Jokaisessa ihmisessä voimme kohdata jotakin Jumalasta, riippumatta ihmisen kulttuurista, uskonnosta tai etnisestä taustasta, sanoo suomalainen kveekari Jaana Erkkilä. Ajatus on 1600-luvun Englannissa syntyneen kveekariliikkeen uskon ytimessä.
– Tämä on kautta aikojen ollut kveekarien vahvuus rauhantyössä, jälleenrakennustyössä ja kärsivien auttamisessa. Meille ei ole olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä, vaan ainoastaan ihmisiä joilla kaikilla on pohjimmiltaan sama kaipuu hyvyyteen ja Jumalan yhteyteen.
*
Suomen Kveekarien Uskonnollisella Seuralla on vain kolmisenkymmentä virallista jäsentä, mutta sen toimintaan osallistuu aktiivisesti noin 50 ihmistä. Jaana Erkkilä on kveekari jo toisessa polvessa.
Maailmanlaajuisesti kveekareita on yli 350 000. Erkkilä kertoo, että liike on jakaantunut kolmeen osaan.
Evankeliset kveekarit ja ortodoksiset kveekarit sitoutuvat vahvasti liikkeen kristilliseen taustaan ja pitävät Raamattua ohjenuoranaan. Evankelisia kveekareita on erityisesti Afrikassa ja muista kveekareista poiketen heidän jumalanpalveluksensa eivät ole täysin hiljaisia.
Ortodoksikveekarit sen sijaan pitäytyvät täysin hiljaisiin jumalanpalveluksiin ja yksinkertaiseen elämään. He eivät esimerkiksi käytä värjättyjä kankaita vaan pukeutuvat äärimmäisen yksinkertaisesti. Heille sisäinen Kristus on tärkeä sisäinen opettaja.
Eurooppalaisista kveekareista valtaosa on puolestaan liberaaleja. Heidän joukossaan on sekä kristittyjä että ei-kristittyjä. Joidenkin tausta on islamissa, juutalaisuudessa, hindulaisuudessa tai buddhalaisuudessa. Yhdistävä asia on usko Jumalaan ja hiljaiset jumalanpalvelukset.
Euroopan ja Lähi-idän liberaaleista löytyy myös ateisti-kveekareita. He tuntevat omakseen lähinnä kveekarien sosiaalisen ihmisoikeustyön ja kestävään kehitykseen painottuvan ajattelun.
*
Pari viikkoa sitten suomalaiset kveekarit kokoontuivat Rovaniemelle Rovalan setlementtiin juhlistamaan maailman kveekaripäivää sekä muistelemaan sodanjälkeisiä Lapin jälleenrakennukseen liittyviä työleirejä. Rovaniemen tapaamisessa kohtasivat kveekareiden menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.
Kun ulkomaalaiset vapaaehtoiset, erityisesti amerikkalaiset kveekarit halusivat auttaa Lapin jälleenrakentamisessa toisen maailmansodan jälkeen, syntyi Suomeen yhä toiminnassa oleva rauhanjärjestö Kansainvälinen vapaaehtoistyö KVT. Ensimmäiset jälleenrakennusleirit Lapin kylissä pidettiin vuosina 1945–1946 ja KVT perustettiin virallisesti 1947.
Nykyisin järjestö järjestää kansainvälisiä vapaaehtoisia työleirejä Suomessa ja välittää suomalaisia vapaaehtoisia ulkomaisille leireille kaikkialle maailmaan. Leireillä tehdään työtä esimerkiksi puutarhoissa ja maatiloilla, kirpputoreilla, vammaisten parissa, entisöimisprojekteissa, vaellusreittien kunnostuksessa, lastenleireillä ja festivaalien järjestämisessä.
Kveekareiden työleirien perintönä syntyi myös Hauholle Viittakiven opisto 1950-luvulla.
– Rovaniemen tapaamisessa tuntui tosi hyvältä, että me kveekarit löysimme taas setlementtiliikkeen, Viittakiven opiston ja KVT:n kanssa toisemme. Meillä on paljon yhteistä historiaa, Jaana Erkkilä sanoo.
– Yhdistämällä voimamme nyt voisimme olla avuksi tänä kansainvaellusten aikana. Setlementtiliitto on esimerkiksi avaamassa vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille ja siinä työssä me kveekarit haluamme olla mukana.
*
Kveekareiden jumalanpalveluksissa ei pidetä pitkiä saarnoja tai puheita. Usein ollaan vain hiljaa ja pyritään kuuntelemaan Jumalaa.
– Toisinaan joku sanoo ääneen lyhyen ajatuksen, joka nousee hiljaisuudesta. Se voi liittyä joko henkilökohtaiseen elämään tai maailman tilanteeseen. Joku voi myös lukea lyhyen katkelman Raamatusta tai muusta hengellisestä kirjasta, Jaana Erkkilä kertoo.
Kyse ei kuitenkaan ole Erkkilän mukaan meditaatiosta vaan kollektiivisesta jumalanpalveluksesta, johon yhteisö kokoontuu.
– Joskus on vaikea saada ajatukset pois työ- ja perheasioista, ajatukset harhailevat eivätkä asetu. Parhaimmillaan hiljaisessa jumalanpalveluksessa kuitenkin kokee mystisen, vahvan Jumalan läsnäolon ja saa oivallusten kautta uusia näkökulmia asioihin. Nämä oivallukset voivat olla sellaisiakin, mitä ei itse haluaisi huomioida, Erkkilä sanoo.
Kveekarit ovat Suomessa ekumeenisen neuvoston tarkkailijajäseniä, vaikkei liike ole meillä rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi kuten Ruotsissa ja Norjassa.
– Osa jäsenistämme haluaa pysyä luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäseninä, joten emme siksi ole hakeneet virallisen uskonnollisen yhdyskunnan statusta Suomessa. Kun olemme yhdistys, ihminen voi olla sekä meidän että kirkon jäsen, Erkkilä sanoo.
*
Erkkilän mukaan varhaiset kveekarit korostivat jokaisen ihmisen uskonnosta riippumatonta mahdollisuutta päästä taivasten valtakuntaan. He uskoivat taivaan olevan avoinna kaikille, myös niille, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta.
Uudestisyntyminen oli kveekareille uudelleen syntymistä Jumalan rakkauteen ja sen todeksi elämistä arkipäiväisissä askareissa ja suhteessa lähimmäisiin. Sovitus ja risti olivat heille sisäisiä todellisuuksia, symboleita Jumalan rakkauden voimalle elämässä täällä, maan päällä.
Kveekarit eivät tee lähetystyötä vaan kunnioittavat ihmisten erilaisia teitä Jumalan luo. Auttava käsi ojennetaan joka suuntaan, missä sitä tarvitaan.
Erkkilän mukaan kveekareiden usko on elämäntapa, joka näkyy siinä, miten ihminen kohtelee lähimmäistään. Kveekareiden ajattelutapaan kuuluu ehdoton pasifismi.
– Emme usko, että missään voidaan oikeasti ratkaista konflikteja asein. Kansainvälisen yhteisön ei pidä auttaa pommittamisessa vaan rakentaa rauhaa muilla keinoin, Erkkilä sanoo.
Kveekarit korostavat ihmisten tasavertaisuutta, totuudessa pysymisen tärkeyttä ja yhteisöllisyyttä. Viime aikoina liikkeen keskeiseksi arvoksi on noussut myös kestävä kehitys ja jokaisen yksilön vastuu luonnon tasapainosta ja resurssien oikeudenmukaisesta jakamisesta.
Kveekareille tärkeää on jokaisen yksilön henkilökohtainen sisäinen hengellisyyden kokemus ja kuuliaisuus omantunnon äänelle.
– Se puhuu meissä jokaisessa, jos vain haluamme sitä kuunnella.
Kuva: Suomeen kveekarien uskonnollinen seura. Kveekari David Richie (vasemmalla) istuu työleiriläisten kanssa Amerikan kveekareiden järjestämällä Lapin työleirillä vuonna 1947.