Hartaus

Sain kriittistä palautetta edellisestä blogistani ”Pussy Riotin rikos”. Lukija ihmetteli lausetta: ”Pussy Riotin punkrukouksen tehon ymmärtää kun muistaa, miten sakramentaaliset rituaalit ovat kietoutuneet osaksi valtiokulttia”.

Kriittinen lukija kysyi, eikö kaikki hartaus ole yhtä arvokasta ja pyhää?

Suomalainen valtiollinen juhlinta, oli teemana sitten itsenäisyys tai muu muistopäivä, on ollut muodoiltaan aika samannäköistä. Syykin on selvä: Suomi on ollut pitkään niin homogeeninen yhteiskunta, että meidän ei ole helppo käsittää isommissa yhteiskunnissa olevia hartauskäsitysten eli pieteettien monimuotoisuutta.

Pussy Riot -protestin syynä Venäjällä oli kristillisyyden pyhän pelon valjastaminen esivallan pelon välineeksi.

Kirkollisen ja valtiollisen hartauden symbioosi on vaikeasti sovitettava yhtälö. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että valtiollisia juhlia vietetään Suomessa tai Venäjällä näkyvästi enemmistöuskonnon menojen mukaan.

Suomessa kirkko on mennyt ehdoitta mukaan kansallisten tapahtumien viettoon. Lopputuloksena on se, että erilaiset motoristi- , sateenkaari- tai veteraanimessut vievät varjoon loppiaisen, pääsiäisen tai helatorstain vieton. Mistä kertoo se, että keskiajan kristillisten juhlien yhteiskunnallisesta sisällöstä ei tunnu enää löytyvän sanottavaa?

Pyhän pelko eli pieteetti on vaikeasti tunnistettavaa. Kristillisen hartauden tunnistaa siitä, että se pitää kiinni perinteistään, eikä ole ulkoa opeteltua tai kömpelösti näyteltyä.

  1. Kirkon tärkein tehtävä on saada mahdollisimman paljon ihmisiä taivaaseen. Miten tämä tavoite parhaiten saavutetaan, on ns. tuhannen taalan kysymys. Jumalan sana vakuuttaa, että taivaaseen pääsee uskomalla Jeesukseen. Siksipä lienee niin, että tuota kirkon tärkeintä tavoitetta ei ainakaan edistetä vaikenemalla Jeesuksesta, hänen teoistaan ja opetuksistaan.

    • ”Kirkon tärkein tehtävä on saada mahdollisimman paljon ihmisiä taivaaseen.”

      Eikös se ole aika turhauttavaa kun on 2000 vuotta tuota yrittänyt eikä ole näyttöä siitä että olisi saanut vielä yhtäkään ihmistä taivaaseen?

    • Sahama: ”Kirkon tärkein tehtävä on saada mahdollisimman paljon ihmisiä taivaaseen.”

      En ymmärrä mikä hirveä hinku uskovaisilla sinne taivaaseen on? En myöskään sitä, mitä se kirkolle kuuluu mitä ihmiset haluavat tai eivät halua? Ihan jokaisen yksityisasia sen pitäisi olla, eikä kellekään sivulliselle kuulua pätkän vertaa.

      Varsin epätodennäköinen tai ainakin epävarma hanke se taivaallisen ihana iankaikkien elämä joka tapauksessa on. Tuskinpa siihen kannattaa sijoittaa kymmeniä tuhansia euroja (kirkon jäsenmaksuina) elämänsä aikana.

  2. Kirkolla menee huonosti koska sitä ei tarvita. Kirkon ”tuote” on sanoma pelastuksesta. Entä jospa ihmiset ovat täysin välinpitämättömiä kirkon tarjoamasta pelastukseen nähden. Valtaosa ihmisistä tuskin edes ymmärtävät sitä mistä heidän pitäisi pelastua . Mistä ihmeen synnistä ? Kaikki tulevat kuolemaan ja kuka uskoo Perkeleeseen? Silloin ei auta se miten tuote pakataan ja tarjoillaan.

    Rippikoulu on rituaali joka ei näytä jättävän kovinkaan syvää uskonnollista jälkeä sen käyneille. Jos nuoret ovat kasvaneet uskonnolle välinpitämättömässä ympäristössä, ympäristössä jonka kulttuurissa uskonto ei ole oleellinen tekijä, niin rippikoulu on parhaimmillaan mielenkiintoinen kokemus ja huonoimmillaan kuolettaa sen pienenkin uteliaisuuden.

    Sitten kun kirkon jäsenmäärä on muutama satatuhatta niin se kyllä riittää jotta kirkko instituutiona jatkaa olemistaan niille jotka sellaista tarvitsevat. Muut eivät sitä tarvitse.

    • Markku: ” Rippikoulu on rituaali joka ei näytä jättävän kovinkaan syvää uskonnollista jälkeä sen käyneille. ”

      Kyllä se jättää syvän jäljen monelle nuorelle. Heille kokemus on vain ollut jokseenkin negatiivinen. Marko valitteli isosten kielteisiä näkemyksiä sekä vetäjien kielteistä asennetta sitouttaa uskoon, tai julistaa edes evankeliumia. No mihin muuhun tulokseen nuori sitten voi päätyä, kuin siihen, ettei kirkolla ole mitään tarjolla jatkossakaan.

      Itse en ottaisi leirille uskoon kielteisesti suhtautuvia isosia. Olisin enneminin ilman, tai hakisin vaikka toiselta puolelta suomea. Isosialla on aivan ratkaiseva rooli leirin ”tuloksellisuudesta”.

  3. Sekä Yrjö että Markku puhuvat vahvasti asiaa. Tässä tämä ongelmakenttä on kuvattu molemmista suunnista. On tosiaan iso kysymys. Markolle sen verran, että eipä uskoa voi mittaamaan ruveta, mutta jokainen tietää tykönään, että uskooko vai ei. Heikko uskon liekkikin riittää, mutta jos on täysin välinpitämätön Jeesuksesta, ei ihmistä seurakuntaan saa. Väittäisin, että kristityt ovat jossain määrin itsekin sulkeneet ovia omalla käytöksellään ja tekemisillään. Ei tunnu kovin uskottavalta meidän väittelymme ja hölmö käytöksemme. Onhan se usein varsin huvittavaa. Mutta toisaalta, taisi se sitä olla jo Jeesuksen aikanakin.

    Mutta: me emme tee ihmisistä uskovia vaan Jumala! Hän varmaan tietää missä mennään.

  4. Oleellinen tuli jo kirjoitetuksi mutta blogista maininta näistä Rooman vierailuista.

    Asia on kyllä hulppea mainintoineen olevamme muutaman askeleen päässä runsas vuosikymmen sitten, ja niin edelleen.

    Tosiasia on ettemme ole yhtään lähempänä vaikka yhteyspaperia nykyinen Piispammekin sinne toimitti muistaakseni Ehtoollisen communioon liittyen.

    Paremmaksi laittoi nyt eläköitynyt Oulun Piispa joka kertoi asian olleen niin vain luonnollinen että tuli mentyä ja nautittua.

    Mitenhän oli sakraalisen ripin kanssa, tuliko sekin hoidettua.

    Joku vuosi sitten sinne vietiin myös nuoria, muistaakseni, laulamaan. Eikö tässäkin mennä asialle mikä täytyy jäädä pois.

    Maallikolle katolinen ehtoollinen käy kun sen saa mutta Piispan pitäisi ymmärtää jotakin.

    Kukaan ei huomannut Piispaa moittia hurmoshenkisyydestä ja vaikka olisikin ei Kapituleissa asiaa kukaan olisi viitsinyt tai ymmärtänyt ottaa vakavaan käsittelyyn kirkko·oikeuksissa communion luonteeseen ja mahdollisuuteen eri kirkkokunnissa.

    Vatikaanin perään katsominen kertoo kirkkomme kyvyttömyydestä huolia itsestään katsoa seurakuntalaisiaan arvolla mikä Heille kuuluu.

    Itse aikanaan ehdotiin Rooman himoille sijaistoimintona korvaavaa käyntiä Turun tunnetulla makkarakopilla tunnetulla torilla ja lähteä jälkeen kirkon tiloihin ekumeniaa muistelemaan.

    Hyvä aihe edellisen tilalle tänäkin päivänä on missio edes nykyisissä kirkon jäsenissä.

  5. Komppaan Karia, Yrjöä ja Markkua. Olisiko tässä kysymys myös kirkon raamattukriisin yhdestä seurauksesta? Periaatteessahan puhtaan evankeliumin julistuksen ja oikean sakramenttien toimittamisen (ihmisten aitoa kohtaamista unohtamatta) pitäisi riittää. Mutta kun Raamattuun ei luoteta (en kannata fundamentalismia!), kaikki on vain tämänpuoleista etsimistä, epävarmuutta, kyselyä ja rinnalla kulkemista. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi!

    • Sjöblom: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi!”

      Ja maksa kiltisti kirkon jäsenmaksu (846€/vuosi) ja sitten pelastun (ja koko perhekuntani pelastuu). Mistä???

    • Kimmo,

      ”Mistä???”
      Kysytkö tosissasi vai huviksesi?
      Sanoisin, että tästä maailmasta tulevaan maailmaan.

    • Roos: ” Sanoisin, että tästä maailmasta tulevaan maailmaan.”

      Miten voi pelastua jostain maailmasta johonkin toiseen maailmaan? Mitäs vikaa tässä maailmassa on?
      Eihän helvettiäkään kuulemma enää ole.

    • Roos: ”Eikä se “jäsenmaksu” meitä pelasta tai kadota…”

      Jos olisin kuulunut koko aikuisikäni kirkkoon, olisin jo sijoittanut kymmeniä tuhansia markkoja/euroja perin kyseenalaiseen firmaan, jonka myymä ja vasta kuolemani jälkeen lunastettavakseni luvattu tuote perustuu pelkkiin uskomuksiin ja jota en edes enää kuoltuani koe tarvitsevani.

      Eihän niistä ”pelastavista” rituaaleista pääse osalliseksi ellei kirkon jäsenmaksua maksa.

    • Kukin taaplaa tyylillään, sanotaan. Sinun tyylisi on tällainen näissä asioissa.

      Mielestäni tässä maailmassa on aika paljonkin vikaa ja parempaa on luvattu. Rahalla sitä ei saa.

    • Roos: ”Mielestäni tässä maailmassa on aika paljonkin vikaa ja parempaa on luvattu. ”

      Eikös se Jumala luomistyönsä lopukksi ollut tyytyväinen hommiinsa ja todennut, että kaikki oli varsin hyvää? Mitenkäs sinä nyt luojan luomuksia alat arvostella? Ja jos nyt väität, että ihminen tämän maailman on pilannut, niin täytyy vain kysyä, että eikös se ihminenkin ole luojan luoma otus ja näin ollen varsin onnistunut luomistyön tuotos? Ja jos ihminen on maailman pilannut, niin ei kkai se luojan luoma ihminen silloin voi kovin onnistunut luomus olla.

      Ei minulla ainakaan mitään valittamista tämän maailman suhteen koskaan ole ollut. Ihan rattoisa ja kaikin puolin onnistunut elämä (vaikkakin jo suurimmaksi osaksi takana päin) on tullut eletyksi ja ennenpitkää koittanee aika mennä nurmen alle nukkkumaan viimeisiä unia.

      Pitääkös sitä aina olla vaatimassa parempaa elämää ja taivaallista ihanuutta ja auvoa? Eikö voisi tyytyä siihen mitä on elämältä saanut ja kuolla pois ihan sovinnolla, lopullisesti, arvokkaasti ja ilman mitään hössötystä iankaikkisista taivaallisista riemuista?

    • Sjöblom: ”Minä saattaisin omasta puolestani haluta erota yhteiskunnasta tai ainakin Suomen valtiosta.”

      Mikäs siinä. Helppo nakki, muuta ulkomaille.

      Minulla taas ei ole yhteiskunnallisten verojen maksamista vastaan mitään. Voisin tarvittaessa maksaa enemmänkin (esim. turvallisuudesta, koulutuksesta ja sairaanhoidosta). Mutta kymmenien tuhansien eurojen sijoitukset yritykkseen, joka kauppaa unelmia iankaikkisesta riemullisesta elämästä jossain muussa olomuodossa ja -tilassa, jonkin mielikuvituksellisen henkiolennon yhteydessä kuulostaa lähinnä huijaukselta, eikä ole ainakaan minun juttuni.

      Monin verroin viisaampana pidän noiden ”kirkonkkymmenysten” maksamista vuosittain Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastolle, kuten olen tehnyt jo pitkälti yli kolmen vuosikymmenen ajan.

  6. Onhan kirkko selvästikin myös taloudellinen yritys, se yrittää saada lisää jäseniä ja tätä kautta lisää verotuloja ja sitä kautta palkkaeliitilleen korkeampia palkkoja etuisuuksia ja eläkkeitä.
    Poikennee normaaliliike elämästä kuitenkin siinä, ettei sen johtajilla liene minkäänlaista tulosvastuuta eikä lopputuotetta voida näyttää ostajille.

    • Jos kirkko on yritys, jonka toiminnan tarkoitus on saada mahdollisimman paljon väkeä taivaaseen, niin tuon toimintatavoitteen saavuttaminen on ainakin suurelle yleisölle varsin epäselvä. En ainakaan minä ole nähnyt ainuttakkaan kirkon vuosikertomusta, jossa tuon tavoitteen toteutumisesta osisi hiiskuttu sanallakaan. Tuskin tulen koskaan näkemäänään.

      Taloudellisesti kirkollaa mennee kuitenkin ilmeisen hyvin kun on varaa maksaa kohtuuttomia palkkoja piispoille tuottamattomasta työstä ja rakentaa ökykirkkoja arkkitehtien mielikuvituksellisten visioiden mukaan turistikohteiksi, joissa seurakuntalaisista käy vain murto-osa kerran viikossa ja jotka muutaman vuoden kuluttua ovat korjauskunnossa home- ja kosteusvaurioiden vuoksi.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.