Kumbukumbun uusi näyttely kertoo vedestä ja sen puutteesta

Vesinyttely2SLS

Suomen Lähetysseuran museo Kumbukumbun näyttely uusi näyttely kertoo veden ja sateiden merkityksestä kolmessa ajassa ja maassa: 1900-luvun alun Namibiassa, 2000-luvun alun Tansaniassa ja tämän päivän Etiopiassa.

Sade on tärkeä ihmisille, erityisesti Afrikassa, missä keinokastelua on tuskin nimeksi. Ajallaan tullut sade merkitsee hyvinvointia ja elämää. Itäisen Afrikan sadekausien arvaamattomuus altistaa asukkaat säiden armoille.

Keraamikko-kuvataiteilija Leena Mäki-Patola on sijoittanut kaksi teosta Kumbukumbun kokoelmanäyttelyn sisään. Teokset liittyvät veteen ja kuivuuteen. Mäki-Patola teki kuivan kauden aikana 6000 kilometrin matkan ympäri Namibian kulkien autiomaiden halki pohjoisen Okavango-rajajoelle, Atlantin rannalle ja etelän Oranje-rajajoelle. Namibiasta hän toi mukanaan savea osaksi toista teostaan.

Kumbukumbun, Suomen Lähetysseuran museon uusi näyttely on esillä 20.4.2012 – 17.3.2013.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAamukasteen suosio yllätti seurakunnat Tampereella
Seuraava artikkeliJoulun ajan kuoromusiikin sävellyskilpailu käynnissä

Ei näytettäviä viestejä