Suomen Lähetysseura alkoi jo 1900-luvun alussa Ambomaalla siirtää vastuuta paikallisille. Namibian evankelisluterilaisen kirkon itsenäistymistä avitti ennen kaikkea monipuolinen koulutus.
Ensimmäiset Lähetysseuran työntekijät saapuivat Ambomaalle heinäkuussa 1870. Kotimaassa uutista ensimmäisistä kasteista alettiin odottaa malttamattomina. Odotus kesti kuitenkin peräti 12 vuotta. Lähetystyöntekijät suhtautuivat kasteeseen hyvin vakavasti.
Suomalaiset aloittivat pian kielen opiskelun, kirjakielen luomisen ja raamatunkäännöstyön. Ensimmäinen ndongankielinen aapinen ja virsikirja painettiin 1877.
Martti Rautasen kääntämä Uusi testamentti ilmestyi 1903. Koko Raamattu ndongaksi ilmestyi 1950-luvulla ja kwanjamaksi 1970-luvulla. Ensimmäiset painokoneet hankittiin 1900-luvun alussa.
Kehitysyhteistyön juurilla: Jo ensimmäisissä lähetystyöntekijöissä oli käsityöläisiä
Suomen Lähetysseura on nykyään yksi suurimmista kansalais- ja lähetysjärjestöille annettavan valtiollisen kehitysyhteistyötuen saajista, ja Namibia oli pitkään suurin vastaanottaja.
Tukea on annettu erityisesti opetuksen ja terveydenhoidon, mutta myös esimerkiksi maatalouden kehittämiseen ja ammatilliseen koulutukseen. Nkurenkurun oppikoulun rakentaminen on ollut suurimpia hankkeita.
Jo ensimmäisten lähetystyöntekijöiden joukossa oli käsityöläisiä. Johtokunta ajatteli, että he todistaisivat elämällään Kristuksesta ja hankkisivat tuloja lähetykselle.
Kalle Koivu sai vuonna 1925 Ongwedivasta 500 hehtaarin maa-alueen, jossa hän kokeili uusia viljelyskasveja, hankki auroja ja kehitti karjanhoitoa.
Ongwedivan työkoulussa opetettiin sepän ja puusepän töitä. Myöhemmin siellä koulutettiin autonkuljettajia ja mekaanikkoja. 1950-luvulla työkoulun tilalle tuli opettajainvalmistuslaitos. Viranomaiset rakensivat maatilalle sittemmin pari isoa koulua, opettajaseminaarin, näkö- ja kuulovammaisten koulun sekä ammattikoulun.
Ensimmäinen lääkäri Selma Rainio saapui Ambomaalle 1908
Ensimmäiset työntekijät joutuivat laittamaan käyttöön kaikki lääkinnälliset taitonsa. Ensimmäinen lääkäri Selma Rainio saapui Ambomaalle vasta vuonna 1908, ja hän toimi ainoana lääkärinä 20 vuotta. Vuonna 1911 hän perusti Onandjokwen sairaalan ja samana vuonna Suomesta tuli kaksi sairaanhoitajaa. Väestön terveys alkoi kohentua nopeasti.
Valtio rakensi 1960-sairaalan Oshakatiin ja Rundulle. Samalla käynnistyi kiertävä rokotus- ja valistustoiminta. Onandjokwen sairaala toimii yhä kirkon sairaalana, vaikka valtio rahoittaakin suurelta osin sen toimintamenot.
Alkeiskouluista huippulukioon
Lähetysasemille perustettiin jo varhain alkeiskouluja. Ensimmäisen kansakoulu aloitti toimintansa 1902, sitten orpokoti, tyttöjen sisäoppilaitos ja lastentarha. Oniipassa avattiin opettajaseminaari 1913.
Vuonna 1960 Lähetysseura perusti Oshigambon oppikoulun. Muilla kuin valkoisilla ei ollut juuri mahdollisuutta koulutukseen. Opettajat puolustivat Etelä-Afrikan rotusortohallituksen edessä rohkeasti nuorten oikeutta opiskella muun muassa matematiikkaa ja luonnontieteitä.
Nykyään Oshigambon lukio kuuluu maan kymmenen parhaan joukkoon. Koulun on käynyt moni Namibian päättäjistä ja muista yhteiskunnallisista vaikuttajista.
Ambomaan koululaitos ja opettajien koulutus siirtyivät valtion vastuulle 1960-luvulla.
Vastuuta vähitellen paikallisille
Vuonna 1925 seurakuntien jäsenmäärä oli jo yli 17 000, ja papeista oli pulaa. Heitä alettiin kouluttaa vuonna 1922. Lähetysjohtaja Matti Tarkkanen vihki tarkastusmatkallaan ensimmäiset seitsemän pappia.
Samalla pidettiin ensimmäinen kirkolliskokous. Kirkkolain oli säätänyt Lähetysseuran johtokunta, joka toimi vielä seuraavat 30 vuotta ylimpänä hallintoelimenä. Seurakuntien hoito alkoi 1930-luvulla siirtyä paikallisille.
Ambolaiset saivat myös tasavertaisen ääni- ja puheoikeuden kirkolliskokouksessa suomalaisten kanssa.
Lähetysseura oli yrittänyt 1900-luvun alusta asti saada seurakuntalaisia osallistumaan kirkkojen ja koulujen rakentamiseen ja ylläpitoon. Ensimmäisen maailmansodan ja ankaran nälänhädän jälkeen ambolaiset rakensivatkin kirkon Engelan lähetysasemalle ja Ombalantun seurakuntaan.
Seurakunnat tarvitsivat myös tuloja, etenkin opettajien palkkaukseen. Lähetystyöntekijät ottivat varainkeruuseen mallia kotimaasta. Kolehtien lisäksi kerättiin seurakuntaveroa. Kirkollisista toimituksista otettiin pieni maksu.
Vuonna 1917 seurakunnalliset tulot erotettiin Lähetysseuran varoista. Tämä oli omiaan kasvattamaan seurakuntien vastuuntunnetta.
Rekisteröitynyt Ambo-Kavangon kirkko sai piispan 1963
Vuonna 1954 Mikkelin hiippakunnan piispa Martti Simojoki kävi ensimmäisenä Suomen luterilaisen kirkon edustajana Ambomaalla ja Kavangolla ja suoritti samalla pappisvihkimyksiä.
Uusi kirkkolaki siirsi päätäntävallan Lähetysseuran johtokunnalta Ambo-Kavangon kirkon kirkolliskokoukselle.
Lounais-Afrikan hallitus rekisteröi 1957 Ambo-Kavangon luterilaisen kirkon. Merkittävää oli se, että kirkko sai oikeuden toimia koko Lounais-Afrikan alueella. Se mahdollisti toiminnan myös Ambomaan ja Kavangon ulkopuolella asuvien, etenkin siirtotyöläisiksi lähteneiden miesten keskuudessa.
Vuonna 1963 kirkko sai ensimmäisen piispan, kun Leonard Auala vihittiin virkaan. Kirkon nimeksi vaihdettiin 1980-luvulla Namibian evankelisluterilainen kirkko (ELCIN).
Pappiskoulutusta yhteistyössä ja stipendiaatteja
Pappiskoulutus yhdistettiin 1960-luvun alussa Lounais-Afrikan toisen luterilaisen kirkon, Reininlähetyksen synnyttämän ELCRIN-kirkon seminaariin. Paulinum-seminaari sijaitsee nykyään pääkaupungissa Windhoekissa.
Lähetysseura on tukenut kirkkoa myös stipendiaattitoiminnan avulla. Lähetysseuran ensimmäiset stipendiaatit olivat Josia Mufeti ja Abisai Shejavali, jotka tulivat Ambomaalta Helsinkiin opiskelemaan teologiaa.
34 vuoden aikana Lähetysseuralla on ollut lähes 70 namibialaista stipendiaattia.
Thomas Shivute väitteli teologian tohtoriksi ensimmäisenä kaikista Lähetysseuran stipendiaateista. Myöhemmin hänestä tuli Namibian evankelis-luterilaisen kirkon läntisen hiippakunnan piispa ja kirkon johtava piispa.
Myös nykyinen läntisen hiippakunnan piispa Veikko Munyika on ollut Lähetysseuran stipendiaatti.
Kirkko kansankunnan rakentajana: valtion ohjenuoraksi tuli sovinto
Namibian itsenäistymistaistelussa kirkko oli täysillä mukana ja eli jäsentensä rinnalla vaikeinakin aikoina.
– Monet pelkäsivät, että itsenäistyminen ajaa Namibiaan kaaokseen ja sisällissotaan tai ateistien johtamaksi, kristinuskolle vihamieliseksi maaksi, Namibian kansalainen Olle Eriksson kertoo.
Hän on kirkon ensimmäisen johtajan Birger Erikssonin poika ja työskennellyt Namibiassa suuren osan elämästään.
Namibian kirkot ajoivat voimakkaasti itsenäisyyttä saaden sekä kansan että eri valtaryhmittymien luottamuksen.
– Maailman kristityt ja kirkot rukoilivat ja tukivat innokkaasti Namibian kansaa. Myös YK huomasi kirkon merkittävän roolin kansakunnan rakentajana. Kirkot osallistuivat rauhan rakentamiseen ja esimerkiksi maanpaossa olleiden kotiuttamiseen ja kotouttamiseen, Olle Eriksson toteaa.
– Valtion ohjenuoraksi tuli sovinto. Vaikka maan hallinto on muodollisesti sekulaari, valtiolliset tapahtumat, konferenssit ja kokoukset aloitetaan edelleen rukouksella.
Itsenäistymisen jälkeen kirkko loi perhe- ja opiskelijatyön
Itsenäistymisen jälkeen väkeä alkoi muuttaa maalta kaupunkeihin ja pohjoisesta etelään. Kirkko perusti kaupunkiseurakuntia ja loi uusia toimintatapoja, muun muassa perhe- ja opiskelijatyön sekä päiväkodit.
Kirkon jäsenmäärä on nykyään 773 000, kolmasosa väestöstä, ja se kasvaa voimakkaasti. Työntekijöistä on jonkin verran pulaa. Seurakunnat maksavat työntekijöidensä palkat ja pyrkivät omavaraisuuteen.
Lähetysseura tukee Paulinum-seminaaria, josta valmistuu vuosittain kymmenkunta pappia kirkon palvelukseen, sekä kolmea kirkon päiväkotia, joissa on myös vähävaraisia lapsia kummituen turvin.
Lähetysseuralla on Namibiassa tällä hetkellä neljä työntekijää. Ilkka Repo toimii eteläisen Afrikan aluepäällikkönä, Päivi Repo tiedottajana ja kummityön yhteyshenkilönä. Päivi Löytty on juuri aloittanut diakonia- ja lähetysprojektin koordinaattorina Pohjois-Namibiassa ja Sakari Löytty palvelee kirkon musiikkityössä.
Kuvat: Suomen Lähetysseura. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
1. Piispa Tomas Shivute (keskellä) onnittelee Paulinumin teologisesta seminaarista valmistuneita Wilhelm Hainanea ja Hilma Tshilongoa. Kuva Maija Kuoppala/Suomen Lähetysseura.
2. Presidentti Tarja Halonen kävi valtiovierailulla Namibiassa vuonna 2011. Hän vieraili Ondongan kuninkaan Immanuel Elifaksen ja tämän puolison Secilia Ndapanda Elifaksen hovissa entisellä Ambomaalla. Kuva: Ari Koivulahti/Suomen Lähetysseura
3. Martti Rautanen pitää opetustuokiota. Kuva: Suomen Lähetysseura
4. Olukondan kirkko. Kuva: Suomen Lähetysseura
Juttu on julkaistu aiemmin Kirkkomme Lähetys -lehdessä 1/2017.
Lue myös:
Namibian luterilainen teologinen seminaari sinnittelee talousvaikeuksien keskellä
Omukwetu-lehti on Namibian kirkon vahtikoira – ”En halua kirjoittaa vain hoosiannan laulamisesta”