Kristillisyys oli SuomiTV:lle taakka

suomitv205Tomi Lindblom tuoreessa Journalismikritiikin vuosikirjassa. Lindblom toimi SuomiTV:n vastaavana päätoimittajana.

Julkisuudessa kanavan pääomistaja, kanadalainen suursijoittaja Jeffrey Royer ja johto yrittivät todistella, että kanava ei ole kristillinen. Samaan aikaan korostettiin perhearvoja ja kiellettyjen aiheiden listalla olivat muun muassa avionrikkojat ja homoseksuaalit.

Vaikutelmaa kristillisestä kanavasta korosti Lindblomin mukaan sunnuntaiaamupäivisin lähetetty tunnustuksellinen ohjelma. Lindblom huomauttaa kuitenkin, että työntekijöiltä ei koskaan vaadittu kristillisyyttä saati muutakaan tunnus­tuksellisuutta.

”Sen sijaan ohjelmapolitiikassa kristillisyyttä koskevat vaatimukset nousivat esille sitäkin enemmän. Kanavan mainostamien perhearvojen ja sitä sivua­van kristillisyyden rajaa oli välillä mahdoton ylittää.”

SuomiTV teki tappiota ja se myytiin alkuvuodesta Fox International Channelille. Kanava aloittaa 16.4. nimellä FOX.

”Suomalaisen kulttuurin huono tuntemus yhdistettynä rehvakkaaseen amerikkalai­seen innostuneisuuteen oli osasyy siihen, miksi SuomiTV lopulta ajautui miljoo­natappioihin. Johdolla ei ollut kokemusta suomalaisesta kaupallisesta televisiosta, ja vain kovin harva työntekijäkään oli koskaan ollut televisiossa töissä. Konsult­tien tekemät ylitsevuotavat ennustukset siitä, että koko Suomi odottaa henkeään pidätellen perhearvoja kunnioittavan kanavan perustamista olivat jo heti alussa omiaan ajamaan veneen väärille vesille”, Lindblom kirjoittaa

Lue Lindblomin artikkeli Journalismikritiikin vuosikirjasta (pdf, sivut 104-111)

Edellinen artikkeliAthoksen arkkimandriitta vapautettu
Seuraava artikkeliTutkija: Romneyn toivo on talouden alamäessä

Ei näytettäviä viestejä