Levyarvio: Emma&Matilda kuvaa parisuhteen sävyjä realistisesti

Tämä levy on vuonna 2020 perustetun duon ensimmäinen kokopitkä albumi. Levyn aloittaa sen nimibiisi: ”Jos mä oisin rehellinen / niin mä sanoisin et en / viihdy kamalan hyvin oikein missään / tunnen koti-ikävää / aina paitsi yksinään / turvaa en oo löytänyt oikein mistään”

Sun tyttö on kevyesti rullaava ja sensuelli kuvaus toiveista, joiden haluaisi toteutuvan. Liikaa käsittelee rajojen rikkomista parisuhteessa ja tuo mieleen PMMP:n – vaikkakaan ei aivan yhtä vihaisena. Muutoinkin Emma & Matilda kuvaa neutraalisti ja realistisesti parisuhteen sävyjä. Tätä musiikkia voisikin kutsua ihmissuhdepopiksi.

Levyn on taidokkaasti tuottanut Atso Soivio. Äänimaailmaltaan levy on pitkälti elektroninen – paikoitellen kuullaan myös akustista kitaraa. Aaltoihin uupunut -kappaleen kertoja on kuin alistunut: ”Anteeksi, et mä oon näin surullinen, anteeksi / Mä koitan uida, mä koitan, mutta oon aaltoihin uupunut.” Lopun säröytyminen lienee metafora mielen särkymiselle.

Instrumentaalibiisi Pääskyt ja siitä suoraan perään samasta sävellajista alkava Ei kulu päivääkään ovat kiva ja raikas yllätys populaarikulttuurin albumimuotoon. Duon aikaisempaan tuotantoon verrattuna tällä levyllä on vähemmän unisono-laulua. Hyvä niin!

emma & matilda: Jos mä oisin rehellinen. Warner Music 2026.

Lue myös:

Ooppera-arvio: Kun jäljelle jää vain yö

TV-vinkki: Ylen arkkitehtuurisarjassa pohditaan, miten rakennukseen suunnitellaan pyhyyden tuntu

Kuolemaa, kaipuuta, kiitollisuutta – Mikko Kuustonen lähtee kiertueelle uusien laulujensa kanssa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomessa tunnettiin nimipäiväkuusi ennen joulukuusta
Seuraava artikkeliTuomiokapitulien rahastoissa on miljoonia euroja

Ei näytettäviä viestejä