Lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kotitaloa kaupataan Venäjällä – Inkerin kirkolla on ehdotus Suomen

Suomalaisen lähetystyön uranuurtajan, inkeriläissyntyisen Martti Rautasen (1845–1926) synnyin- ja kotitalo Venäjällä on myytävänä. Rautanen teki elämäntyönsä Suomen Lähetysseuran palveluksessa Lounais-Afrikan Ambomaalla.

Talo sijaitsee Tikanpesän kylässä Novasolkassa läntisellä Inkerinmaalla, suhteellisen lähellä Viron rajaa. Pietariin on matkaa noin 130 kilometriä.

Alun perin inkeriläisten asuttamassa kylässä sijaitseva talo on kauan ollut asumiskäytössä ja viimeksi lähinnä kesämökkinä, josta sen omistaja haluaa nyt luopua.

Rakennus on alkuperäinen, tosin useita kertoja muutettu ja remontoitu. Kauppaan kuuluu neljän tuhannen neliön tontti. Myyjä tarjoaa rakennusta esimerkiksi museokäyttöön.

Rakennuksen seinään on jo aikaisemmin kiinnitetty venäjän- ja suomenkielinen laatta, joka kertoo Martti Rautasen syntyneen ja asuneen talossa. Laatassa on Suomen Lähetysseuran käyttämä risti-tunnus.

Rautanen aloitti vuonna 1863 Helsingissä Suomen Lähetysseuran lähetyskoulun. Vuonna 1868 hänet lähetettiin lounaiseen Afrikkaan. Perille Ambomaalle hän saapui vuonna 1870.

Rautanen kuoli Ambomaalla ja hänet on haudattu Ambomaan Olukondaan.

Kuukauppi ehdottaa: ”Ehkä Lähetysseura voisi ostaa talon Inkerin kirkolle”

Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi toteaa, että Martti Rautasen elämällä ja siihen liittyvillä paikoilla on ilman muuta suuri merkitys Inkerin kirkolle.

– Samoin ihan yleisen kulttuurihistorian näkökulmasta on todella erikoista ja merkittävää, että maaorjan poika lähtee tsaarin aikana Novasolkan kylästä Inkerinmaalta kohti Ambomaata ja Afrikkaa.

Inkerin kirkko olisi Kuukaupin mukaan kiinnostunut avaamaan Martti Rautasen kotitaloon museon ja näyttelytilan, mutta henkilö- ja talousresursseja ei ole.

– Emme myöskään pysty ostamaan taloa Inkerin kirkolle.

Kuukaupilla on kuitenkin ajatus, joka kytkeytyy Suomen Lähetysseuran päätökseen lopettaa työnsä Venäjällä vuoteen 2022 mennessä. Päätöksestä voi lukea lisää täältä.

– Ehkä Suomen Lähetysseura voisi viimeisenä kädenojennuksena ostaa talon ja tontin ja lahjoittaa sen hyvän tahdon eleenä Inkerin kirkolle.

Kuva: Valeriy10f / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0.

Lue myös:

Suomen Lähetysseura lopettaa työn Euroopassa – työ ei jatku myöskään Inkerin kirkossa

Piispa Aarre Kuukauppi: Lähetysseura päätti yksipuolisesti lopettaa Inkerin kirkon tukemisen

Lähetysseura vastaa piispa Kuukaupin väitteisiin: Syyt Inkerin-työn lopettamiseen ovat strategisia, eivät teologisia

Presidentti Tarja Halonen vieraili Martti Rautasen haudalla

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliProfessori Risto Saarinen: Uusoikeisto ja konservatiivikristityt lähentyvät Suomessakin toisiaan
Seuraava artikkeliPariisin Notre Dame -katedraali tuhoutui pahoin palossa – ”Kadulla kuului huokailua ja kauhistelua,

Ei näytettäviä viestejä