Kotimaan kirkkoherraraati kertoo, millaisen uuden arkkipiispan kirkko sai

Kotimaan kirkkoherraraati vastasi tällä kertaa lyhyeen kysymykseen: Millaisen uuden arkkipiispan kirkkomme sai? Raadin mukaan Tapio Luomalla on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä arkkipiispalle: jämäkkä, selkeä, sovitteleva, Kristus-keskeinen, ihmisläheinen, kansankirkollinen, yhteyden rakentaja, luotettava ja laaja-alainen.

Huolta raadissa kannettiin siitä, kykeneekö Luoma kertomaan selkeän mielipiteensä silloinkin, kun se tekee kipeää. Kykeneekö hän tarvittaessa myös havahduttamaan ihmisiä taisteluun oikeudenmukaisuuden ja syrjittyjen puolesta, kuten edeltäjänsä?

Jämäkkä, selkeä ja sovitteleva – ”Tapio on pidetty esimies”

Petri Hautala, Vähänkyrön seurakunta, Lapuan hiippakunta

– Kirkolla oli siinä mielessä autuas tilanne, että kumpikaan toisen kierroksen ehdokas ei ollut huono. Tapio Luomalla on paljon vahvuuksia, joita arkkipiispalta kaivataan. Hän pystyy käymään keskustelua lähes kaikilla areenoilla kirkon sisältä tiedemaailmaan asti, yhteiskunnallisia kysymyksiä unohtamatta. Tapiolla on selkeä ulosanti ja nopea ajatuksenjuoksu. Hän on jämäkkä, mutta samalla sovitteleva. Olen saanut espoolaisilta palautetta, että erityisesti omassa työyhteisössään Tapio on pidetty esimies. Arkkipiispana joutuu melkoisen mediapyörityksen keskelle. On vastattava ja kerrottava mielipide, silloinkin kun se tekee kipeää. Tähän toivon Tapiolle voimia, rohkeutta ja viisautta.

Kristus-keskeinen ja ihmisläheinen – ”Saamme vakaan luotsin”

Ari Tuhkanen, Nurmijärven seurakunta, Espoon hiippakunta

– Vaaleissa on aina voittajia ja häviäjiä. Tällä kertaa varsinainen häviäjä oli Espoon hiippakunta, mutta onneksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko voitti sitäkin enemmän. Saamme vakaan luotsin. Tapio Luoma on Kristus-keskeinen ja ihmisläheinen, yhteyttä, ykseyttä ja yhteistyötä rakentava kirkon palvelija. Samalla on tärkeää, että kaikessa ystävällisyydessään Tapio-piispa muistaa pitää oman linjansa vaikeissakin kysymyksissä. Hän on selkeäsanainen ja taitava viestijä. Ja mikä tärkeintä, juuri valittu arkkipiispamme tuntee kestävän turvan Lähteen. Niinpä sekä hänellä että kirkollamme on myrskyjenkin keskellä valoisa tulevaisuus.

Kansankirkollinen yhteyden rakentaja – ”Kirkko on hänelle sanan ja sakramenttien yhteisö”

Timo Suutari, Kuhmon seurakunta, Kuopion hiippakunta

– Tapio Luoma on arkkipiispa, joka on kasvanut perinteisen suomalaisen kansankirkollisuuden ja seurakuntaelämän parissa. Hän tuntee hyvin jo kaksi hiippakuntaa. Hän on yhteyden rakentaja, jolle kirkko on sanan ja sakramenttien yhteisö. Tämä onkin se asia, minkä varassa kirkko voi pysyä pystyssä ja yhtenäisenä.

– Suuri kirkkokansa kaipaa perinteisiä ’vanhan ajan’ Raamattua esillä pitäviä piispoja, jotka ovat myös raamatunopettajia. Se olisi todellista sielunhoitoa rikkinäiseen aikaan ja maailmaan. Reissaavia ja ekumeniaan keskittyviä piispoja on maailmassa yllin kyllin. Luulen, että äänestystulos kertoo kaipuusta saada piispa, joka viihtyy laumansa keskellä. Tapiolla voi olla kutsumus ja kyky juuri tällaiseen kansankirkollisuuteen.

Tuttu ja turvallinen – ”Uusi arkkipiispa ei tunnu kovin uudelta”

Annakaisa Rantala, Orimattilan seurakunta, Tampereen hiippakunta

– Uusi arkkipiispa ei tunnu kovin uudelta. Kirkko sai tutunoloisen ja turvallisen arkkipiispan, joka tuntee monenlaisia seurakuntien toimintaympäristöjä. Värimielikuva voisi olla siniharmaa, virsimielikuva liikkuu numeroissa 1–632. Luottamus on ansaittua ja asiallinen levollisuus tyynnyttävää. Mutta arkkipiispan pitää välillä herättää myös levottomuutta ja havahtumista. Aika on kuunnella ja aika korottaa ääni, aika kulkea keskellä ja aika valita paikka muualta.

”Toivon, että olisit tukena taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta”

Kaisa Huhtala, Porin Teljän seurakunta, Turun arkkihiippakunta

– Sinulta toivon, että olisit tukenamme seurakunnissa taistellessamme oikeudenmukaisuuden puolesta, huutaessamme niiden puolesta, joilla ei ole ääntä, yhteiskunnan osattomien ja sivuun sysättyjen, maasta poistettavien, kauhun vallassa elävien. Taistelisit kanssamme niin kuin edeltäjäsi teki ja tekee. Sinulta toivon, että kuuntelisit ja keskustelisit, näkisit ja pysähtyisit, välttäisit ennakkoasenteita, antaisit tilan puhua niille, jotka pelkäävät kirkon heitä arvioivan, niille, jotka toiset haluaisivat siirtää sivuun, tapansa ilmaista uskonsa, tapansa elää kristittyinä, Raamatun tulkintansa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Että kutsuisit keskusteluun, rukoukseen, yhteyteen, yhteiseen tunnustukseen. Ja sen, minkä, sinua tunnen, luulen sinun näin toimivankin.

Luotettava ja laaja-alainen – ”Kirkko on saanut hyvän arkkipiispan”

Arto Marttinen, Imatran seurakunta, Mikkelin hiippakunta

– Tapio Luoma on minulle varsin tuntematon henkilö. Hänen julkisia esiintymisiään en ole päässyt juurikaan seuraamaan, mutta minulla on mielikuva luotettavasta, selkeästä, laaja-alaisesta ja yhdistävästä henkilöstä. Seurakuntani strategiatyöskentelyyn olen aikoinaan saanut eväitä, kun löysin, mitä hän oli asiasta puhunut. Tältä pohjalta uskon, että kirkko on saanut hyvän arkkipiispan.

”Tärkein vahvuus on Raamatun sanassa pysyminen”

Jussi Mäkelä, Helsingin Vuosaaren seurakunta, Helsingin hiippakunta

– Olen kuullut Tapio Luomasta paljon hyvää, mutta en ole pätevä arvioimaan häntä. Sen sijaan kerron, millaisen arkkipiispan toivon kirkkomme saaneen. Arkkipiispan tärkein vahvuus on Raamatun Sanassa pysyminen, sillä se ratkaisee kirkkomme kohtalon. Jos kirkkolaiva ei käytä Jumalan Sanaa navigoimiseensa, ei se vie ketään kohti Taivasta vaan lipuu maailman aaltojen mukana.

– Uskon, että saimme parhaan mahdollisen arkkipiispan tilanteessa, jossa kirkkomme on mukautunut maailman menoon, vaikka Jeesus itse meitä siitä varoittaa. On aika palauttaa Jumalan Sana sille paikalle, joka sille kristillisessä kirkossa kuuluu. Arkkipiispan vastuu on suuri, jotta me pysymme aidosti kristillisenä kirkkona. Meidän tehtävämme on tukea häntä ja rukoilla hänen puolestaan, että Jumalan valtakunnan työ leviäisi maassamme hänen johdollaan.

Kuva: Pasi Leino. Kun vaali oli ratkennut, piispa Kaarlo Kalliala kiinnitti arkkipiispaksi valitun Tapio Luoman rintaan Turun arkkihiippakunnan pinssin.

Lue myös:

Tuleva arkkipiispa Tapio Luoma: Erilaisuus ei ole uhka vaan se, ettemme tule toimeen sen kanssa

Tapio Luoma valittiin uudeksi arkkipiispaksi selvällä äänierolla

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPapiksi 30 vuotta sitten vihitty Outi Klapuri toivoo, että nuoret naiset hakevat kirkon johtovirkoja
Seuraava artikkeliEnnakkotieto: Viime vuonna syntyi 50 000, kuoli 52 000 – väkiluku kasvoi maahanmuuton takia

Ei näytettäviä viestejä