Kotimaa Oy:n tulos viime vuonna voitolliseksi

Kotimaa Oy:n kannattavuus koheni vuonna 2016 ja oli useampaan edelliseen tappiolliseen vuoteen verrattuna voitollinen.

– Toimintaympäristö jatkuu edelleen haasteellisena, mutta onnistuimme viime vuonna monessa asiassa ja käänsimme tuloksen plussalle, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen.

Kannattavuuttaan paransivat yhtiön kaikki toiminnot eli Kotimaan omat lehdet (Kotimaa ja Askel), asiakaslehdet ja kirjakauppa Sacrum. Taustalla on yhtäältä liikevaihdon kasvu ja toisaalta vertailukelpoisten kulujen pienentyminen.

– Viime vuoteen voi olla tyytyväinen, Ruotsalainen summaa.

Kotimaan yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja valitsi hallituksen: johtaja Ilkka Mattila, KTM Satu Mehtälä, kirkkoherra Aulikki Mäkinen, viestintäjohtaja Tuomo Pesonen, FM Jari Saine, varatoiminnanjohtaja Rolf Steffansson ja dosentti Pirjo Vuokko.

Kotimaa Oy:n enemmistöomistaja on Kirkkopalvelut, mutta merkittäviä omistuksia on myös Kirkon keskusrahastolla, Suomen Lähetysseuralla ja Suomen Luterilaisella Evankeliumiyhdistyksellä. Yhtiön osakkeita on myös yksityishenkilöillä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Kuva: Olli Seppälä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Sanomaltaan vahvan kirkon ei pidä hakea huomiota ilman sisältöä
Seuraava artikkeliKirkon tulevaisuustyö etenee – Kirkkohallitus sai 17 uudistusta valmisteltavaksi

Ei näytettäviä viestejä