Kai Sadinmaan tapaus nosti julkisuuteen tilanteen, jossa tuomiokapituli erottaa papin pappisvirasta. Tapaus on monin tavoin poikkeuksellinen, sillä Kotimaan selvityksen mukaan pappeja erotetaan Suomessa pappisvirasta hyvin harvoin. Tavallisempaa on, että pappi luopuu pappisvirasta itse esimerkiksi vaihtaessaan kirkkokuntaa.

Poikkeus edellä sanotusta ovat Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan toiminnassa mukana olleet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit. Heistä ainakin yhdeksän erotettiin, joukossa myös Lähetyshiippakunnan piispoiksi vihityt Matti Väisänen ja Risto Soramies.

Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola erotettiin pappisvirasta 2014. Oulun tuomiokapitulin perusteluiden mukaan Pohjola oli rikkonut pappislupauksensa ja osoittanut sopimattomuutensa papin virkaan ryhtymällä Lähetyshiippakunnan viranhaltijaksi.

Vuonna 2015 Turun arkkihiippakunnan tuomikapituli erotti viisi Lähetyshiippakunnan pappia: Sakari Korpisen, Miika Niemisen, Anssi Simojoen, Markku Sumialan ja Martti Vaahtorannan.

Raumalainen Vaahtoranta kommentoi tuolloin erottamispäätöstä Kotimaalle. Hänen mukaansa erottaminen oli tuomiokapitulin logiikalla ymmärrettävää.

– Olisi helpompi hyväksyä, jos olisi erotettu harhaoppisena tai olisin elänyt sopimatonta elämää tai olisin jatkuvasti haukkunut piispoja tai kansankirkkoa. Nyt syy on muodollinen, meillähän on sama tunnustus kuin kirkolla, johon kuulun. Kun olen pappisvalassa sitoutunut Raamattuun ja tunnustukseen, nyt sitä katsotaan niin, että etusijalle on asetettu ensisijainen sitoutuminen piispaan ja organisaatioon.

Lähetyshiippakunnan pappien erottaminen johtui ensisijaisesti ei-rakentavasta ja skismaattisesta suhteesta Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kai Sadinmaan erottamisen perusteltiin johtuvan opillisista syistä. Niitä olivat näkemykset pappisviran kumoamisesta ja papiksi vihkimisen tarpeettomuudesta, kehotus viettää ehtoollista ilman pappia sekä irtisanoutuminen piispan kaitsennasta.

Monta syytä erota ja tulla erotetuksi

Pappisvirasta voidaan kirkkolain mukaan erottaa kolmesta syystä. Ensimmäinen syy on, että pappi ei halua pysyä kirkon tunnustuksessa eli hän ajautuu perustavanlaatuiseen opilliseen konfliktiin kirkon kanssa. Toinen erottamisen syy voi olla papin toiminta vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta, niiden laiminlyöminen tai käyttäytyminen papille sopimattomalla tavalla. Kolmanneksi pappisvirasta voidaan erottaa, jos pappi on tuomittu vakavasta rikoksesta rangaistukseen.

Neljäs erottamisen syy on kirkosta eroaminen, oli syynä sitten kirkkokunnan vaihto tai uskonkäsitysten muuttuminen.

Pappi voidaan myös pidättää viranhoidosta määräajaksi tai hänet voidaan erottaa virastaan. Näissä tapauksissa ei ole kyse varsinaisesta pappisvirasta erottamisesta.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2016, Kotimaa teki kaikille tuomiokapituleille kyselyn, joka koski pappien itse ilmoittamaa pappisoikeuksista luopumista tai pappien erottamista pappisvirasta. Nyt toistettu kysely osoittaa, että asiassa ei ole viiden viime vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia. Vapaaehtoisia pappisvirasta luopumisia tapahtuu yhä harvakseltaan, ja syyt niihin ovat moninaiset ja henkilökohtaiset.

Kotimaa vuonna 2016 haastattelema, nimettömänä pysytellyt uskonnonopettaja kertoi luopuneensa pappeudesta, koska kristinuskon maailmankuva ja ihmiskuva eivät enää vastanneet hänen omia näkemyksiään:

– Vuosien varrella pohdin ja tavoittelin jatkuvasti totuutta. Jos olisin vielä yrittänyt uskoa erimerkiksi käsitteisiin pyhä kolmiyhteinen Jumala, synti ja sovitus sellaisina kuin kirkko ne opettaa, olisin hylännyt totuuden ja elänyt valheessa, vaikkakin kauniissa ja perinteikkäässä sellaisessa. Mielestäni kirkon papilta pitää edellyttää, että hän allekirjoittaa kirkon perusopit ainakin pääpiirteissään, uskonnonopettaja kertoi.

Eroamisia harvakseltaan, erottamisia vielä harvemmin

Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen muisteli Kotimaan kyselyssä 2016, että parinkymmenen vuoden aikana vain yksi hiippakunnan pappi oli halunnut luopua pappisoikeuksistaan, ja hänkin päätyi anomaan oikeutensa myöhemmin takaisin. Pappien erottamisia Mäkinen muisti Lähetyshiippakunnan pappien lisäksi vain kaksi. Kummassakin syynä oli evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen.

Vuoteen 2016 mennessä Helsingin hiippakunnassa pappisvirasta eroa oli tilastoitujen 23 vuoden aikana pyytänyt 11 henkilöä eli yksi pappi noin joka toinen vuosi. Lakimiesasessori Ritva Saario vastaa Kotimaalle, että kymmenen viime vuoden aikana oma-aloitteisia pappisvirasta luopumisia on ollut vuosittain nollasta kolmeen. Sadinmaa on ainoa, joka on kymmenen vuoden aikana erotettu pappisvirasta.

Myös Kuopion hiippakunnassa pappisvirasta on erottu harvemmin kuin kerran vuodessa. Lakimiesasessori Riikka Ryökäs kertoo, että 2000-luvulla hiippakunnassa on varsinaisesti erotettu yksi pappi pappisvirasta.

– Erottaminen on tapahtunut 2007. Koska kyseinen pappi ei pyytänyt eroa pappisvirasta eikä osoittanut tahtovansa pysyä kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli päätti kirkkolain 5 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla hakemuksetta antaa hänelle eron pappisvirasta, Ryökäs vastasi Kotimaan tiedusteluun.

Vuoteen 2016 mennessä Mikkelin hiippakunnassa pappisoikeuksista oli luopunut 15 edellisen vuoden aikana viisi henkilöä. Heistä kolme oli eläkeläisiä, jotka erosivat kirkosta.

Mikkelin hiippakunnan lakimies Jyri Klemola kertoo, että hiippakunnassa oli erottamistapaus vuonna 2008. Kyseisessä tilanteesta pappi oli tuomittu rikoksesta.

Oulun hiippakunnasta kerrottiin 2016, että 15 vuoden aikana pappisvirasta oli eronnut omasta aloitteestaan neljä henkilöä. Yksi oli eronnut opillisista syistä, yksi erosi kirkosta liittyäkseen toiseen kristilliseen kirkkokuntaan, ja kaksi erosi kirkosta jostakin muusta syystä. Erotettuja oli yksi eli Juhana Pohjola vuonna 2014. Viime vuosina eroamisia tai erottamisia ei ole Oulussa ollut.

Espoon hiippakunnassa erosi pappisvirasta vuosina 2004–2016 yhteensä kymmenen henkilöä. Eroamisia on ollut keskimäärin yksi tai ei yhtään vuodessa. Vuonna 2011 pappeudesta luopui kolme henkilöä. Espoon hiippakunnassa ei ole ollut yhtään tapausta, jossa pappi olisi erotettu pappisvirasta muuten kuin omasta aloitteestaan tai kirkosta eroamisen seurauksena.

Ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa on 2000-luvulla ollut vain muutama tapaus, joissa henkilö on kirkkokunnan vaihdon vuoksi eronnut pappisvirasta. Varsinaisia erottamisia ei ole 2000- luvulla ollut yhtään.

Lapuan hiippakunnasta kerrottiin vuonna 2016, että kuuden edellisen vuoden aikana vain yksi pappi oli halunnut luopua pappeudestaan.

Varsinaisia erottamisia Lapuan hiippakunnassa on ollut vain yksi vuonna 2000, jolloin Jorma Hietamäki erotettiin opillisiin syihin vedoten. Hietamäki oli Helsingin Sanomien mukaan muun muassa sitä mieltä, että ”kristinuskon opetuksen mukaisen Jumalan olemassaolo on mahdotonta, koska ei ole olemassa materiatonta tietoisuutta, vaan kaikki palautuu hermoverkkojen ja -solujen toimintaan”.

Tampereen tuomiokapitulin sähköinen asianhallintajärjestelmä ulottuu vuoteen 2006 saakka, jonka jälkeen hiippakunnassa on ollut kaksi pappisvirasta erottamistapausta. Molemmat liittyvät papin toimimiseen Luther-säätiössä tai Lähetyshiippakunnassa. Piispat Matti Väisänen ja Risto Soramies erotettiin 2010 ja 2013. Lisäksi yhdelle papille on kirkosta eroamisen johdosta myönnetty ero pappisvirasta.

Ortodoksisessa kirkossa määrätään toimituskieltoja uudelleen avioitumisen takia

Suomen ortodoksisessa kirkossa pappisvirasta erottaminen tunnetaan kirkko-oikeudellisena terminä ”pappeuden menettäminen”. Näin kertoo Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Tolvasen mukaan pappeuden täydelliseen menettämiseen johtaneita tapauksia on viime vuosikymmenien aikana ollut todella vähän. Ongelmatapauksissa rangaistuksena on ollut pikemminkin määräaikainen toimituskielto: tietyn ajan kuluttua pappi on voinut palata papillisiin tehtäviin.

– Toimituskieltoja tulee muutama vuosittain, eri syistä. Yleensä ongelmat ovat liittyneet perhe-elämään. Yleisin syy on ollut avioero ja uudelleen avioituminen.

Ortodoksisessa kirkossa pappi voi olla naimisissa, mutta avioliitto on solmittava ennen papiksi vihkimistä. Avioituminen uudelleen avioeron jälkeen on siksi kirkon käsityksen mukaan ongelmallista.

– Muita syitä määräaikaiseen toimituskieltoon ovat voineet olla vakavat rikokset ja rattijuopumukset. Harkitsemattoman somekirjoittelun perusteella on joskus harkittu papille pappeuden menettämistä, mutta asia ratkaistiin määräaikaisella toimituskiellolla.

– Jos piispainkokouksen tai piispan määräämää toimituskieltoa rikkoo, se on syy pappeuden menettämiseen.

”Maallikkojen joukkoon” siirtämisiä on Tolvasen mukaan kuitenkin kirkkokunnassa vuosikymmenien mittaan ollut joitakin.

– Kuuden kuukauden toimituskiellon voi määrätä piispa ja sitä pitemmän piispainkokous. Kokonaan pappeuden menettämisen määrää piispainkokous, jos käy ilmi, että joku on sopimaton papin tehtävään.

Määräaikaisten toimituskieltojen kautta on Tolvasen mukaan saavutettu ”aika kohtuullisia lopputuloksia”.

– Jos pappeuden pysyvästi menettää, syiden on oltava vakavia ja toistuvia. Kynnys sellaiseen päätökseen on ilmeisesti aika korkea. Irtisanomisia työsuhteesta ja siihen liittyviä toimituskieltoja on ollut esimerkiksi alkoholiongelman vuoksi.

Pappeuden menettämistä ortodoksisen kirkon tunnustuksesta luopumisen vuoksi ei Tolvasen mukaan ole ilmeisesti ollut.

Tolvasen mukaan kirkkokunnassa on keskusteltu, onko uudelleen avioitumisen kieltäminen enää nykypäivää.

– Ongelma on tunnistettu. Ei se asia ole papistakaan aina kiinni, puolisolla on oikeus erota papista ja jopa kirkosta. Ei sille voida mitään, jos vaimo eroaa kirkosta. Mutta uudelleenavioitumisen voi itse päättää.

Katolinen pappeus ei katoa edes pappisvirasta erottamisessa

Helsingin katolisen hiippakunnan oikeusistuimen officialis (oikeusistuimen vikaari), isä Manuel Prado kertoo, ettei katolinen kirkko Suomessa tai Pohjoismaissa ole hänen tietojensa mukaan erottanut viime vuosikymmeninä ketään pappisvirasta.

Muualla Euroopassa ja maailmassa katolisen kirkon pappisvirasta erottamisia on isä Manuelin mukaan ollut jonkin verran. Näin on esimerkiksi hänen synnyinmaassaan Espanjassa.

– Tällöin on viime aikoina ollut koko maailmassa usein kysymyksessä lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Tarkka katolinen termi on, että pappi tuomitaan menettämään virkansa. Tähän on isä Manuelin mukaan erilaisia syitä. Hän viittaa kanonisen lain eri pykäliin.

– Voi olla, että papin vihkimystä ei ole suoritettu pätevästi. Jos hän esimerkiksi ei ole ollut virassa omasta vapaasta tahdostaan, vaan esimerkiksi äitinsä hartaasta pyynnöstä – hän on ollut niin nöyrä.

Tällöin vihkimys julistetaan paavin päätöksellä pätemättömäksi.

– Tämä viittaa henkilöön, joka ei ole pätevästi vastaanottanut sakramenttia.

Muita syitä voivat olla esimerkiksi seurustelusuhde. Kirkon näkökulmasta on ongelmallista, jos suhde on jatkunut pappisvihkimyksen jälkeen.

Tällainen syy on myös avioliiton solmimisen yritys.

– On siis mahdollista, että pappi ei ole halunnut oikeasti elää selibaatissa. Pappisvihkimystä ei ole silloin toimitettu pätevästi.

***

Katolinen pappi voi menettää virkansa tietysti myös silloin, jos hän on syyllistynyt raskaaseen rikokseen. Euroopassa ja globaalisti on noussut esille edellä mainittu lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, johon syyllistyneitä pappeja on katolisessa kirkossa pantu viralta.

– Kirkon laki on uudistunut ja määritellyt selkeästi ja paremmin tämän rikoksen. Sen perusteella pappeja on eri puolilla maailmaa tuomittu menettämään virkansa.

Pappi voidaan katolisessa kirkossa panna viralta myös vakavien teologisten väärinkäytösten takia. Sellaisia ovat isä Manuelin mukaan esimerkiksi apostasia (luopious), heresia (harhaoppi) ja skisma (hajaannus).

Samaan syiden joukkoon kuuluu eukaristiaan liittyvä huono käytös.

– Joko fyysisesti tai pyhitettyjä ehtoollisaineita häpäisemällä. Voidaan esimerkiksi kuvitella pappi, joka ei usko Jeesuksen todelliseen läsnäoloon eukaristiassa ja sitten hän esimerkiksi heittäisi ehtoollisleivät roskiin. Tai jos hän joisi itsensä humalaan ehtoollista viettäessään, isä Manuel hahmottelee.

Kanoninen laki tuntee vakavana rikoksena myös fyysisen rikkomuksen paavia vastaan.

Katolinen pappi voi menettää pappeuden paavin päätöksellä.

– Piispa käy ensin keskustelun papin kanssa. Sen jälkeen piispa tutkii asian, uskonopin kongregaatio Roomassa tutkii asian, ja paavi tekee päätöksen.

***

Kirkko-oikeuden kannalta on teologisesti mielenkiintoista, että aivan tarkkaan ottaen katolinen pappi ei voi menettää pappeutta. Jos pappi todetaan rikokseen tai väärinkäytökseen syylliseksi ja jos siitä seuraa virasta erottaminen, henkilöä kielletään pysyvästi käyttämästä papille kuuluvia oikeuksia.

– Käytännössä papiston erottaminen merkitsee sitä, että henkilöä kielletään pysyvästi käyttämästä papistolle kuuluvia oikeuksia, kuten messun viettäminen, rippien kuuleminen ja muiden sakramenttien toimittaminen.

Hänet on myös vapautettu velvollisuuksistaan, kuten hetkipalveluksen lukemisesta ja kuuliaisuudesta piispalle.

– Tarkkaan ottaen tänä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei ihminen olisi enää pappi: pappisvihkimys jättää pysyvän merkin, isä Manuel Prado sanoo.

Jos pappi, joka on erotettu pappeudesta, haluaa mennä naimisiin katolisessa kirkossa, hän tarvitsee isä Manuelin mukaan aina paavin myöntämän vapautuksen selibaatista.

Lue myös:

Harva jättää jäähyväiset papinpuvulle – syynä usein toiseen kirkkokuntaan liittyminen

Ilmoita asiavirheestä