Leirikeskuksen myynti jakaa seurakuntaa

LeirikeskusRuotsi

Sveriges Radion Sisuradion uutisen mukaan Värmdössä merenrantatontilla sijaitseva, arvoltaan 10 miljoonan kruunun Norrnäs myydään mahdollisesti ulkopuoliselle ostajalle.

Kirkkoneuvosto esittää leirikeskuksen myymistä, ja kirkkovaltuusto käsittelee asian 11. toukokuuta.

Tukholman suomalainen seurakunta kärsii Sisuradion mukaan taloushuolista. Kirkkoherra Peter Träiskin mukaan leirikeskus halutaan myydä taloudellisista syistä.

Kirkkoneuvosto on päättänyt esittää leirikeskus Norrnäsin myymistä. Monet seurakuntalaiset ja myös osa seurakunnan työntekijöistä haluaisi säilyttää sen seurakunnan omistuksessa. Älkää myykö Norrnäsiä kirjoittivat seurakunnan työntekijä pappi Martti Paananen, urkuri Kauko Perkkiö sekä vahtimestarit Markku Riikonen ja Juha Sillgren
Ruotsinsuomalainen -lehden yleisöosastolla torstaina.

”Kysymys Norrnäsista on paljon laajempi kuin pelkkä talouskysymys. Kyse on seurakunnan tulevaisuudesta, siitä, mihin suuntaan ja millä keinoin Tukholman suomalainen seurakunta toimintaansa kehittää. Mielestämme asiasta ei ole käyty riittävän avointa ja laajaa keskustelua. Me näemme Norrnäsin mahdollisuutena, emme uhkana”, he kirjoittavat.

Sisuradio kertoo, että iso merenrantatontti, rantasaunat ja suurillekin joukoille sopivat majoitustilat ovat tarjonneet vuosien varrella virkistäytymispaikan monille seurakuntalaisille. Norrnäsissa pidetään leirejä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin, sinne kokoonnutaan juhannuksen viettoon ja rauhoittumaan.

Sisuradion tietojen mukaan osa kirkkovaltuuston suomenruotsalaisten ryhmästä vastustaa leirikeskuksen myyntiä, kirkkovaltuuston Elävä seurakunta-ryhmä on jättänyt vastalauseen, kun taas Turvallinen kristittyjen yhteys-ryhmä puoltaa Norrnäsin myymistä.

Lue Sisuradion uutinen

(Kuva Sisuradion nettisivuilta)

Edellinen artikkeliSuomalaisyritykset lahjoittavat mutta arkailevat vapaaehtoistyötä
Seuraava artikkeliKiina hermostui amerikkalaisten uskonnonvapausraportista

Ei näytettäviä viestejä