Lokakuinen päivä Kuusamossa on pilvinen ja lämpöä on vain pari astetta. Kävellessäni kohti Kuusamon kirkkoa katson lehtensä varistaneita koivuja ja keltaisia lehtikuusia. Talvi tekee tuloaan.
Kuusamon suurikokoinen Pyhän Ristin kirkko seisoo jyhkeänä kaupungin keskustan laitamilla. Pimeällä korkean tornin huipun risti on suomalaisittain harvinaisella tavalla valaistu punaisella.
Kirkkoherra Taina Mannisen toimistossa kirkkoherranvirastossa ulkoilman hyytävyys ei tunnu. Tämän vuoden alusta virassaan aloittanut Manninen kertoo olevansa seurakunnan ensimmäinen kuusamolaissyntyinen kirkkoherra.
Kuusamon kappalaisena vuodesta 2014 työskennellyt Manninen valittiin kirkkoherraksi viime vuoden syksyllä. Vuonna 2012 Kajaanin kappalaisen virassa hänet valittiin vuoden papiksi.
Etäisyydet ovat pitkiä. Lisäksi Kuusamossa odotetaan, että seurakunta näkyy ja viranhaltijat vierailevat siellä, missä ihmisetkin ovat.
Manninen kertoo saaneensa johdettavakseen seurakunnan, jossa vallitsee perinteinen ja positiivinen vire. Kirkkoon kuuluu liki 90 prosenttia kuntalaisista. Kirkossa käydään melko vilkkaasti ja jumalanpalveluselämää on vuosien ajan kehitetty.
Papin ja kirkkoherran työhön kuuluu liikkuminen ja ihmisten kohtaaminen. Koska Kuusamo on laaja, aikaa matkustamiseen kuluu ja sitä on kirkkoherran kalenteriinkin varattava.
– Etäisyydet ovat pitkiä. Lisäksi Kuusamossa odotetaan, että seurakunta näkyy ja viranhaltijat vierailevat siellä, missä ihmisetkin ovat. Ja siellä paimenien on toki oltavakin, Manninen sanoo.
Mannisen mukaan kodeissa tapahtuvia toimituksia on paljon ja ihmiset odottavat, että papilla ei ole kiire pois.
– Ylipäätään kuusamolaiseen vieraanvaraisuuteen on perinteisesti kuulunut kestitseminen ja se, että kävijää ei lähetetä kuivin suin matkaan.
Kuusamolaista hengellisyyttä leimaa Mannisen mukaan esimerkiksi se, että kuolemaa ei ole lokeroitu omaksi, muusta elämästä sivuun kuuluvaksi asiakseen.
– Täällä pidetään edelleen paljon saattohartauksia. Myös se vanha tapa elää, että kun autojen hautajaissaatto menee kirkosta hautausmaalle, liikenne kaupungilla pysähtyy. Autot ja jalankulkijat seisahtuvat. Ulkopuolisten olen kuullut sanovan, että tämä on henkisesti pysäyttävää, Manninen kertoo.
Monen muun pohjoisen paikkakunnan tavoin Kuusamon hengellisyyteen kuuluu myös voimakas vanhoillislestadiolaisuus.
– Monissa suvuissa on vähintään kytköksiä vanhoillislestadiolaisuuteen, vaikka itse ei siihen kuuluttaisikaan. Muita herätysliikkeitä Kuusamossa ei oikeastaan olekaan. Niitä ei tunneta ja niihin suhtaudutaan vähän varoen.
{kuva_b6cbd386-eb60-42c1-82da-e80ea6031d8e}
Kuva: Anna Sofia Levander. Kirkkoherra Taina Manninen haluaa tukea työssään kuusamolaista arjen kristillisyyttä.
Kuusamon seurakunnan työyhteisö on harvinaisen naisvaltainen. Seurakunnan kaikki viisi pappia, neljä diakoniatyöntekijää ja neljä nuorisotyönohjaajaa ovat naisia. Neljästä kanttorista yksi on mies.
Manninen hieman harmittelee sitä, että työyhteisössä on miehiä niin vähän.
– Meillä on seurakunnassa virkoja täytettäessä tasa-arvosuunnitelma. Itse olen sitä mieltä, että olisi tervettä, että seurakuntalaisia palvelemassa on eri viroissa sekä miehiä että naisia. Toisaalta kirkko on ylipäätään naisistunut. Tämä johtuu siitäkin, että naiset kouluttautuvat miehiä enemmän, Manninen pohdiskelee.
Taloudellisesti Kuusamon seurakunnalla on ollut joitakin kriittisiä vuosia.
– Toinen leirikeskus myytiin hiljattain ja lastenohjaajien toimia on jouduttu vähentämään aamu- ja iltapäiväkerhotyön järjestelyjen yhteydessä. Henkilöstömenomme ovat aika suuret. Enää ei ole itsestään selvää, että eläkkeelle jäävän tilalle otettaisiin uusi työntekijä, Manninen toteaa.
Taustalla on Kuusamon väen vähentyminen. Manninen kertoo olevansa hieman huolissaan tilanteesta, jos Kuusamoon ei saada lisää työpaikkoja ja nuoria ihmisiä.
– Yksin selviämisen eetos on Kuusamossa vahvaa. Monissa sivukylissä ei enää ole sellaista yhteisöllisyyttä ja voimaa kuin joskus ennen. Mutta toisaalta ihmiset ovat ottaneet entistä enemmän itse omaa vastuuta yhteisöjen asioista.
Kuusamolle tärkeä matkailu näkyy kirkkoherran mukaan seurakunnan työssä siten, että erikoisia avioliittoon vihkimisiä on usein.
– Olemme joskus kintaat kädessä ja pipo päässä vihkimässä pareja Rukan tai Iivaaran rinteillä – tai vaikka Kiutakönkään kuohujen lähellä. Rukalla on myös vanha jouluaaton rinnehartauden perinne. Paikalla voi olla 3 000 ihmistä ja tilaisuus on monikielinen.
Yhteistyö kaupungin kanssa sujuu kirkkoherran mukaan hyvin. Esimerkiksi viimevuotisen pakolaiskriisin aikana järjestettiin yhdessä yli 300 turvapaikanhakijan vastaanottaminen Kuusamoon. Sekä kaupungin että yksityisissä päiväkodeissa pidetään pyhäkouluja.
– Ensi vuosi on itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi. Se on Kuusamossa sekä kaupungin että seurakunnan juhla.
Kirkkoherra Manninen haluaa virassaan edistää ja tukea kuusamolaista arjen kristillisyyttä. Hän toivoo kynnyksen seurakuntaan olevan matalan.
– Seurakunta on siellä, missä sen jäsenet kokoontuvat. Kasvatus on tärkeää ja hengellisyyden siemen on jo iltarukouksen opettelussa, Taina Manninen sanoo.
{kuva_b875eb28-abd3-422a-bd17-8257e098330e}
Kuva: Anna Sofia Levander. Kaupunginjohtaja Jouko Manninen arvioi, että yli puolet kaupungin työntekijöistä siirtyy muutamien vuosien kuluttua sote-alueen palvelukseen.
Kuusamon kaupunginjohtajan Jouko Mannisen huoneen seinällä on kuusamolaista taidetta. Ikkunasta näkyy loppusyksyinen kaupunkinäkymä.
Lokakuu on Kuusamon kahden matkailusesongin välissä. Ruskaretkeilijät ovat menneet, talvimatkailijat vasta tulossa.
Vuosi sitten kaupunginjohtajana aloittanut Manninen on syntyperäinen kuusamolainen. Hän tuntee kotiseutunsa tutkitusti hyvän maineen ja uskoo, että tulevaisuus on muuttotappioista ja muista syrjäseuduille tyypillisistä ongelmista huolimatta hyvä.
– Tämä on elinvoimaista seutua. Elinkeinoperusta on matkailussa ja metsätaloudessa. On varmaa, että täällä tullaan asumaan satojenkin vuosien päästä, Manninen lausahtelee.
Kuusamossa on runsaat 15 600 asukasta. Se on yli viisi tuhatta vähemmän kuin väkiluvun ollessa suurimmillaan 1960-luvulla.
– Täältä on muutettu töihin muualle Suomeen ja aiemmin myös Ruotsiin. Tällä hetkellä työttömyysprosenttimme on 13. Se on selvästi alle Pohjois-Pohjanmaan keskiarvon.
Tämä on elinvoimaista seutua. On varmaa, että täällä tullaan asumaan satojenkin vuosien päästä.
Manninen on alun perin kadettiupseeri. Rajavartiolaitoksessa joitakin vuosia palveltuaan hän opiskeli yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Sittemmin hän on työskennellyt pankkialalla sekä matkailuyrittäjänä, kunnes tuli valituksi nykyiseen virkaansa.
Manninen pudottelee lukuja, joilla Kuusamon suuntaa pyritään ohjaamaan.
– Seuraavan kymmenen vuoden aikana Kuusamoon suunnitellaan 900 miljoonan euron verran investointeja.
Näihin suunnitelmiin kuuluu suuri tuulivoimapuisto, uusi teollisuusalue sekä lisäsatsauksia metsä- ja biotalouteen.
Rukan alueen matkailuelinkeino saa mittavia lisäinvestointeja. Ylipäätään turismi on luonnonkauniissa Kuusamossa iso bisnes.
– Ruka kilpailee Kittilän Levin kanssa Suomen suurimman matkailukeskuksen tittelistä. Ylipäätään matkailusta saa elantonsa noin 600 ihmistä, ja matkailutulo Kuusamolle on vuodessa noin sata miljoonaa euroa, Manninen kertoo.
Pari vuotta sitten venäläisiä turisteja oli Kuusamossakin paljon. Ruplan arvon heikkenemistä seuranneen notkahduksen jälkeen heidän määränsä on Mannisen mukaan taas hitaasti lisääntymässä.
Kuusamon kaupungin taloustilanne on Mannisen mukaan viime vuosina ollut lievästi plussan puolella. Tarvittavia henkilöstösäästöjä pyritään saamaan työjärjestelyin. Irtisanomispaineita ei Mannisen mukaan ole.
Työttömyys on kipeä asia. Pyrimme saamaan kaupunkiin 800 uutta työpaikkaa vuoteen 2021 mennessä.
Iso kysymys kaikille kunnille on sote-uudistus. Kuusamo tulee kuulumaan Pohjois-Pohjanmaan sote-alueeseen.
– Se aloittaa toimintansa vuonna 2019. Valmistelu on maakunnassa meneillään. Aikanaan yli puolet kaupungin yli tuhannesta työntekijästä siirtyy sote-alueen palvelukseen, Manninen arvioi.
Manninen toivoo sotelta hajautettua mallia, jotta maakunnan palvelut eivät keskittyisi liikaa vaikkapa Oulun suuntaan.
– Pieni ei ole tehotonta. Pitäisi ottaa huomioon myös kuljetuskustannukset. Jo nykyisin noin 50 ihmistä viedään päivittäin takseilla tai ambulansseilla Ouluun hoitoon.
Kuusamossa ei Mannisen mukaan ole annettu periksi ongelmille. Työllisiä ihmisiä on noin kuusi tuhatta, ilman työtä tuhat.
– Työttömyys on kipeä asia, vaikka tuossa luvussa on mukana myös pitkäaikaissairaita. Pyrimme saamaan kaupunkiin 800 uutta työpaikkaa vuoteen 2021 mennessä.
Kaupunginjohtaja tiedostaa, että monet nuoret lähtevät Kuusamosta. Hän toivoo virran tasaantuvan ja kääntyvän. Hyviä merkkejä on olemassa.
– Tänne muuttaa jonkin verran lapsiperheitä. On myös muistettava, että kasvukeskuksissa, kuten Oulussa tai Tampereella, on Kuusamoa suurempi työttömyysprosentti.
Jouko Manninen haluaa kiteyttää kuusamolaisuuden kolmeen termiin.
– Ne ovat sitkeys, periksi antamattomuus ja yrittäjyys.
Elämme valitettavasti jonkinlaista aatteetonta aikaa. Itse toivoisin, että meillä kaikilla olisi elämässä meille tärkeitä arvoja.
On tuiki harvinaista, että keskisuuren paikkakunnan kirkkoherra ja kaupunginjohtaja ovat aviopari. Manniset tiedostivat itsekin erikoisen tilanteen, kun Kuusamon kappalaisena muutamia vuosia työskennellyt Taina viime vuoden lokakuussa valittiin kirkkoherraksi.
Joukon työ kaupunginjohtajana oli alkanut elokuussa.
– Kun Jouko valittiin kaupunginjohtajaksi, olin kirkkoherranvaaliprosessissa viran hakijana ja prosessi oli kesken. Ensireaktioni oli silloin, että luovun itse viran hakemisesta. Jouko kuitenkin rohkaisi jatkamaan sanomalla, että valinta on minun, mutta jos luovutan, minun ei koskaan kannattaisi sen jälkeen puhua tasa-arvosta, Taina Manninen kertoo.
Molemmat Manniset kokevat, että suurten paikallisten yhteisöjen johtajina he voivat olla toisilleen myös vertaistukena.
– Johtaja on aina hieman yksinäinen, eikä hän voi jakaa kaikkia huoliaan alaisten kanssa, Taina toteaa.
Jouko kokee, että seurakunnan ja kaupungin toiminnassa voivat vaikuttaa samanlaiset arvot.
Hän on mieltynyt paavi Franciscuksen iskusanoihin ilo, rohkeus ja vapaus.
– Elämme valitettavasti jonkinlaista aatteetonta aikaa. Itse toivoisin, että meillä kaikilla olisi elämässä meille tärkeitä arvoja, Jouko Manninen sanoo.
{kuva_158b27c1-b937-4722-ab59-ec3aa13c05ec}
Kuva: Jussi Rytkönen. Seppo Pyy sekä Eila ja Reijo Palosaari asuvat Kuusamon Vuotungin kylällä.
Laaja Kuusamo on valtakunnan rajalla. Sotien jälkeen kunnan itäisimmät kylät Paanajärvi ja Tavajärvi jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle.
Ajan kohti itärajan lähellä olevaa Vuotungin kylää. Tien varressa seisoo harvakseltaan taloja. Maisemaa hallitsevat komeat vesistöt, suot, kangasmaat ja tummemmat kuusikot. Niiden kynttiläkuuset muistuttavat siitä, miten pohjoisessa ollaan.
Siellä täällä liikkuu poroja. Ne eivät tunne liikennesääntöjä ja pitävät outoa tietä ajavan vireystilaa korkealla. Puolikesyjen ja joskus pihoihinkin vaeltavien porojen suuri määrä harmittaa joitakin kuusamolaisia, joille poronhoito ei ole elinkeino.
Tien varrella kukkulan laella peltojensa keskellä on myös maatalous- ja taksiyrittäjien Saini ja Jukka Palosaaren talo, jota asuttaa kolme sukupolvea. Portailla minua vastassa ovat talon edellinen omistajapari Eila ja Reijo Palosaari. Pihalta aukeaa näkymä Kuntijärven takana kohoavan 480-metrisen Kuntivaaran suuntaan. Siellä jossakin ei ole harvinaista yhyttää karhua tarkoitukseen rakennetuilla ruokinta- ja tarkkailupaikoilla.
Sisälle tupaan ja kahvipöytään. Eila on kattanut siihen itse leipomansa lohipiirakan ohessa myös paikallista leipäjuustoa.
Ollaan kaukana suurista keskuksista.
– Sähköt taloon saatiin vedetyksi vuonna 1980. Sitä ennen oli käytössä pienitehoinen aggregaatti, Reijo Palosaari muistelee.
Aikaisemmin tällä kohdalla oli rajavartio ja se elävöitti paikkakuntaa. Nyt vartio on lopetettu ja valvontaa hoidetaan muilla keinoin.
Rajaseudun ihmisiä palveli kirkollisesti vuosikymmenien ajan Kirkkohallituksen tukema rajaseututyö.
Etäisiin kyliin rakennettiin rajaseutukirkkoja, kuten Kuusamon Käylään 1950-luvun lopussa. Oli myös erityisiä rajaseutupappeja ja -sisaria, jotka tulivat kylien väelle tutuiksi.
Vuosituhannen vaihteessa tämä työ muutettiin hallinnollisesti paikallisten seurakuntien työksi.
Reijo Palosaaren mukaan suurin käytännön muutos on ollut se, että papit ja diakonian viranhaltijat asuvat nyt keskustassa.
– Toisaalta rajaseutupapit vaihtuivat aika usein. Käylä oli monelle ponnahduslauta eteenpäin, Palosaari tuumii.
Myös valtio on vähentänyt näkyvyyttään.
– Aikaisemmin tällä kohdalla oli rajavartio ja se elävöitti paikkakuntaa. Nyt vartio on lopetettu ja valvontaa hoidetaan muilla keinoin.
Syrjäkylien väki on vähentynyt. Vuotungissa on ollut saha ja liippoja eli kovasimia valmistava verstas, mutta ne on lopetettu.
Vuotungin koulu lakkautettiin 11 vuotta sitten, jolloin oppilaita oli enää parikymmentä. Enimmillään heitä oli 150. Nykyisin alueen lapset kuljetetaan miltei 30 kilometrin päähän Rukan taajamaan, jossa on ylä- ja alakoulu.
Jumalanpalvelukseen Vuotungin suunnasta lähdetään Kuusamon keskustaan. Matkaa kertyy vajaat 40 kilometriä.
Mutta kylillä osataan olla itsekin aktiivisia.
– Mitä tilaisuuksia täällä pidetäänkin, ne ovat kyläläisten itse järjestämiä. Seurakunnan papit saadaan tulemaan tänne helposti, mutta tilat ja tarjoilun hoitavat kyläläiset, Reijo Palosaari sanoo.
Mitä tilaisuuksia täällä pidetäänkin, ne ovat kyläläisten itse järjestämiä.
Palosaarien pöydässä istuu myös naapuri Seppo Pyy. Siirtokarjalaisten jälkeläinen on ortodoksi, mutta monella tavalla mukana Kuusamon luterilaisten toiminnassa.
– Nykyisin ortodoksinen pappi käy Kuusamossa pitämässä liturgian luterilaisen seurakunnan takkahuoneessa noin viisi kertaa vuodessa. On myös ortodoksinen tiistaipiiri. Luterilainen seurakunta on hyvin ekumeeninen, ihan kiitettävän arvosanan voin siitä antaa, Pyy sanoo.
Hän on ollut usein Vuotungin alueen yhteisvastuukeräyspäällikkö.
– Diakoniapiiri on ollut täällä vilkas ja kodeissa pidetään myös diakoniailtoja. Kylätalolla on joskus maakirkkoja ja siellä vietettäviin loppiaisen kauneimpiin joululauluihin tulee paljon väkeä, Pyy kertoo.
Ajan vierailun päätteeksi Pyyn seurassa takaisin keskustaan. Hepojoen Jyrkänkosken kohdalla jalkaudumme hetkeksi kuohuja katselemaan.
– Tästä on saatu hyvin harjusta, Seppo Pyy kertoo.
{kuva_df519bf3-59b9-4056-ac1a-80fd659ccc9d}
Kuva: Ukko-Pekka Jaakkola. Käylän vuonna 1958 käyttöön vihitty rajaseutukirkko sijaitsee Käylänkosken lähellä.
Pohjois-Kuusamon suurin taajama on Käylä. Vuolaan Käylänkosken viereisellä rinteellä sijaitsee 1958 käyttöön vihitty rajaseutukirkko.
Muistomerkki kirkon pihalla kertoo Paanajärven alkuperäisestä rajaseutukirkosta ja sen hautausmaan vainajista. Myös Käylän kirkon vieressä on pieni hautausmaa.
Omaa rajaseutupappia kirkossa ei ole ollut vuoden 1998 jälkeen.
Kaksi vuosikymmentä sitten kylässä oli kolme kauppaa. Nyt on yksi. Ylipäätään väki on vähentynyt Käylässäkin.
– Perheet eivät täällä ole enää niin suuria kuin ennen. Kun tulin tänne terveyssisareksi vuonna 1957, oli jopa 16-lapsisia perheitä.
Näin muistelee 82-vuotias Ebba Ahonen. Myös ”Käylän Ämminä” tunnettu kylän merkkihenkilö kertoo, miten myös hänen Paanajärven evakkoihin kuulunut puolisonsa oli rajaseutukirkkoa rakentamassa.
– Meidät vihittiin avioliittoon ensimmäisenä Käylän kirkossa vihittynä käyläläisenä parina uudenvuodenpäivänä 1961.
Käylässä toki asutaan edelleen. Moni käy töissä Rukan alueen matkailuyrityksissä tai keskustassa.
– Kyllä tämä on virkeä kylä. Diakoniapiiritkin kokoontuvat säännöllisesti. Ja nykyisinkin eläkeläisten selkä- ja muut vaivat paranevat, kun hilla-aika koittaa, Ahonen kertoo.
Hän harmittelee sitä, että jumalanpalveluksia Käylässä ei ole enää niin usein kuin ennen. Niitä on kirkkovuoden suurimpien juhlien aikaan, muinakin aikoina vähintään kerran kuukaudessa. Kesä-heinäkuussa jumalanpalvelus vietetään miltei joka sunnuntai.
– Resursseja ei kuulemma ole enempään, Ahonen sanoo.
Ahosen entisen työpaikan Käylän terveystalon kunta lakkautti vuonna 1994. Tulevaisuus ei Ahosta silti pelota. Aina ennenkin täällä on pärjätty.
– Täällä päinhän voidaan avata vaikka kultakaivos. Uskon, että sen haitat voitaisiin nykyaikana minimoida, Ebba Ahonen sanoo.
{kuva_3946355c-8b41-4e70-b665-60e80aa2919b}
Kuva: Ukko-Pekka Jaakkola. Käyläläinen Ebba Ahonen, ”Käylän Ämmi”, ja rajan taakse jääneen Paanajärven rajaseutukirkon hautausmaan muistomerkki Käylän rajaseutukirkon pihassa.
Ylin kuva: Ukko-Pekka Jaakkola. Kauniiden vesistöjen, metsien, vaarojen ja tunturien Kuusamo on Pohjois-Pohjanmaan ja itärajan vedenjakajaseutua.