”Lähimmäisen rakastamisen vastustaminen on harvinaisen hyvä syy erota kirkosta”

Suomaiset ovat jakautuneet kahtia syksyn poliittisissa keskusteluissa, kirjoittaa Kuopion piispa Jari Jolkkonen
Savon Sanomien
Torstaivieras-palstalla. Kirjoituksessaan Jolkkonen arvioi viime viikkojen turvapaikanhakijakeskustelun molempia osapuolia sekä toteaa suomalaisten kestävän kivuliaitakin talousratkaisuja, jos ne vain ovat hyvin perusteltuja.

Turvapaikanhakijakeskustelussa suomalaiset ovat Jolkkosen mukaan jakautuneet auttajiin ja kriitikoihin, joiden molempien näkökulmaa piispa pyrkii kirjoituksessaan ymmärtämään. Piispan omat perustelut kallistuvat kuitenkin maahantulijoiden auttamisen puolelle.

Jolkkosen mukaan kirkon rooli turvapaikanhakijoiden avustamisessa on Maahanmuuttoviraston tukeminen. Tämä tapahtuu siten että kirkko tulee avuksi, kun viranomaisten kapasiteetti loppuu. Kirkon pyrkimys on auttaa jokaista kärsivää.

– Lähimmäisen rakastamisen vastustaminen on harvinaisen hyvä syy erota kirkosta, Jolkkonen kirjoittaa kolumnissaan.

Hallituksen suunnitteleman talouskuurin osalta suomalaiset ovat Jolkkosen mukaan jakautuneet niihin, jotka tukevat perjantaista mielenilmausta ja niihin, jotka hyväksyvät hallituksen suunnitelmat. Jolkkonen toteaa, että myös jälkimmäisessä ryhmässä on niitä, joihin leikkaussuunnitelmat osuvat kivuliaasti.

– Suomalaiset ovat käytännöllisiä ja maltillisia. Kykenemme hyväksymään kivuliaitakin keinoja, kunhan ne perustellaan järkevästi. Pelkkä vastustus tai ratkaisujen siirtäminen ei osoita vastuuntuntoa.

– Omasta luopuminen kannattaa joskus yhteisen hyvän takia. Mihin voisimme yhdessä suostua?

Edellinen artikkeliAntti Saarelmalle 50-vuotisjuhlakirja
Seuraava artikkeliValamossa kypsyy viski

Ei näytettäviä viestejä