Yksi asia omaan hengelliseen tiehen liittyen on laulaja ja lauluntekijä Juha Tapiolle selvää: Se on kesken, eikä hengellinen tie juurikaan poikkea elämäntiestä. Yhtä selvää on, että maailmankaikkeuden alkuperä, Jumala ja kaiken merkitys ovat kiehtoneet häntä pienestä pojasta lähtien, eivätkä ne ole jättäneet häntä rauhaan vieläkään.

Tähän päättyvät artistin varmat lauseet hengellisyydestä. Pohdinnat ovat sitäkin koskettavampia ja samaistuttavampia.

Perjantai-iltana 23.5. Seinäjoen kaupunginteatterin sali saapui täyteen väkeä, kun Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja Juha Tapio keskustelivat Kirkkopäivillä hengellisestä tiestä ja uskon ja epäuskon kamppailusta. Syvällinen, herkkä ja intiimi ajatustenvaihto samoin kuin hienovarainen huumorikin herättivät yleisössä vastakaikua.

Lapsuuttaan ja nuoruuttaan Ylistarossa, ”Suomen raamattuvyöhykkeen solmukohdassa”, Juha Tapio kuvasi onnelliseksi ja turvalliseksi. Monumentaalinen kirkko hallitsi maisemaa ja pyhä oli läsnä kaikkialla. Vanhemmat eivät olleet seurakunta-aktiiveja, mutta pyhäkoulussa käytiin ja koulussa kasvettiin isänmaallisuuteen. Samat lapset ja nuoret pyörivät urheiluseurassa ja seurakunnassa.

”Mooses oli mulle silloin paljon kovempi jätkä kuin Jeesus.”

Eräänä jouluna vanhemmat olivat hommanneet Juhalle kymmenosaisen kirjasarjan Ikuisia kertomuksia. Poika odotti Tarzan-kirjoja, mutta alkoi ahmia niiden puutteessa Raamatun kertomuksia ja havaitsi, että hurjia olivat myös Vanhan testamentin seikkailutarinat.

– Mooses oli mulle silloin paljon kovempi jätkä kuin Jeesus.

Äidiltään Juha kysyi, pitääkö hänen uskoa kaikki stoorit ja tehdä juuri niin kuin Raamatussa sanotaan. Äiti vastasi, että riittää, kun on kiinnostunut ja miettii ja pohtii. Tarvittaessa voi kääntyä Jumalan puoleen. Tekoja ei vaadita.

– Se oli armollinen kokemus, joka kantoi pitkään.

”Esiintyminen oli ujon pojan kädenojennus kohti yhteyttä.”

Ujo poika oli myös loputtoman kiinnostunut avaruudesta ja kaiken alkuperästä. Ja Jumalasta. Sisäisiä tuntojaan hän ei osannut tai kehdannut kaveriporukassa avata, mutta onnekseen hän sai teini-iän kynnyksellä serkultaan käytetyn kitaran ja löysi siitä kolme sointua.

Alkoi syntyä biisejä, joita Juha Tapio ei alun perin aikonut koskaan esittää kenellekään. Vähitellen hän kuitenkin rohkaistui, ja itsensä voittamisen kokemus oli suuri.

– Esiintyminen oli ujon pojan kädenojennus kohti yhteyttä. Ja tuntuihan se hyvältä kun joku herkistyi ja tykkäsi. En tunne montaakaan esiintyvää taiteilijaa, jotka olisivat vain ulospäinsuuntautuneita tai räiskyviä. Vaikka esiintymisestä tulee rutiinia, sitä on silti lavalla aina vähän hauraana. Itsensä kanssa kamppailu ei ole minultakaan kokonaan poistunut.

NUOREN JUHA Tapion käsitys kirkosta ja seurakunnasta oli idyllinen. Ylistarossa seurakunta oli avoin ja eri herätysliikkeet vaikuttivat siinä rinta rinnan.

– Kaikkien liikkeitten juhlilla käytiin ja talkoiltiin. Oli helppo olla. Hengellinen heräämiseni oli oikeastaan havahtumista siihen, että olen aina jollain lailla uskonut ja halunnut oppia lisää. Nuorena luin valtavasti hengellistä kirjallisuutta ja intoilin siitä, että sain rippikoulukokeesta täydet pisteet.

– En saanut kotona varsinaisesti hengellistä kasvatusta, joten löysin hengellisyyden ihan itse, samoin kuin löysin musan ja pakotin sormeni kitaran kaulalle. Se kaikki oli täysin omaehtoista. Mulla oli paljon sisäistä intoa ja löytämisen paloa.

Hengellisen väkivallan kysymykset eivät vielä tuolloin tulleet Juha Tapiolle tutuksi. Hänestä tuli seurakuntia kiertävä gospel-muusikko esikuvansa Jukka Leppilammen jalanjäljissä. Ystävystyttyään evankelista Ilkka Puhakan kanssa hän lähti keikoille myös Venäjän vankiloihin.

– Lähdin sinne ensi kertaa vuonna 2000 puhtaasta seikkailunhalusta. Ei minulla ollut siinä mitään jaloa hyväntekemisen ajatusta. Olot olivat epäinhimilliset. Siellä oli rumaa, kylmää, pimeää ja likaista. Tuo ensimmäinen vierailu oli pumpulissa kasvaneelle nuorukaiselle monilla tavoin silmiä avaava.

Pahamaineisen vankilan pihan perällä oli tuberkuloosiparakki. Nuori Juha ei osannut varoa, ja heti hänen astuttuaan sisään eräs vanki hyppäsi ilahtuneena hänen kaulaansa ja antoi märän pusun molemmille poskille. Satoi räntää ja oli pakkasta. Ilkka Puhakka muisteli Martin Luther Kingin puhetta, jossa tämä sanoi, että vaikka silmät eivät näe, sydän näkee toivottomuuden toiselle puolen. Näin sai aiheensa yksi Juha Tapion kuuluisimmista hittibiiseistä.

”Tajusin, että sielläkin on julmuuden lisäksi myös solidaarisuutta ja hyvää tahtoa.”

Nuorisovankilasta mieleen jäivät noin 12-vuotiaat pojat, joita saattoi olla pienessä huoneessa kahdeksan. Kuoppa huoneen nurkassa toimitti vessan virkaa. Kaikissa sängyissä ei ollut patjoja. Pojat kertoivat, että vaihtavat joka yö paikkaa, jotta jokainen pääsee vuorollaan nukkumaan patjalle.

– Tajusin, että sielläkin on julmuuden lisäksi myös solidaarisuutta ja hyvää tahtoa.

SIIRRYTTYÄÄN POP-MUSIIKIN maailmaan Juha Tapio kohtasi ennakkoluuloja eri suunnilta. Popväki piti häntä liian hurskaana ja osa seurakuntaväestä luopiona.

”Olen hyväksynyt, etten osaa selittää omaa uskoani, mutta aina on ollut joku, jonka puoleen olen kääntynyt.”

Aikansa pohdittuaan ja ikävöityään Juha Tapio joutui uskonsa kanssa kriisiin. Vaikka kaikki tuntui järjettömältä, hän huomasi kertovansa epäuskostaankin Jumalalle.

– Ihmiset rakentelee hengellisyyden ympärille kaikenlaisia rakennelmia, joihin väsyin. Myöhemmin olen ajatellut, että ehkä sanouduin irti enemmän niistä kuin Jumalasta. Olen hyväksynyt, etten osaa selittää omaa uskoani, mutta aina on ollut joku, jonka puoleen olen kääntynyt.

”Olen kova tuomitsemaan itseäni. Mutta on olemassa myös sellainen voima, joka ei syytä eikä tuomitse. Se ajatus kantaa elämässä.”

Juha Tapiolla on aina ollut valpas omatunto ja taipumusta syyllistyä herkästi.

– Mua ujostuttaa puhua näin, mutta jos oletetaan, että on Jumala, joka on älykkäästi luonut kaiken ja hänen perusolemuksensa on rakkaus, niin se antaa syyllisyyden ja vajavaisuuden tunteisiin armollisen ja lohdullisen näkökulman.

– Olen kova tuomitsemaan itseäni. Mutta on olemassa myös sellainen voima, joka ei syytä eikä tuomitse. Se ajatus kantaa elämässä.

Vaikka Juha Tapio on tehnyt pesäeroa kirkkoon joidenkin kipeiden kokemustensa vuoksi, hän on jälleen oivaltanut, miten suuri merkitys on yhteisellä ikävöinnillä.

– Olen havahtunut siihen, miten suurenmoinen rukous Isä meidän -rukous on. Siinä puhutaan meistä, meidän yhteisistä asioista ja yhteiskunnasta. Tässä on kyse muusta kuin minusta, meistä kaikista.

Tilaisuuden lopulla yleisö sai ehdottaa Juha Tapiolle aiheita, joista hän voisi kirjoittaa virren uuteen virsikirjaan.

– Minua viehättää virsikirjan säveltäjämerkinnöissä se ”toisinto Etelä-Pohjanmaalta”, Juha Tapio sanoi.

– Niin tai Pohjois-Savosta, kuopiolainen Jari Jolkkonen lohkaisi.

Yleisö hörähti.

– Lopulta kaikki lauluni ovat pohjimmiltaan kansanlauluja tai virsiä, Juha Tapio totesi.

– Herra kanssasi, kiitti Jolkkonen keskustelutoveriaan.

– Kiitos samoin.

Ilmoita asiavirheestä