Laskiaissunnuntai, Joh. 12:25-33, Lauri Seppänen

Lauri Seppänen
Tuusula

Jeesuksen kuolema

Tästä päivästä, laskiaissunnuntaista, alkaa aika, jolloin seuraamme Jeesuksen tietä Golgatan keskimmäiselle ristille. Johanneksen evankeliumissa Jeesus jo katselee sinne eteenpäin ja sinne katsellessa opettaa kreikkalaisia, jotka olivat käyneet keskusteluun hänen kanssaan.

Tämän keskustelun katkaisee kolmas osapuoli. Taivaasta kuuluu ääni. Uudessa testamentissa on kolme tapausta, jossa taivaallinen ääni liittyy Jeesuksen vaiheisiin. Ensimmäinen oli Jeesuksen julkisen toiminnan alussa, kun hänet kastettiin Jordanissa. Toinen on hänen toimintansa puolivälissä kirkastusvuorella. Ja tämä kolmas kerta on vähän ennen hänen kuolemaansa.

Yhteistä näille taivaasta tulleille puhutteluille on se, että ne kaikki liittyvät Jeesuksen kuolemaan. Kasteensa yhteydessä Jeesus samastui syntiseen ihmiskuntaan ja hänestä sanottiin, että hän on Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Kirkastusvuorella Elia ja Mooses keskustelivat Luukkaan mukaan Jeesuksen kuolemasta. Ja nyt, kolmannella kerralla, hän itse puhuu kuolemastaan, koska aika oli täyttymässä. (Jukka Norvanto)

Kuolema on meille ihmisille vaikea pala niellä. Pappina olen mukana lähes joka viikko hautajaisissa. Katselen ihmisten surua kuoleman äärellä. Siinä tulee helposti mieleen, että kuolemassa on vaikea nähdä mitään hyvää. Rakas ihminen on mennyt pois, eikä tule takaisin.

Nyt kuitenkin Jeesus puhuu kuolemasta myönteiseen sävyyn. Hän puhuu omasta kuolemastaan niin, että siinä Jumalan nimi kirkastuu ja siinä tapahtuu Jumalan tahto. Nuo paikalla olevat tuskin tästä puheesta kovin paljon ymmärsivät. Heidän apunaan ei ollut sitä kristillistä perinnettä ja opetusta, joka meillä on tänä päivänä käytettävissä.

Mutta tämän kristillisen opetuksen mukaan me ymmärrämme ja uskomme, että Jeesuksen kuolemassa tosiaan tapahtui Jumalan tahto. Jeesuksen ristinkuolemassa annettiin uhri, jonka tähden me saamme syntimme anteeksi. Ja tässä ei vielä ollut kaikki: kuolemansa jälkeen Jeesus nousi ylös. Kuolemassa olikin uuden elämän siemen. Tähän Jeesus myös viittasi: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.”

Kun Jeesus nousi kuolleista, niin elämää ei saanut vain hän, vaan kaikki jotka ovat häneen liitetyt. Siihen yhteyteen Jeesuksen kanssa saavat ihmiset edelleenkin vapaasti liittyä. Siinä on evankeliumin ydin. Jeesuksen tähden saamme siirtyä elävien joukkoon.

Jeesuksen seuraaminen: ympäröivä maailma

Sen lisäksi, että Jeesus puhui omasta kuolemastaan, niin hän puhui myös seuraajiensa kuolemasta. Jeesus puhui kristittyjen kuolemasta, tai vähintäänkin siitä että hänen seuraamisensa merkitsee joillekin asioille kuolemista. Ja tuokin kuolema on hyvä asia, vaikka kuolema sinänsä ei kuulosta hyvältä. ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Eli sama tie, joka Jeesuksella oli kuljettajavana, koskee myös hänen seuraajiaan. Ei ole oppilas opettajaansa suurempi.

Tämä kuoleminen lienee niitä vaikeimpia läksyjä joita Jeesus seuraajilleen antoi. Epäilemättä apostoli Paavali oli tämän hyvin syvällisesti Pyhän Hengen ohjaamana ymmärtänyt, kun hän siitä kirjoitti: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal. 3:20)

Jeesuksen opetti siis, että on olemassa asioita, joita hänen seuraajiensa ei ole sopivaa tehdä. Niille meidän tulee olla kuolleita, niitä ei pitäisi olla olemassa meille. Jos lähdetään tällaisista räikeimmistä asioista, niin Paavali itse syyllistyi sellaiseen ennen kääntymistään, kun hän vainosi Jumalan seurakuntaa. Ja sitä hän myös syvästi katui.

Jos katselemme tänä päivänä ympärillemme, niin tuntuu, että ehkä liian vähän puhutaan siitä, että Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa kaitaa tietä. Portti on ahdas, kyllä, sen läpi ei päästä ilman, että otetaan syntisäkki selästä ja luovutetaan se pois Jeesukselle. Mutta siitä eteenkin päin tie on kaita. Mikä tahansa ei kuulu kristitylle.

Siihen, että mikä tahansa ei sovi kristitylle, löytyy kuluneelta viikolta esimerkki. Henkilö nimeltä Jari Sarasvuo kutsuttiin puhumaan Kallion kirkkoon loppuvuonna ja kirkko täyttyi kuulijoista. Nyt tämä sama henkilö vaipui nykyajan shamaanin johdolla transsiin. Tämä transsiin vaipuminen on nähtävissä netissä, televisiossa sitä ei näytetty.

Onko nykyaikana tullut tai vähintäänkin tulossa tällaista hengellisyyden muotoa, jossa muitta mutkitta yhdistellään sitä ja tätä. Ei sovi kristitylle se, että samaanin istunnossa herätellään esiin henkivaltoja ja niitä kutsutaan omaan elämään. Tällaiselle pitää kuolla! Kristitylle riittää Jeesuksen saama voitto ja rukouselämä Jumalan kanssa. Ei edes Jeesus-nimi takaa sitä, että ollaan tekemisissä oikean kristillisyyden kanssa, vaan se nimi on mukana vain eksytyksen tähden. Pakanuus tulee kauniiseen ulkomuotoon pukeutuneena, mutta sisältö on kaikkea muuta kuin kristinuskoa. On tehtävä pesäero kaikkeen tällaiseen.

Erilaisia ilmiöitä arvioitaessa aivan ytimessä on tämä kysymys: onko niissä Jeesus syntien sovittaja, vai tarjotaanko hänelle jokin muu rooli?! Sitähän Jeesus tässä kuulijoilleen muistutti: hänen kuolemassaan Jumalan nimi kirkastetaan. Jos joku ohittaa tämän sovituskuoleman ja uhrin, silloin ei ole enää kysymys kristinuskosta.

Jeesuksen seuraaminen: oma elämämme

Meidän on siis arvioitava mitä ympärillämme tapahtuu. Mutta meidän on myös arvioitava mitä meille ja meissä tapahtuu. ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Ja tämä elämänsä alttiiksi antaminen on juuri Jeesuksen seuraamista. Siinä on ohjenuorana Jumalan sana. Nykyään Raamattu yritetään siellä sun täällä vääntää vaikeaselkoiseksi kirjaksi, jota voi tulkita miten tahansa ja sieltä voi löytää lähes mitä tahansa, keskenäänkin ristiriitaisia, elämän ohjeita.

Mutta ei se näin ole. Joka tahtoo nöyrällä mielellä ja rukouksessa sanaa lähestyä, niin hän löytää sieltä eheän kokonaisuuden, jossa suurimpana käskynä on Jumalan ja lähimmäisten rakastaminen. Hän löytää Raamatusta luotettavan opastajan, niin kuin Raamattu itsekin todistaa: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105)

Eli se mikä on Jumalan sanan mukaista, niin se on Jeesuksen seuraamista. Ja mikä on Jumalan sanaa vastaan, se ei ole Jeesuksen seuraamista. Näin yksinkertainen asia periaatteessa on. Mutta valitettavasti toteutuu: ”Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.”

Nyt kun aloitamme paastonajan, niin meitä kutsutaan itsetutkiskeluun. Tämä rukouksessa tapahtuva tutkiskelu avaa sydäntämme Jumalan Hengen vaikutukselle. Tällöin me tutkimme sitä mikä elämässä oikeasti on tavoittelemisen arvoista. Sellainen on elämänsä alttiiksi panemista. Me asetamme itsemme ja elämämme Jumalan eteen ja kysymme: armahda sinä Herra meitä, osoita sinä se tie jota meidän tulee kulkea. Meidän tulee olla herkkiä kuulemaan Hengen johdatusta ja laittamaan pois kaikki sellainen mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Alttiiksi laittaminen on siis sitä, että emme pidätä elämäämme itsellämme, emme tee kaikessa niin kuin itse haluaisimme, vaan annamme Hengen tuulen puhaltaa. Jukka Norvanto selittää tätä kohtaa: ”Asiat, joita olen luonnostani oppinut pitämään tärkeinä ja kannatettavina, eivät todellisuudessa olekaan sitä. Tärkeää ei ole edes se, toteutuvatko omat toiveeni. Usein ne ovatkin Jumalan tarkoituksen vastaisia.”

Lopuksi

Näin me pääsemme siihen mikä Jeesuksen kohdallakin tapahtui: kun me annamme elämämme alttiiksi, kun me seuraamme Jeesusta, niin siinä Jumalan nimi kirkastuu. Ei vain Jeesus ollut Jumalan nimeä kirkastamassa, vaan hän kutsuu myös seuraajiaan siihen. Siinä Jumalan nimi kirkastuu, kun ihmiset näkevät meidän elämässämme toteutuvan Jumalan rakkauden. Ja tänä päivänä tuo rakkaus toteutuu ennen kaikkea seurakuntayhteydessä. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35) Uskonpa näin, että jokaisella ihmisellä on kaipuu rakkauteen. Ja missä ihmiset näkevät sen toteutuvan, niin siinä on suuri todistusvoima.

Joskus kristillinen puhe voi mennä ihmisten ohi, se ei kohtaa oikein kuulijaansa. Mutta hyvät teot, rakkauden teot, ovat jotakin joka koskettaa. Siinäpä sitä haastetta riittää koko elämän ajaksi: että voisimme kuolla omalle itsekkyydellemme ja toisten palvelemisessa löytäisimme elämän tarkoituksen. Tälle päämäärälle Jeesus omisti itsensä ja koko elämänsä. Amen.