Lue saarnoja

15. sunnuntai helluntaista, Luuk. 17:11-19, Lauri Seppänen

Jeesusta vastaan tuli siis kymmenen spitaalista miestä. Spitaali oli ja on karmea sairaus. Se aiheuttaa ongelmia ihoon ja saa aikaan kudosvaurioita. Raamatun aikana spitaaliset...

23. sunnuntai helluntaista, Matt. 28:23-35, Lauri Seppänen

Isoista summista on kysymys tämän päivän evankeliumissa. Niin suurista, että pää menee pyörälle. Mutta koetetaan saada näihin jotakin tolkkua. Palvelija oli velkaa kuninkaalle 10...

4. adventtisunnuntai, Matt. 1:18-24, Lauri Seppänen

”Herran syntymä on lähellä” on siis tämän päivän aihe. Ja näissä vaiheissa elettiin myös päivän tekstissä. Siinä kerrotaan, että Maria ja Joosef olivat jo...

Joulupäivä, Luuk 2:1-20, Lauri Seppänen

Me vietämme joulua pimeänä vuodenaikana. Nyt erityisesti, kun maassa ei ole luntakaan heijastamassa valoa, niin vuodenaikamme on todella pimeä. Me suomalaiset koetamme sitten tätä...

2. sunnuntai ennen paastonaikaa, Joh. 4:31-38 (ja 1. Kor. 3:7-15), Lauri Seppänen

Syöminen ja juominen, kylväminen ja leikkaaminen, perustusten laskeminen ja talon rakentaminen. Tällaisten ihmisten perustarpeisiin liittyvien asioiden kanssa ollaan tekemisissä tämän päivän teksteissä. Kukaan ei...

Laskiaissunnuntai, Joh. 12:25-33, Lauri Seppänen

Jeesuksen kuolema Tästä päivästä, laskiaissunnuntaista, alkaa aika, jolloin seuraamme Jeesuksen tietä Golgatan keskimmäiselle ristille. Johanneksen evankeliumissa Jeesus jo katselee sinne eteenpäin ja sinne katsellessa opettaa...

19. sunnuntai helluntaista, Mark. 12:28-34, Lauri Seppänen

Mikä on elämän tarkoitus? Sitä moni pohtii ja tämän kysymyksen äärellä ollaan myös päivän evankeliumissa. Kun keskustellaan siitä mikä käsky on kaikkein tärkein, niin...

Loppiainen, Matt. 2:1-12, Lauri Seppänen

Tänään on liikkeellä korkea-arvoisia tietäjiä idästä. Alkukielessä heitä kutsutaan sanalla ”magi”, josta on johdettu sana ”magia”. Keitä he todella olivat, se jää epäselväksi. He...

21. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10:1-12, Ef. 4:2-6, Lauri Seppänen

Eilen olemme viettäneet pyhäinpäivää, jonka aiheena oli ”pyhien yhteys”. Siinä on kaksi suuntaa: sillä tarkoitetaan yhteyttä poisnukkuneisiin ihmisiin, joita siis pyhäinpäivänä muistellaan. Ja se...

Hiljaisen viikon maanantai, Luuk. 15:4-7; Joh. 10:1-16; Jes. 53:5-6, Lauri Seppänen

Päivän aiheena on siis ”Hyvä paimen”. Ja siihen liittyen otan muutaman Raamatun kohdan. Ensimmäinen on Luuk. 15:4-7. Luetaan. Ja kiinnitetään huomio siihen mitä paimen tekee....

Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan

1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä