Kirkon seinälle on heijastettu kuva idyllisestä kaupunginosasta. Kuoro laulaa: ”Maja Taivaskalliolla, Sammalkylä kaupungissa.”

Näin alkaa Oulunkylän seurakunnan kirkkomuusikon Mikko Heleniuksen säveltämä kirkko-ooppera Loputon Käpylä. Se saa ensi-iltansa tänään 26.1. Helsingissä Käpylän kirkossa.

Tekstin on tehnyt Miira Sippola ja teoksen ohjannut Juulia Tapola. Teos piti esittää jo kolme vuotta sitten, mutta epidemia muutti suunnitelmat.

Mikko Helenius on monipuolinen muusikko. Hän soittaa urkujen lisäksi pianoa ja bandoneonia ja laulaa erinomaisesti. Hän tehnyt myös musiikkiteatteria ja koreografiamusiikkia. Millaista on siis hänen kirkko-oopperansa musiikki?

Kiinnostava on myös nähdä, miten Miira Sippola yhdistää 100 vuotta täyttävän kaupunginosan juhlan ja keskellä sammalkylää sijaitsevan kirkon ja sen sanoman.

Lopputulos on musiikillisesti komea ja kuuntelijalle kohtalaisen vaativa.

Ooppera vie käpyläläiseen arkeen

Mikko Heleniuksen musiikki on paikoin varsin melodista, paikoin ylen modernia. Kuoron osuudet olivat jyhkeitä, ja kun kuoro vaikenee, solistikvartetti pitää jännitettä yllä.

Teoksessa ei ole varsinaista juonta, vaan se koostuu kurkistuksista käpyläläiseen todellisuuteen. Arkipäivän tapahtumien taustalla laulaa Kuoro, joka edustaa ikuisuutta. Ei ole alkua eikä loppua ja kaikki erot ja ristiriidat sulautuvat ikuisuudessa lopulta yhteen.

Miira Sippolan teksti on arvoituksellista ja runonomaista. Teoksessa on joukko puherepliikkejä, mm. tulossa olevaa 100-vuotisjuhlaa suunnitteleva pari ei rooleissaan laula, vaan puhuu.

Onneksi lähes kaikki teksti heijastetaan seinälle. Muuten siitä ei saisi selvää ja tapahtumien keskinäinen hierarkia jäisi hämäräksi.

Ohjaaja Juulia Tapolalle Miira Sippolan monitulkintainen teksti on selvästi antanut inspiroivan lähtökohdan.

Minulta vie kohtalaisen ajan käsittää, että kuoro liikkuu toisessa aikatodellisuudessa kuin näyttämön muut tapahtumat. Se laulaa paljon latinaksi, myös melodisemmin ja irrottaa arjen tapahtumat alun ja lopun tuolle puolelle,

Siitä varmaan nousee oopperan vaikeasti avautuva nimikin Loputon Käpylä.

Teini, Mia Heikkinen haluaa oman oven. Isä ja äiti, Ann-Marie Heino ja Riku Pelo koettavat kestää.
Kuva: Sakari Röyskö

Roolit vaihtuvat lennossa

Oopperan on tuottanut Oulunkylän seurakunnan rinnalla Teatro Productions, jonka kautta on saatu mm. esitystekniikka kirkkotilaan.

Esityskoneisto on kohtalaisen suuri, parinkymmenen hengen orkesteri, hieman pienempi kuoro, neljän ihmisen solistikvartetti ja kolme solistia. Nämä vaihtavat roolejaan lähes lennossa kun Käpylän arkitodellisuutta avataan.

Erityisesti sopraano Mia Heikkinen on ilmiömäinen vuoroin kiukkuisena murrosikäisenä, vuoroin hätääntyneenä lapsena tai juhlaa suunnittelevana virkanaisena kävelypuvussaan. Mainio baritoni Riku Pelo vaihtaa myös sujuvasti roolia remonttia tekevästä perheenisästä ankarasti moralisoivaan pappiin.

Yksinhuoltajaäiti Ann-Marie Heino valvoo kun on saanut ahdistuneen lapsensa nukahtamaan.
Kuva: Sakari Röyskö

Mezzosopraano Ann-Marie Heinon rooli yksinhuoltajaäitinä avautuu ainakin minulle kokonaisuudessa kaikkein hitaimmin ja vaikeimmin. Ehkä ohjaaja on halunnut jättää yhden henkilön hieman utuisemmaksi ja enemmän tulkinnan varaiseksi.

Vaikka kirkko-ooppera saattaa kuulostaa oudolta taiteen lajilta, se on todellisuudessa hyvin vanha. Nykyistä 1600-luvulla alkunsa saanutta oopperaa edelsivät keskiaikaiset liturgiset draamat ja mysteerinäytelmät.

Suomessa kirkko-oopperoita ovat säveltäneet mm. Olli Kortekangas, Kari Tikka, Jani Siven ja Jyrki Linjama.

Loputonta Käpylää esitetään Helsingissä Käpylän kirkossa 26.–28.1. Lisätietoa tästä.