Kuntokallion kurssikeskukseen ryhmäkoti alaikäisille turvapaikanhakijoille

Vantaan seurakunnat aikoo vuokrata Kuntokallion kurssikeskuksen majoitustalon Suomeen tulevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden käyttöön. Majoitustilaan on tarkoitus sijoittaa pitkäaikaisesti 20–25 yksin Suomeen saapunutta alle 15-vuotiasta turvapaikanhakijaa.

Yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita on Suomeen saapunut tänä vuonna jo yli tuhat.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa tehneen vuokrasopimuksen keskiviikkoisessa kokouksessaan. Ryhmäkodin perustaminen vaatii vielä virallisen päätöksen Maahanmuuttovirastolta. Tämän saatuaan ryhmäkoti voi aloittaa toimintansa kahden–neljän viikon kuluessa.

– Meillä on Helsingissä ja Espoossa jo kolme paikkaa nuorille, mutta Kuntokallioon sijoitetaan nimenomaan lapsia. Paikka on rauhallinen ja kuitenkin lähellä palveluja, kuten koulua, kertoo Helsingin diakonissalaitoksen diakoniajohtaja Jarmo Kökkö Vantaan seurakuntien tiedotteessa.

Kuntokallion ryhmäkodissa on tarkoitus myös tarjota lapsille monipuolisesti lastensuojelulain edellyttämiä tukitoimia. Osa ryhmäkotiin kaavailluista työntekijöistä tulee Helsingin Diakonissalaitokselta mutta myös uusia rekrytoidaan.

Kurssikeskuksen toiminta jatkuu normaalisti ryhmäkodin perustamisesta huolimatta.

Vantaan yhteinen kirkkoneuvosto esitti keskiviikkoisessa kokouksessa myös, että kirkkovaltuustolle myönnettäisiin ylimääräinen 30 000 euron lisäraha diakoniatyön kotimaisia kriisiavustuksia varten. Vantaan seurakunnissa kriisiavustuksiin varattu määräraha on tältä vuodelta jo käytetty.

Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa käytiin myös lähetekeskustelu ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Talousarvio on tiukka, sillä kirkollisveron tuoton odotetaan laskevan ja yhteisövero korvautuu nykyistä tuottoa pienemmällä valtionosuudella.

Lue myös:

Suomen Unicef: Yksin tulevien turvapaikanhakijalasten suojelussa ongelmia

Edellinen artikkeliPohjoisen piispat vetoavat pakolaisten puolesta
Seuraava artikkeliOulun tuomiokirkon kello saa viisarit

Ei näytettäviä viestejä