Lähes puolet suomalaisista suhtautuu myönteisesti Yleisradion hengellisiin ohjelmiin

Nojatuolikirkko on yksi televisioiduista jumalanpalveluksista. Kameran ruudussa näkyvät Sami Koskela ja Marjo Leinonen. Kuva: Aarne Ormio

Suomalaisista lähes puolet eli 47 prosenttia suhtautuu joko erittäin myönteisesti tai myönteisesti Yleisradion hengellisiin ohjelmiin. Melko kielteisesti suhtautuvia on kymmenen prosenttia ja erittäin kielteisesti suhtautuvia viisi prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen lokakuun lopussa julkaisemasta nelivuotiskertomuksesta Kirkko epävarmuuksien ajassa. Yleisradion hengellisiä ohjelmia koskevat luvut ovat kirkon vuonna 2022 teettämästä Gallup Ecclesiasticasta 2022.

Muutosta vuoteen 2015 on näkyvissä etenkin erittäin myönteisesti suhtautuvien osalta. Vuonna 2015 erittäin myönteisesti Yleisradion hengellisiin ohjelmiin suhtautui vielä 36 prosenttia, kun vastaava luku vuonna 2022 oli 23 prosenttia.

Yli 70-vuotiaista myönteisesti Yleisradion hengellisiin ohjelmiin suhtautui lähes 70 prosenttia. Ikäryhmien erot näkyvät selvästi, sillä vain runsas neljännes 30–39-vuotiaista suhtautui hengellisiin ohjelmiin myönteisesti.

Yle on sivuillaan määritellyt niin, että hartausohjelmilla tarkoitetaan radio- ja televisio-ohjelmia, joiden kautta eri kirkkokuntien jäsenet voivat harjoittaa uskontoaan. Hartausohjelmien sisältö on kunkin kirkkokunnan mukaista tunnustuksellista sisältöä. Hartausohjelmiin kuuluvat esimerkiksi jumalanpalvelukset ja Pisara-ohjelma. Hartausohjelmat kuuluvat Yleisradion lakisääteisiin tehtäviin.

Gallup Ecclesiasticassa käytetään tässä yhteydessä hiukan laveampaa termiä hengelliset ohjelmat.

Myönteinen suhtautuminen valtiopäivien ekumeenisiin avajais- ja päättäjäisjumalanpalveluksiin on vähentynyt aiemmasta vuoden 2015 tehdystä kyselystä 57:stä prosentista 45:een prosenttiin. Toisaalta niihin kielteisesti suhtautuvien määrä on pysynyt samana. Lisäystä on tullut siihen ihmisryhmään, joka ei pidä kyseisiä jumalanpalveluksia kielteisinä eikä myönteisinä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokous näytti vihreää valoa kirkollisten toimitusten kirjan uudistamiselle vaikka resurssipula huolettaa
Seuraava artikkeliSuntio & kirkko: Lapväärtin kirkon suntio on ollut sotilas, koneistaja ja vieläpä kanttorikin

Ei näytettäviä viestejä