Lue saarnoja

5. sunnuntai helluntaista, Luuk. 13:1-5, Seppo Häkkinen

Taiteen yhtenä keskeisenä tehtävänä on tulkita elämän suuria kysymyksiä. Niin kirjallisuuden, teatterin, kuvataiteen kuin musiikin kautta välittyy vahvoja kokemuksia inhimillisen elämän eri puolilta. Usein...

Luomakunnan sunnuntai, Joh. 1:1-4, Seppo Häkkinen

Luomakunnan sunnuntain evankeliumi vie meidät maailmankaikkeuden alkuun. Johanneksen evankeliumin alku kuvaa luomisen ihmettä. Omalla runollisella tavallaan evankeliumi kertoo kristillisen luomisuskon keskeisestä sanomasta. Alussa ennen...

15. sunnuntai helluntaista, Matt. 11:25-30, Seppo Häkkinen

Tämän pyhäpäivän aiheena on kiitollisuus. Erityisesti tänään olemme kiitollisia siitä työstä, jota Suomen Lähetysseura on tehnyt 150 vuoden ajan. Samalla se muistuttaa lähetyksen kuuluvan...

16. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:19-24, Seppo Häkkinen

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kaksisataa vuotta sitten elettiin Haminassa historiallisia aikoja. Tänne pieneen raja- ja linnoituskaupunkiin oli saapunut...

17. sunnuntai helluntaista, Joh. 5:19-21, Seppo Häkkinen

Muutama viikko sitten vietettiin Mikkelissä Sotainvalidien Veljesliiton Suur-Savon piirin kirkkopäivää. Päiväjuhlan päätössanat lausui meille monille hyvin tuttu opetusneuvos, rovasti Pentti Tapio. Hän sanoi, että...

19. sunnuntai helluntaista, Joh. 13:31-35, Seppo Häkkinen

Tänä syksynä tulee kuluneeksi neljä vuosikymmentä Lauritsalan kirkon valmistumisesta. Minulle tämä kirkko on tärkeä, onhan se nuoruuden kotikirkkoni. Sain seurata tämän kirkon rakentamista läheltä,...

Loppiainen, Matt. 2: 1 – 12, Tapio Luoma

Seurakunnan syntyminen ei koskaan ole yksinkertainen eikä helppo tapahtuma. Jo kristillisen kirkon varhaisista ajoista asti on ollut selvää, että seurakunta ei synny pelkästään ihmisten...

21. sunnuntai helluntaista, Joh.13:16-20, Seppo Häkkinen

Tietotekniikka on tuonut kieleemme koko joukon uusia sanoja. Yksi tällainen on viestiketju. Kun jostain sähköpostista tai nettiuutisesta alkaa viestien vaihto, syntyvää viestien ketjua on...

1. sunnuntai loppiaisesta, Luuk. 3: 15-18, 21-22, Tapio Luoma

Aloitus on aina tärkeää. Aloitukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Romaanin ensimmäiset sivut tai elokuvan ensimmäiset minuutit tai saarnan ensimmäiset sanat voivat ratkaista sen, kuinka kiinnostuneina...

3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Luuk. 17:7-10, Tapio Luoma

Asenne ratkaisee. Tämä tuttu sanonta liitetään moneen asiaan. Asenteen sanotaan ratkaisevan erityisesti sen, miten ihminen selviää vaikeuksistaan. Myönteisellä asenteella selvitetään ongelmia paremmin kuin kielteisellä...

Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan

1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä