Lähisuhdeväkivalta ei lopu itsestään – yksi hyvä tapa sen vähentämiseen kehitettiin Espoossa

Kostas Tassopoulos toivoo, että suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta tehtäisiin lisää akateemista tutkimusta. Kuva: Jukka Granström

Lähisuhdeväkivallaksi kutsutaan sellaista väkivaltaa, jonka tekijä ja uhri ovat tai ovat olleet keskenään läheisessä suhteessa. Väkivalta tapahtuu tällöin usein kodin seinien suojassa. Kyseinen väkivallan muoto ei ilmiönä normaalisti nouse näyttävästi uutisotsikoihin. Poikkeuksiakin toki aina silloin tällöin tapahtuu.

Naisjärjestöt yhteistyössä Nytkis ry teetti kesällä 2024 miehille suunnatun kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin miesten asenteita liittyen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja tasa-arvoon. Kyselytutkimuksen toteutti käytännössä markkinointitoimisto Dagmar. Marraskuussa julkistetun kyselytutkimuksen tulokset herättivät laajaa julkista keskustelua. Kantaa otettiin aina pääministeriä myöten.

Tuloksista ilmeni, että monien miesten asenteet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan ovat huolestuttavia. Joka neljäs 18–35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi ulkonäöllään, pukeutumisellaan tai käytöksellään.

Toisaalta kyselytutkimuksessa 90 prosenttia miehistä oli kuitenkin sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin.

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN PARISSA pitkään työskennellyt Lyömätön Linja Espoo ry:n toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos ei pidä Nytkis ry:n kyselytutkimuksen tuloksia yllättävinä.

Hän kertoo näkevänsä joka päivä työssään, että lähisuhdeväkivaltaa on olemassa. Useimmiten siihen turvautuu mies.

– Ollaan jotenkin hukassa oman mieheyden kanssa, eikä pystytä toimimaan tasavertaisesti perheessä tai parisuhteessa. Myös tunteiden ilmaisun kanssa miehillä on edelleen paljon oppimista, Tassopoulos sanoo.

Hänen mukaansa lähisuhdeväkivalta on usein salattu asia. Tavallisesti se lähtee kehittymään askel askeleelta vakavampaan suuntaan.

– Aluksi voi olla pitkäänkin erilaista henkistä väkivaltaa. Sitten vaikka vain joku aivan pieni erimielisyys voi räjähtää fyysiseksi väkivallaksi.

Nytkis ry:n kyselytutkimus on varsinaiseen teemaan liittyvän keskustelun lisäksi herättänyt myös paljon arvostelua muun muassa kysymyksenasettelunsa takia.

– Kaikkea tutkimusta pitää katsoa kriittisesti. Olisi hyvä, jos seuraavaksi lähisuhdeväkivallasta tehtäisiin Suomessa laaja akateeminen tutkimus. Toivottavasti joku yliopisto ottaa tärkeästä aiheesta koppia, Tassopoulos toivoo.

LÄHISUHDEVÄKIVALTA EI lopu itsestään, vaan sen ehkäisemiseksi pitää tehdä suunnitelmallisesti töitä. Yksi hyväksi osoittautunut tapa on Lyömätön Linja Espoo ry:n kehittämä.

Kostas Tassopouloksen mukaan kyseessä on 1990-luvulla kehitetty, miehille tarkoitettu lähisuhde- ja perheväkivaltaan erikoistunut toimintamuoto. Sitä on Espoon lisäksi hieman erimuotoisena tarjolla myös muualla maassa.

– Meille tulee miehiä, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähi- tai perhesuhteissaan.

Viime vuonna asiakkaita oli 206. Selvä enemmistö miehistä päättää lähteä mukaan oma-aloitteisesti. Loput ohjautuvat mukaan toimintaan eri tahojen kautta.

Tassopoulos kertoo, että lähisuhdeväkivallan kitkeminen pois vaatii pitkäjänteistä työtä väkivallantekijän kanssa.

Lyömätön Linja Espoo käyttää työkalunaan väkivallan katkaisuun Lyömätön tie -ohjelmaa. Siinä tehdään aluksi yksilötyötä ja sen jälkeen 15 viikkoa täydentävää vertaisryhmätoimintaa.

– Tämän jälkeen seuraa puolen vuoden jakso, jolloin asiakkaamme voivat testata oman käyttäytymisensä muuttumista lähisuhteissaan.

Prosessin päätteeksi on loppuarviointi.

– Järjestämme yhdessä muiden palveluntarjoajien, kuten Kirkon perheneuvonnan kanssa myös parisuhdetapaamisia, jos se tuntuu väkivallan katkaisuun liittyen olennaiselta.

Lähisuhdeväkivalta on ilmiönä salakavala, Kostas Tassopoulos muistuttaa. Tavallisesti se kehittyy vakavammaksi vähitellen askel askeleelta. Kuva: Jukka Granström

LYÖMÄTÖN LINJA työskentelee vain väkivaltaan turvautuneiden miesten kanssa. Lähisuhdeväkivallan tekijänä voi kuitenkin olla myös nainen.

Tilastokeskuksen Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 –tutkimuksen mukaan joka kolmas nainen ja noin joka kuudes mies on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin taholta. Naiset voivat saada apua väkivaltaisiin toimintamalleihinsa esimerkiksi Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön kautta.

Myös Lyömätön Linja on epäsuorasti törmännyt naisten toteuttamaan lähisuhdeväkivaltaan.

– On ollut joitakin miehiä, jotka ovat tulleet työskentelyymme mukaan väkivallan tekijänä. Prosessin aikana huomataan, että he ovat itsekin kärsineet lähisuhteessaan väkivallasta, Tassopoulos sanoo.

SUOMI ON yhä monikulttuurisempi maa, mikä näkyy myös lähisuhdeväkivallassa. Sekä sen tekijöissä että kokijoissa on maahanmuuttajataustaisia.

Lyömätön Linja Espoo ry on vuodesta 2005 toteuttanut Miehen Linjaa, joka operoi väkivalta-, mies- ja maahanmuuttajatyön välimaastossa.

– Toiminta Miehen Linjalla on pitkälti samanlaista kuin kantasuomalaisten miesten kanssa, mutta ote on kulttuurisensitiivinen eri kulttuurien erityispiirteet huomioiva. Pitää huomioida esimerkiksi se, että kaikille termi lähisuhdeväkivalta ei sano yhtään mitään, Tassopoulos kertoo.

Miehen Linjan ryhmissä käsitellään muun muassa sitä, millainen on miehen, naisen ja lapsen asema alkuperäiskulttuurissa ja toisaalta Suomessa.

– Tarkoitus on, että prosessin aikana syntyisi yhteisymmärrys siitä, miten Suomessa suhtaudutaan lähisuhdeväkivaltaan.

Julkisuudessa on viime aikoina noussut esille useita romanimiesten lähipiiriinsä kohdistamia vakavia väkivallantekoja. Lyömättömällä Linjalla ei ole pelkästään romaneille suunnattua toimintaa.

– Yksittäisiä romanimiehiä on toki vuosien mittaan osallistunut toimintaamme, Tassopoulos toteaa.

Lue myös:

Kolumni: Mies, katso ympärillesi

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta 

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuntio & kirkko: Marjo Tuoma­rantaa ihastuttaa Littoisten kirkossa luonnon­valon luoma taide­teos
Seuraava artikkeliTampereen hiippakuntaan neljä uutta rovastia ja kaksi director cantus -arvonimeä

Ei näytettäviä viestejä