Lue saarnoja
Juhannuspäivä, Luuk. 1: 57–66, Jorma Kantola
Meillä on taipumus uskoa ja haluamme uskoa, että kaikki jatkuu aina samaan tuttuun ja turvalliseen tapaan niin kuin ennenkin. Välillä sattuu kuitenkin sellaista, mikä...
Juhannuspäivä, Luuk. 1:57–66, Jorma Kantola
Vanhemmat miettivät saadessaan lapsen, minkälainen elämä hänellä on edessään. Lapsen syntymää kauempaa seuranneidenkin mieleen nousee kysymys: “Mitähän tästä lapsesta tulee?” Näin siis kyseltiin myös...
Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Matt. 5:13–16, Jorma Kantola
Olen lueskellut viime aikoina nykyisen paavin Benedictus XVI kirjoittamaa kirjaa Jeesus Nasaretilainen. Saksalainen alkuperäisteos ilmestyi parisen vuotta sitten, ja kirja on ehditty kääntää monille...
Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Matt. 16:1-4, Jorma Kantola
Kotipaikkakunnallani Valkeakoskella järjestetään joka vuosi heinäkuun lopulla “Työväen musiikkitapahtuma”. Joskus aikaisemmin tämä tapahtuma oli aatteellisesti sävyttynyt, mutta viime aikoina aatteellisuus on jäänyt ajan hengen...
26. sunnuntai helluntaista, Matt. 24:1–14, Jorma Kantola
Elämme jälleen kerran kirkkovuoden loppua. Näissä kirkkovuoden lopun jumalanpalveluksissa käsitellään viimeisiä tapahtumia: Kristuksen paluuta ja sitä ennakoivia merkkejä sekä viimeistä tuomiota.
Päivän evankeliumin mukaan Kristuksen...
25. sunnuntai helluntaista, Joh. 6:37–40, Jorma Kantola
Mikä on saanut meidät tänään liikkeelle? Hyvä ystävä, mietipä hetkinen, mikä on saanut sinut lähtemään tähän Tuomas-messuun?
Ehkä olet tullut tänne siksi, että vietämme tänä...
24. sunnuntai helluntaista, Luuk. 12: 4-7, Jorma Kantola
Pelko on meille kaikille tuttu asia. Voimme pelätä saavamme lintuinfluenssatartunnan tai sairastuvamme johonkin todennäköisempään tautiin. Voimme pelätä luonnonkatastrofeja, liukkaita kelejä, lentämistä tai työpaikan menettämistä....
23. sunnuntai helluntaista, Matt. 18:15–22, Jorma Kantola
Presidentti Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto on ollut viime aikojen toiseksi tärkein uutisaihe, maailmanlaajuiset talousongelmat ovat tietysti olleet se ykkösaihe. Jossain lehtijutussa sanottiin, että...
23. sunnuntai helluntaista, Matt. 18:23–35, Jorma Kantola
Parisen viikkoa sitten järjestettiin seurakunnan työntekijöille Tyhy-päivä eli työhyvinvointipäivä Pappilanniemessä. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa ryhmätehtäviä. Yhden tehtävän aiheena oli miettiä sellaisia seikkoja, jotka...
23. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:14–15, Jorma Kantola
Päivän evankeliumi löytyy Jeesuksen vuorisaarnasta. Se on heti Isä meidän –rukouksen jälkeen ja selittää pyyntöä “anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi...
Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan
1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä

