Leppä­virran uusi kirkko­herra Kirsti Tapanainen on seura­kunnan oma pappi, entinen venäjän kielen kääntäjä ja Israelin-lähetti

Leppävirran seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu saman seurakunnan seurakuntapastori Kirsti Tapanainen. Hän sai 7.3. järjestetyssä kirkkovaltuuston äänestyksessä 15 ääntä. Toinen ehdokas, niin ikään Leppävirran seurakunnassa työskentelevä kappalainen Sanna Ryytty, sai 6 ääntä.

Kirsti Tapanainen kertoo, että ensimmäinen tuntemus valinnasta oli häkeltyminen. Sama olo on jatkunut pari päivää valinnan jälkeen siksi, että onnittelujen ja myönteisten viestien määrä on ollut niin suuri.

Leppävirran seurakunta on Tapanaisen ensimmäinen papinpaikka. Hän tuli seurakuntaan töihin 16 vuotta sitten. Samana vuonna, 2005, Tapanainen oli valmistunut teologian maisteriksi Joensuusta.

Aiemmalta ammatiltaan hän on venäjän ja englannin kielenkääntäjä. 1990-luvulla Tapanainen oli Venäjän-kaupan palveluksessa ja sen jälkeen puolisonsa kanssa kaksi työkautta Suomen Lähetysseuran työntekijöinä Israelissa. Siellä alkoi itää pappiskutsumus.

Kirsti Tapanainen sanoo, että Leppävirran seurakunnassa asiat ovat rakenteellisesti ja taloudellisesti kunnossa. Väestön ikääntyminen kuitenkin näkyy jokapäiväisessä toiminnassa.

– Nuoret lähtevät, meillä Leppävirralla ei ole lukion lisäksi muita toisen asteen oppilaitoksia. Hautaan siunaamisia on enemmän kuin kasteita. 16 vuodessa muutos on ollut selkeä.

Seurakunnassa on noin 7 000 jäsentä. Johtajana Tapanainen haluaa vaikuttaa siihen, että seurakunta ei ole erillinen saareke, vaan arkisesti mukana ihmisten elämässä. Hengellisyyttään hän kuvaa perinteisen luterilaiseksi ja avarasti kansankirkolliseksi.

– Lisäksi olen löytämässä erityisesti hiljaisuuden liikkeen omaksi voimavarakseni.

Leppävirran vaaliasetelma oli erikoinen siksi, että molemmat ehdokkaat olivat seurakunnan omia pappeja ja toistensa työtovereita. Seurakunnassa työskentelee kirkkoherra ja kolme muuta pappia.

– Koen, että pystyimme toimimaan leppoisasti. Vaali ei tuonut jännitteitä tai vaikuttanut työ- ja ihmissuhteisiin, Tapanainen sanoo.

Entä miten Tapanainen on venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tuntijana kokenut kahden viime viikon tapahtumat, Ukrainan sodan alkamisen?

– Olen seurannut sitä tietysti järkyttyneenä, kuten muutkin. Tunnen surua molempia kansoja kohtaan. Toivon, että Suomessa annamme kaikenkielisten olla ja elää.

Kirsti Tapanainen täyttää tulevana viikonloppuna 58 vuotta. Hänen perheeseensä kuuluvat puoliso ja kaksi Etelä-Suomessa asuvaa aikuista lasta.

Tapanainen aloittaa kirkkoherrana 1.8. Nykyinen kirkkoherra Teppo Ritari jää eläkkeelle heinäkuun lopussa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Leppävirran uusi kirkkoherra Kirsti Tapanainen on seurakunnan oma pappi, entinen venäjän kielen kääntäjä ja Israelin-lähetti

Edellinen artikkeliArkkipiispa Leo: Patriarkka Kirillin Pride-puhe oli surullinen pohja­noteeraus
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Mikä viisikko asetelmassa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä