Kuolemaa käsittelevä ohjelma alkaa – Vikström muutti mieltään

viimeisetsananiYle TV1 esittää tänään ensimmäisen jakson etukäteen kohutusta Viimeiset sanani -ohjelmasta. Sarjassa annetaan puheenvuoro kuolemansairaille ja heidän omaisilleen. Sarjan ensimmäinen jakso on ollut etukäteen katsottavissa Yle Areenassa.

Ohjelman tuottaja ja ohjaaja Sari Isotalo kertoo, että toistaiseksi palautetta sarjasta on tullut vähän, mutta kaikki palaute on ollut positiivista. Ohjelmaa on kiitetty ihmisten kunnioittavasta kohtelusta, sekä rauhallisesta temposta.

Isotalo arvelee kohun syntyneen siitä, ettei tiedetty minkälaista ohjelmaa oltiin tekemässä.

– Täytyy myös muistaa, että maailma on muuttunut viidessä vuodessa paljon. Monista asioista, myös kuolemasta, puhutaan nykyään paljon avoimemmin. Ehkä maailma on nyt valmiimpi tällaiselle tv-ohjelmalle, Isotalo pohtii.

Yksi ohjelmaideaa etukäteen julkisuudessa arvostelleista on emeritusarkkipiispa John Vikström, joka toivoi vuonna 2008 Kotimaan verkkolehden haastattelussa, ettei Yle esittäisi sarjaa ollenkaan.

Nyt hän on lieventänyt mielipidettään.

– Reagoin niillä tiedoilla, jotka minulla silloin oli ohjelmasta. Nyt kun olen saanut enemmän tietää sarjasta, voi olla ihan hyvä että tällainen ohjelma tehdään, John Vikström sanoo.

– Kunhan vain kyse ei olisi ihmisten uteliaisuudesta ja se toteutetaan riittävällä kunnioituksella.

Sari Isotalo toivoo, että jokainen katsoisi ainakin yhden jakson ohjelmaa.

– Kuolemasta, surusta ja ikävistä asioista pitäisi voida puhua avoimesti. Jos itkettää, niin mitä sitten, Isotalo kysyy.

Asioista puhuminen voisi antaa rohkeutta niiden kohtaamiseen.

– Ettei vain peiteltäisi niitä ja ajateltaisi, että jos en puhu tästä ollenkaan niin sitä ei ole olemassa.

Viimeiset sanani -sarjaan on tehty viisi kotimaista jaksoa. Yhtä lukuun ottamatta jaksoissa esiintyvät henkilöt ovat jo kuolleet.– Siinä jaksossa onkin sitten onnellinen loppu, Isotalo lupaa.

Viimeiset sanani Yle Areenassa

(Kuvakaappaus Yle Areenan nettisivuilta)

Lue myös: John Vikströmin tuomitsema tv-sarja alkaa

Edellinen artikkeliAmnesty: Venäjällä lakia kokoontumisvapaudesta tulkitaan mielivaltaisesti
Seuraava artikkeliRaportti: Hiippakuntien houkuteltava kirkon töihin

Ei näytettäviä viestejä