Vuonna 2016 Laura Kallatsa istui Oulun tuomiokirkon penkissä ja todisti yhtä elämänsä suurinta hengellistä kokemusta. Hän oli seuraamassa miehensä pappisvihkimystä. Kun piispa kysyi vihittäviltä kysymyksiä, Kallatsan pää kävi kierroksilla. Hänestä itsestään ei olisi varmasti papiksi.
– Ajattelin että en ikinä pystyisi tuohon. Rukoilin kirkonpenkissä, että Jumala säästä minut pappeudelta, Kallatsa muistelee.
Uskonto ja hengellisyys olivat kyllä olleet Kallatsan elämässä aina. Tavallisessa kristityssä perheessä kasvaneelle Kallatsalle uskonto näkyi eniten tavoissa: perhe kävi kirkossa ja Kallatsa pyhäkoulussa. Ja siinä, että sunnuntai pidettiin pyhäpäivänä.
– Silloin ei lähdetty huitelemaan mihinkään.
Kallatsan äiti toimi lähetysaktiivina kotikunnassa Ristijärvellä. Kirkossa rukoiltiin paikallisen lähetystyötä tekevän naisen puolesta.
– Ajattelin, että hänen täytyy olla todella hieno ihminen ja tehdä jotakin tärkeää työtä, Kallatsa sanoo ja naurahtaa.
Siemen lähetystyöstä alkoi itää. Lukioikäisenä liikunnallinen Kallatsa ajatteli hakevansa opiskelemaan liikuntatieteitä tai fysioterapiaa. Kuitenkin abivuonna Kallatsa sai vahvan tunteen siitä, että hänen täytyy hakea teologiseen.
– Mutta se ei käynyt mielen vieressäkään, että ryhtyisin papiksi saati tutkijaksi.
Opinnot Itä-Suomen yliopiston teologisessa veivät mukanaan. Kallatsa piti kyllä opinnoista, mutta koki tietynlaista ulkopuolisuutta.
– Kipuilin aluksi sitä, kun moni tulee opiskelemaan vahvan kutsumuksen kanssa. Itse pohdin, että miksi olen täällä.
Maisterivaiheen pro gradu -tutkielmaa tehdessään Kallatsa huomasi pitävänsä tutkimuksen tekemisestä todella paljon.
– Se sujui helposti ja naputtelin gradua aivan flow’ssa.
Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian lehtori Jouko Kiiski, jonka Kallatsa on ristinyt akateemiseksi isäkseen, kannusti tutkijuuteen. Lopulta Kallatsa väitteli teologian tohtoriksi vuonna 2020. Väitöskirjassa hän tutki evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsityksiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Monesti piti hengittää syvään, ennen kuin sanoo mitään.
PUOLISONSA MARKUKSEN Kallatsa tapasi opintojen alussa. Kun Markus työllistyi seurakuntapastoriksi Tervolaan, siirtyi myös Kallatsan työpiste reilut 500 kilometriä pohjoisemmaksi.
– Oli kulttuurishokki muuttaa Tervolaan.
Kallatsat asuivat Tervolan pappilassa Etelä-Lapissa. Kallatsasta tuli papin puoliso ja pienellä pohjoisella paikkakunnalla se tarkoitti puolijulkista roolia. Myös kirkolliset menot tulivat väistämättä osaksi elämää.
– Omalta pihaltani näin, kun ihmistä kannettiin hautaan tai kun hääpari tuli ulos kirkosta.
Se ei Kallatsaa haitannut. Oman tutkimustyön ohella Kallatsa osallistui paljon seurakunnan toimintaan. Pinnan alla kytenyt kutsumus seurakuntatyöhön pääsi käytäntöön, sillä pienessä seurakunnassa sai tehdä kaikkea mitä ilman pappisvihkimystä pystyi tekemään.
Puoliso Markuksen kanssa Kallatsa on pitänyt yhtä yli 10 vuotta. Kallatsat jakavat saman arvomaailman ja uteliaisuuden.
– Jos toisella on unelma, toinen tukee sitä. Vaikka se päätöksenteon hetkellä tuntuisikin joskus hieman uhraukselta.
Markus Kallatsan unelman vuoro tuli Tervolan vuosien aikana, kun hän otti virkavapaata ja lähti virkaa tekeväksi kirkkoherraksi Hammarlandin kuntaan Ahvenanmaalle. Väitöskirjatyö seurasi Kallatsaa tällä kertaa saaristoon.
– Ahvenanmaa oli erinomainen ja inspiroiva ympäristö kirjoittaa tutkimusta.
Kallatsa ihastui Ahvenanmaahan ja sen erityiseen luontoon. Vuosi saaristoelämää kuitenkin riitti, vaikka puolison työlle olisikin ollut jatkoa. Ahvenanmaalta Kallatsat palasivat takaisin Tervolaan vielä neljäksi vuodeksi.
TEINI-IÄN HAAVE lähetystyöstä alkoi jälleen kutsua Kallatsaa. Hän oli kertonut puolisolleen jo heidän tavatessaan, että haluaisi lähetystyöntekijäksi. Puoliso ei sitä silloin halunnut ja ajatus jäi taustalle.
Väitöksen jälkeen Kallatsa työskenteli tutkijana ja opettaja Itä-Suomen yliopistossa. Kallatsa tähtäsi aukeamassa olevaan yliopistonlehtorin paikkaan, mutta ei saanut työtä. Samaan aikaan Suomen Lähetysseura haki teologeja opettajiksi eri maihin.
– Ajattelin, että nyt on aika tehdä jotain mitä ei olisi tullut tehtyä vakituisessa työpaikassa.
Myös puolison suhtautuminen lähetystyöhön oli kypsynyt ja hän oli myötämielinen lähtemiseen. Vaikka Afrikka oli ollut teini-Lauran unelma, hän antoi Lähetysseuran päättää soveltuisiko hän paremmin Etiopian Mekane Yesus seminaariin vai Hongkongin luterilaiseen teologiseen seminaariin.
Pieni ja hiljainen Tervola vaihtui 7,5 miljoonan asukkaan suurkaupunkiin Aasiassa. Hongkongissa Kallatsa toimi sielunhoidon apulaisprofessorina. Seminaari oli kansainvälinen ja ekumeeninen. Opettajia ja opiskelijoita oli useista eri maista ja kirkkokunnista. Sopeutuminen uuteen maahan ja työhön vei pari kuukautta.
– Se oli aluksi hyväkin, että en älynnyt miten pihalla kaikesta olin.
Kallatsa opetti maisteriksi valmistuvia tai tohtoriksi opiskelevia pappeja. He olivat eri-ikäisiä ja tasoerot olivat valtavia. Myös eri kulttuuritaustojen vaikutus näkyi työssä selvästi.
– Nepalilaisen ja kiinalaisen todellisuudet ovat täysin erilaiset. Ja sitten minä tulen siihen vielä suomalaisena, Kallatsa sanoo ja hymähtää.
Mutta juuri erilaisuus oli Kallatsan mukaan todella opettavaista. Se avasi silmät sille, että asioita voi tehdä ja katsoa hyvin monesta kulmasta.
– Suomea pidetään koulutuksen mallimaana. Kuitenkin tapamme tehdä asioita on vain yksi tapa, joka voi olla tosi marginaalinen.
Kulttuurierot toivat eteen myös haasteita. Osa Kallatsan opiskelijoista oli Myanmarista, jossa naisen asema on hyvin erilainen verrattuna länsimaihin.
– Oli opettavaista ymmärtää, miksi jokin yhteiskunta toimii niin kuin toimii. Mutta monesti piti hengittää syvään, ennen kuin sanoo mitään.
TEOLOGIAN NÄKÖKULMASTA Hongkong tarjosi suuren oivalluksen. Seminaarissa opetus on akateemista, mutta tunnustuksellista.
– Oli luonnollista rukoilla graduohjauksen aluksi opiskelijan kanssa. Koin ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa olla teologi kokonaisvaltaisesti.
Kallatsan mukaan Suomessa teologien koulutus on hyvin maallista. Uudenlainen lähestymistapa sopi Kallatsalle hyvin.
– Aluksi se oli vähän omituista. Mutta se toi syvyyden kokemuksen, että meillä on tässä yhteistä, vaikka tulemmekin aivan eri maailmoista.
Myös opettaja- ja ohjaussuhde opiskelijoihin on kokonaisvaltaisempi ja ihmisistä pidettiin enemmän huolta. Esimerkiksi kun Kallatsa sairastui dengue-kuumeeseen, seminaari tiedotti asiasta opiskelijoille. Hänen puolesta rukoiltiin ja opiskelijoilta tuli parane pian -viestejä.
– Se teki työstä paljon suomalaista akateemista työkulttuuria inhimillisempää ja yhteisöllisempää. Se antaa enemmän merkitystä työhön.
Paikkana Hongkong teki lähtemättömän vaikutuksen Kallatsaan. Metropoli alkoi tuntua nopeasti kodilta. Sen parhaimpia puolia oli, että suurkaupungista pääsi nopeasti luontoon patikoimaan.
– Metrolla tai bussilla pääsee helposti mihin tahansa vaellusreitin aloituspisteeseen.
UUDESSA KOTIKAUPUNGISSA Kallatsan kotiseurakunnaksi muodostui anglikaaninen kirkko. Siellä messu on melko samanlainen kuin luterilaisessa kirkossa. Luterilaisuus Hongkongissa oli Kallatsan mukaan enemmän kallellaan vapaiden suuntauksien jumalanpalveluksiin.
– Jumalanpalvelukset eivät olleet liturgisesti kovin monipuolisia. Hyvää oli kuitenkin avoin ilmapiiri.
Erilaista oli myös se, että kristittynä Kallatsa oli Hongkongissa vähemmistössä.
– Ei ollut väliä oletko anglikaani, metodisti tai luterilainen. Kun olemme kristittyjä, niin meillä on niin paljon yhteistä.
Lähtö Hongkongiin kannatti ja vuosi muutti Kallatsaa ihmisenä.
– Se oli elämäni paras kokemus heittämällä. Vuosi muutti minua henkilökohtaisesti ja sain paljon enemmän kuin kuvittelin, niin ammatillisesti kuin tutkijana.
Hongkongista palattuaan Kallatsa muutti pääkaupunkiseudulle ja tutki Helsingin yliopistossa moniuskontoisia perheitä Suomessa. Samaan aikaan Kallatsalle myönnettiin käytännöllisen teologian dosentin arvo Helsingin yliopistossa.
– Kotiinpaluu oli shokki. Istuin yliopiston ruokalassa yksin lounaalla ja katsoin ympärilleni; kaikki muutkin syövät yksin.
Vaikka Kallatsa oli kasvanut suomalaiseen akateemiseen kulttuuriin, oli siihen sopeutuminen vaikeaa.
– Kun olin kokenut jotain itselle sopivampaa, oli paluu aika karu.
Ikävää Hongkongiin Kallatsa lievittää pitämällä yhteyttä sieltä saatuihin ystäviin.
Istuin yliopiston ruokalassa yksin ja katsoin ympärilleni; kaikki muutkin istuivat yksin.
HONGKONGISSA KIRKASTUI myös pitkään Kallatsan sisimmässä kypsynyt asia. Sellainen, johon hän ei vielä kymmenen vuotta sitten voinut ajatellakaan ryhtyvänsä. Vuosien varrella ihmiset ovat kyselleet Kallatsalta, miksi hän ei ole pappi.
– Olen sanonut, että ehkä joskus jos en saa enää oikeita töitä.
Viime kesänä Kallatsa vaelsi Hongkongista saadun ystävänsä, myanmarilaisen metodistikirkon papin, kanssa Saariselällä. Kallatsa päivitti puhelintaan, sillä tieto Suomen Akatemian rahoituspäätöksistä oli tulossa. Kevään mittaan oli tullut jo monta apurahan hylkäystä. Oli viimeinen tikki, kun tälläkään kertaa rahoitusta ei myönnetty. Kallatsa itki tunturin huipulla.
– Ystäväni sanoi, että eiköhän nyt olisi aika hakea pappisvihkimystä.
Alas tunturista tultuaan Kallatsa selaili kirkon avoimia työpaikkoja ja huomasi korkeakoulupapin viran Vaasassa.
– Se oli työ, jossa akateemisesta taustasta olisi hyötyä. Lisäksi siihen liittyi maahanmuuttajatyötä, jossa Hongkongin kokemus auttaisi paljon.
Vaasassa Kallatsa ei ollut koskaan käynyt. Pohjanmaalla työhaastattelussa käydessään Kallatsa osti apteekista raskaustestin. Kallatsa sai työpaikan ja testi näytti positiivista. Elämässä olisi tulossa isoja muutoksia.
VIIME VUODEN marraskuussa Kallatsa vastasi itse tahdotko-kysymyksiin pappeudesta Lapuan tuomiokirkossa. Oma pappisvihkimys oli erilainen kokemus.
– Lutherin sanoin, tässä seison enkä muuta voi. Arvostan pappeutta todella paljon, mutta oma pappisidentiteettini on hatara.
Alkuvuodesta Kallatsa muutti Tammisaareen. Paljon matkustanut ja monessa paikassa asunut Kallatsa tuntee nyt tarvetta sitoutua. Yksi syy sille on vauvan syntyminen.
– Odotan innolla uutta elämänvaihetta. Nyt on sille sopiva aika.
Työhönsä intohimolla suhtautuva Kallatsa pohti aiemmin, miten malttaisi jäädä vanhempainvapaalle.
– Ajattelin ennen, että olisi kova paikka jäädä työelämästä pois.
Vanhempainvapaa tulee kuitenkin nyt osuvaan kohtaan ja tauko töistä tekee hyvää. Vauvan tuloon Kallatsa on valmistautunut tutkijan innolla.
– Olen lukenut hirveästi tieteellisiä artikkeleita raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyen. Eli teoreettisesti olen valmistautunut tähän hyvin, Kallatsa sanoo ja nauraa.
Äitinä Kallatsa haluaa olla kannustava ja innostava vanhempi. Se kumpuaa hänen omien vanhempien kasvatusmallista. Kallatsa ajattelee että lapsi tarjoaa uusia mahdollisuuksia, eikä se ole mitenkään rajoittava asia.
– Unelmoin siitä, että lapsen kanssa voisi reissata ja näyttää eri tapoja elää.
Kuka?
Laura Kallatsa, 34
Tutkija, korkekoulupappi
Juuri nyt neulon kastemekkoa esikoistyttärellemme.
Asun Tammisaaressa meren ja luonnonpuiston vieressä.
Lue myös:
Kirjailija Sara al Husainin mukaan keskustelu islamista jumittuu siihen, kuka saa kritisoida
Ilmoita asiavirheestä