Lestadiolaisilla harvinainen tiedotustilaisuus Jyväskylässä

Jyvskylnrauhanyhdistys

Jyväskylän rauhanyhdistys täyttää 100 vuotta. Yhdistys järjestää juhlavuoden kunniaksi tapahtumia ja rauhanyhdistyksille harvinaisen lehdistötilaisuuden.

Tänään pidettävään tilaisuuteen on lupautunut paikalle lähinnä keskisuomalaista mediaa.

– Jyväskylän rauhanyhdistys on aika iso keskisuomalainen toimija. Monilla on naapureina vanhoillislestadiolaisia. Tiedotustilaisuuden kautta voimme tulla tutuksi puolin ja toisin, ja toivottavasti ihmisten kynnys madaltuisi tulla meidän tilaisuuksiin, Jyväskylän rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsen ja Jyväskylän seurakunnan pappi Harri Vähäjylkkä kertoo.

Vähäjylkkä allekirjoittaa, ettei ole tavallista, että rauhanyhdistykset järjestävät vastaavanlaisia tiedotustilaisuuksia. Hänelle ei tule mieleen yhtään. Liikkeen kesäjuhlilla Suviseuroissa tilaisuuksia toki on.

Jyväskylässä median edustajilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä paneelille, johon on pyydetty eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia rauhanyhdistyksen jäseniä. Vähäjylkkä on joutunut hieman ahkeroimaan saadakseen paneeliin väkeä. Moni on arastellut osallistumista, koska lestadiolaisuus on saanut viime aikoina negatiivista mediajulkisuutta.

Vähäjylkkä hämmästelee väliin itsekin, miten vähän ihmiset tietävät vanhoillislestadiolaisuudesta. Hän on törmännyt siihen, että luullaan, etteivät muut kuin vanhoillislestadiolaiset saisi tulla heidän seuroihinsa.

– Ilman muuta voi tulla, ei jäsenkirjoja kysytä.

Vähäjylkkä jatkaakin, että esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten nuorten illoissa on alkanut käydä nuorten ystäviä, jotka eivät ole lestadiolaisia.


Jyväskylän rauhanyhdistys

– Jyväskylän rauhanyhdistys on yksi Suomen suurimmista vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen rauhanyhdistyksistä. Se kerää toimintaansa noin 1000 yli 15-vuotiasta maksavaa jäsentä Jyväskylän, Muuramen, Petäjäveden, Keuruun, Multian ja Toivakan alueelta. Jäsenten lisäksi toimintaan osallistuu valtaisa määrä lapsia.

– Toimintamuodoista tärkeimpänä pidetään yhdistyksen toimitalossa Taulumäellä viikoittain kolmet hartausseurat.

– 100-vuotisjuhlissa julkaistaan Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) kustantama ja historiantutkija Mauri Kinnusen kirjoittama Jyväskylän Rauhanyhdistyksen historiakirja Armon varassa.

– Lestadiolaisuus saapui Jyväskylän seudulle 1870-luvun alkuvuosina. Kannattajia lestadiolaisuus löysi varsinkin käsityöläisten piiristä. Se sai Jyväskylässä lisänimen ”suutarien usko”.

– Suuret perheet, työnteon kunnioittaminen, yrittäjyys, raittiuden ja isänmaallisuuden korostaminen sekä Suviseurat ovat ulkoisia asioita, joita vanhoillislestadiolaisen liikkeen toimintaan liitetään.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon tiedonvälityspalkinnosta tulee viestintäpalkinto
Seuraava artikkeliAntti Pentikäinen: ”Lestadiolaisuudessa esiintyy edelleen hengellistä väkivaltaa”

Ei näytettäviä viestejä