Nanna Rautiainen pakkaa työhuoneensa tavaroita punaisiin muuttolaatikoihin Hämeenlinnassa. Vapaakirkon keskustoimisto, kustannusosakeyhtiö Päivä ja Suomen teologinen opisto muuttavat Tampereelle yhteisiin tiloihin.
Kaaoksen keskellä Rautiaisen tietokoneen näytöllä pyörii hiljattain nettiin ladattu dokumentti, joka kertoo hänen setänsä Olavi Vesalaisen ja tämän vaimon Marja Vesalaisen tarinan. He käänsivät Uuden testamentin Himalajalla asuvalle tiibetinsukuiselle lhomi-kansalle. Syntyi kirkko, joka tekee nykyisin innokkaasti lähetystyötä.
Vesalaisten omistautuminen kutsumukselleen on tärkeä säie myös Nanna Rautiaisen tarinassa. Tyttö syntyi Joensuussa vapaakirkolliseen perheeseen pian sen jälkeen kun Olavi-setä oli muuttanut Nepaliin.
Serkut syntyivät kaukana Aasiassa. Kun perhe tuli vierailulle Suomeen, kaikki kerääntyivät katsomaan valokuvia ja kuuntelemaan tarinoita lhomi-kansasta.
Pyhäkoulu, partio ja seurakunnan nuortentoiminta olivat suotuisaa maaperää lähetysinnostukselle. Kun Nanna oli viiden, hän kiipesi lähetystyöhön valmistautuvan Seija Hjeltin syliin ja sanoi: ”Minullakin on lähetyskutsu!”
Nannan lapsuudenkodin olohuoneessa Joensuun Rantakylässä istuivat joskus myös Norbu Dukpa ja Hellin Hukka-Dukpa. Tyttö värisi kuunnellessaan olohuoneen ruskealla kangassohvalla, kuinka rosvojoukko hyökkäsi lähetystyöntekijöiden kimppuun Pohjois-Intiassa Bhutanin rajoilla.
Kun Nanna oli yhdeksän, Vapaakirkon silloinen lähetyssihteeri Riikka Siikanen matkusti Joensuuhun pitämään kokousta. Tämä kertoi, että kaikissa maissa ei voi vapaasti tehdä lähetystyötä. Suljettuihin maihin kristityt voivat silti mennä työhön muihin ammatteihin. Esimerkiksi Kiinassa on paljon kristittyjä englanninopettajia.
– Ei tapahtunut mitään yliluonnollista, mutta tuosta päivästä lähtien halusin Kiinaan englanninopettajaksi.
Valmistautuminen
Lukiovuosina alkoi valmistautuminen. Joensuun työväenopiston iltakurssilla kiinalainen mies opetti kirjainmerkkien salaisuuksia ja aktioissa sai tutustua muihin samanhenkisiin nuoriin.
Aloittaessaan Oulussa kielitieteen opinnot Nanna Rautiainen riemastui. Yliopistossa oli kiinalaisia vaihto-opiskelijoita! 1990-luvulla he olivat vielä harvinaisuuksia, sillä maailman suurimman kansakunnan vaellus ulkomaille ei ollut vielä alkanut.
Elettiin aikaa ennen nettiä ja Googlea. Rautiainen tutustui Kiinan historiaan myös lukemalla romaaneita. Jung Changin teos Villijoutsenet kuvasi valtakunnan vaiheita keisareiden ajalta Tiananmenin aukion verilöylyyn kolmen sukupolven naisten näkökulmasta.
– Se kirja jäi mieleen.
Vuotta ennen valmistumistaan englanninopettajaksi Nanna Rautiainen päätti tehdä tärkeän matkan. Hän vieraili Kiinassa ystäviensä ja tutun lähetystyöntekijän luona.
– Ajattelin, että jos paikka yököttää, se on sitten siinä. Tuli kuitenkin sellainen olo, että kyllä tänne voi palata, Nanna Rautianen kertoo.
Junamatkoilla hän hykerteli tyytyväisenä huomatessaan, että hänen pienet kiinankielen opintonsa riittivät muutaman repliikin keskusteluihin. ”Nihao, ni jiao shenme mingzi?” sai ihmiset hymyillen kertomaan hänelle nimensä.
Vapaakirkon kesäjuhlilla vuonna 2000 Nanna Rautiainen siunattiin lähetystyöntekijäksi. Hänen vierelleen polvistui perhe, joka oli lähdössä Thaimaahan. Hän oli lähdössä matkaan yksin, vaikka oli rukoillut itselleen elämänkumppania.
– Suunnitelmani olivat niin selkeät, ettei sellaista miestä ollut tullut vastaan, joka olisi niihin sopinut. Ajattelin, että ehkä sellaisia löytyy helpommin ulkomailta.
Joskus kylväjä, joskus kastelija
Uudessa kotikaupungissaan Xi’anissa Keski-Kiinassa Rautiainen oli tiiminsä ainoa skandinaavi. Ensimmäiset kolme vuotta hän opiskeli kieltä paikallisessa yliopistossa. Sinkun elämän hyvät puolet tulivat esille oppituntien jälkeen, jolloin hänellä oli paljon aikaa tutustua paikallisiin opiskelijoihin.
– Sain työkseni syödä kiinalaisten kanssa ravintoloissa. Paikalliset opiskelijat eivät tienneet kristinuskosta juuri mitään. Joitakin ystäviäni tuli uskoon, ja heidän kanssaan opiskelimme yhdessä Raamattua.
Kun oli aika siirtyä opiskelijan paikalta luokan eteen opettajaksi, tarjolla ei ollut oppikirjoja eikä edes piirtoheitintä.
– Yhdysvalloista tulleet opettajat löivät päätään seinään, koska opiskelijat olivat niin ujoja. Minusta se oli kotoisaa, Rautiainen muistelee nauraen.
Hän näki virheiden pelon takana valtavan motivaation oppia ja halun heittäytyä uuden kielen avaamaan maailmaan. Kiinalaisten lapsenomaisuus, rakkaus peleihin ja leikkeihin avasivat salvat.
– Opettaminen oli mahtavaa! Jouluna teimme näytelmän ja lauloimme joululauluja. Toivotin tervetulleiksi kotiini kaikki, jotka halusivat kuulla lisää kristillisestä joulusta. Kotona sain kertoa, mitä Jeesus merkitsee minulle.
Pääsiäisenä Rautiainen järjesti jälleen koti-illan. Silloin hän kertoi jouluna syntyneen vauvan ristinkuolemasta, syntien sovittamisesta ja tiestä Jumalan yhteyteen.
– Kristinuskosta kiinnostuneille esittelin paikallisen uskovan. En halunnut, että he tulisivat riippuvaisiksi minusta tai osoittaisivat kiinnostusta uskoani kohtaan miellyttääkseen minua.
Rautiainen näki, että tie Jumalan luo on monen ihmisen muodostama ketju.
– Kristityksi kääntyvällä kiinalaisella on tutkimuksen mukaan ollut kontakti keskimäärin seitsemään kristittyyn. Joskus sain olla siemenen kylväjä, joskus kastelija. Monen taustalta löytyy kristitty mummo tai naapuri.
{kuva_f9442c8b-bba1-4c6d-9e34-fc71bb57af05}
Polvistuminen Keisarillisen kesäpalatsin puistossa
Muutamaa viikkoa ennen paluutaan toiselle työkaudelle Nanna Rautianen oli seurakuntavierailulla Saarijärvellä. Yleisön joukossa istui vanha tuttu, juuri paikkakunnalle muuttanut it-asiantuntija, johon Nanna oli tutustunut rippikoulussa.
Saarijärven ja Xi’anin välillä on tuskin koskaan liikkunut niin paljon sähköpostia ja skype-puheluita kuin seuraavien vuosien aikana.
– Olin aina ajatellut, että elämäni on Kiinassa. En voinut kuvitella rakastuvani ihmiseen, jolla ei ollut kutsua sinne. Jumala kuitenkin haastoi minut uskomaan, että tärkein kutsumukseni on olla Jumalan lapsi. Kun ymmärsin tämän, annoin itselleni luvan rakastua.
Tämän jälkeen digiyhteys ei enää riittänyt, vaan Toni Rautiainen matkusti Kiinaan. Kylmänä talvipäivänä hän polvistui Pekingin Keisarillisen kesäpalatsin puistossa ja pyysi Nannaa vaimokseen.
– Söimme Subwaysta hakemamme teryakikanapatongit ja joimme Ikeasta ostettua julmustia, Nanna Rautiainen kertoo hilpeänä.
Tuore aviomies ehti olla Nannan kanssa vuoden Kiinassa ennen kuin pariskunta asettui Pirkkalaan etsimään yhteisiä askelmerkkejä.
Syntyi poika ja pian sen jälkeen tyttö. Viisi vuotta vierähti kotiäitinä ja lähetyskutsu toteutui toisella tavalla.
Nanna Rautiainen istui Vapaakirkon lähetystoimikunnassa, opetti kiinaa Pirkan opistossa ja piti kulttuurikoulutuksia Tampereen pormestarille ja tämän esikunnalle.
Toissa talvena Vapaakirkon silloinen lähetysjohtaja Richard Brewis kertoi siirtyvänsä töihin Suomen Pipliaseuraan.
– Ei minulle tullut mieleenkään hakea paikkaa, olimme perheen kanssa lähdössä Kambodžaan. Kun ensimmäiset ihmiset ehdottivat minua tehtävään, pidin sitä vitsinä.
Hakemisen ottivat vakavasti puheeksi myös sellaiset ihmiset, jotka tunsivat hänet hyvin ja joiden arvostelukykyyn hän luotti.
– Toiset näkivät minussa potentiaalin, vaikka itse ajattelin, ettei minusta vielä olisi tehtävään. Mietin, voivatko kaikki nämä ihmiset olla väärässä, vai olenko minä väärässä. Meidän oli Tonin kanssa pakko ruveta rukoilemaan asiaa.
Nanna Rautiainen päätti hakea paikkaa ja rukoili, että Jumalan tahto toteutuu Vapaakirkon vuosikokouksen päätöksen kautta.
Kun päätös pitkän prosessin jälkeen valmistui, iloon sekoittui luopumista toisesta unelmasta. Nyt perhe saisi asettua Pirkkalaan koko painollaan, mutta Kambodžaan he eivät pääsisi.
Tiimijohtaja
Vapaakirkolla on tällä hetkellä 16 000 jäsentä. He ovat lähettäneet maailmalle 30 lähetystyöntekijää. Samalla suhdeluvulla evankelis-luterilaisella kirkolla olisi 7 500 lähetystyöntekijää.
Vapaakirkon lähetystyö suuntautuu voimakkaasti saavuttamattomille alueille, missä ei ole lainkaan seurakuntia. Naiset ovat aina olleet aktiivisia ja arvostettuja sekä lähtijöinä että lähettäjinä. Kysymys naisen hengellisestä johtajuudesta on kuitenkin jakanut myös Vapaakirkkoa. Nykyisin nainen voi toimia pastorina ja kuulua vanhimmistoon. Rautiainen kuuluu myös Vapaakirkon johtoryhmään.
– En halua korostaa sitä, että olen naisjohtaja, vaan korostan tiimijohtajuutta. Johtajuus toimii paremmin, kun mukana on molempia sukupuolia.
Rautiainen tunnustaa, ettei strategioiden suunnittelu onnistu häneltä yksin. Hänen vahvuuksiaan on esimerkiksi lähettihuollon parantaminen.
Mitä varten lähetystyötä ylipäätään pitää tehdä?
– Jeesus antoi meille tehtävän kertoa kaikille maailman ihmiselle, että Jumala haluaa yhteyteensä ihan jokaisen. Olisi oikeudenmukaista, että muutkin saavat kuulla Jeesuksesta, joka on ainoa tie Jumalan luokse.
Kuva: Philippe Gueissaz
Lue myös:
Suomen Vapaakirkko lahjoittaa ulkomaisen esinteistönsä osaksi kansalliskokoelmaa