Lue saarnoja
Laskiaissunnuntai, Mark. 10:32-45, Hannu Tiainen
Sanan varma äärimmäinen merkitys on, että on olemassa vain yksi oikea. Äärimmäisyyteen saakka varma on niin oikeassa, että toisen oikea on väärä.
Asiassaan varma pitää...
Laskiaissunnuntai, Markus 10:32-45, Seppo Sattilainen
Jeesus oli kulkenut kolmisen vuotta maakunnissa julistamassa lähimpien seuraajiensa kanssa. Hän oli vaatimattomista oloista peräisin oleva itseoppinut, joka oli oivaltanut ihmisen ja Jumalan suhteesta...
Kynttilänpäivä, Joh 1:14-18, Martti Muukkonen
Tämän päivän evankeliumitekstissä olemme kristillisen uskomme ytimessä. Johanneksen evankeliumin alku on upea mutta myös vaikea – se on niin maalauksellista tekstiä ja ladattu niin...
Kynttilänpäivä, Luuk. 2:22-33, Seppo Häkkinen
(Saarna Yhteisvastuukeräyksen avausjumalanpalveluksessa 4.2.2018 Elimäen kirkossa - televisiointi)
Lupausten täyttymisen odottaminen on joskus tuskallista. Millään ei jaksaisi odottaa. Toisinaan käy niin, etteivät lupaukset täytykään. Silloin...
Kynttilänpäivä, Luuk.2:22-33, Pekka Tuovinen
Tänään iloitsemme auringonpaisteesta pilvisten päivien jälkeen. Iloitsemme myös presidenttiparin, Saulin ja Jennin vastasyntyneestä pojasta. Pyydämme vauvalle ja hänen vanhemmilleen Jumalan siunausta.
Mutta on Suomessa myös...
3. sunnuntai loppiaisesta, Mark. 1: 29–39, Matti Repo
Kuvittele, että Orimattilaan asettuisi ennestään tuntematon henkilö, jolla on tärkeää ja kaikkien kuulijoiden huomion vangitsevaa sanottavaa. Kuvittele, että tämä henkilö myös osaisi ihmeellisesti parantaa...
1. sunnuntai loppiaisesta, Fil. 4:6-7, Seppo Häkkinen
(Kirkon kasvatuksen päivien päätösmessussa 11.1.2018 Jyväskylässä)
Syksyllä 2016 kolmen maakuntalehden yhteinen toimitus halusi tehdä piispasta henkilöhaastattelun. Kysymyksiä oli laidasta laitaan lapsuudesta ilmastonmuutokseen. Kun haastattelu ilmestyi,...
3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Luuk. 17:7-10, Seppo Häkkinen
Orja on henkilö, joka tekee työtä toisen vallan alla ilman palkkaa, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse pois asemastaan. Perinteisesti orjuus...
1. adventtisunnuntai, Luuk. 4:16-21, Seppo Häkkinen
Tämän pyhäpäivän evankeliumi vie meidät Nasaretiin juutalaiseen synagogajumalanpalvelukseen. Vaikka kyse oli tavallisesta jumalanpalveluksesta, se oli kuitenkin poikkeuksellinen. Nimittäin kyseessä oli Jeesuksen julkisen toiminnan alku....
3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Luuk. 17: 7-10, Matti Perälä
Jeesus kertoo palvelijan tehtävästä. Olet raatanut koko päivän. Sitten isäntä tulee kotiin. Luulet, että isäntä sanoo: käypä nyt lepäämään pitkän työpäivän jälkeen. Ei suinkaan!...
Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan
1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä