Korhola: Keltainen lehdistö ominut syntipuheen

Korhola_EijaRiitta205Eija-Riitta Korhola. Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmassa haastatellun Korholan mukaan Suomesta puuttuu keskustelu, joka auttaisi ihmisiä ymmärtämään omaa pahoinvointiaan ja pahuuttaan.

– Keltaisen lehdiston suhde syntiin on osoitteleva ja hyvin armoton. Osoitetaan vaan ne ihmiset, jotka ovat langenneet johonkin ja poistetaan tausta, selittävät tekijät ja ymmärrys, Korhola sanoo Horisontissa.

Hänen mukaansa asiat, joista voitaisiin puhua syntinä usein medikalisoidaan.

– Esimerkiksi Norjan murhenäytelmän yhteydessä viime kesänä tuli keskustelua siitä millä tavalla sairas tämä ihminen on. Entä, jos olisi puhuttava pahuudesta, sen syntymisestä ja alkuperästä? Pahuuden käsittely on kulttuurisesti keskeytynyt, Korhola sanoo.

Hän näkee taustalla ihmiskuvan, jossa kysymykset ihmisen pimeästä puolesta väistetään neuvottomana.

– Meiltä puuttuvat välineet hallita pahuutta itsessämme. Tarvitsemme pahuutemme turvallisempaa käsittelyä, ettei se pääse karkaamaan. Kristittynä uskon, että armo on lääke pahuuden ongelmaan.

Eija-Riitta Korhola ja Porvoon piispa Björn Vikström Yle radio 1:n Horisontissa sunnuntaina 22. heinäkuuta klo 11.00.

Edellinen artikkeliRuotsin rikkaimmasta papista Skaran piispa
Seuraava artikkeliKL:n työsuojelutarkastuksesta ei jatkotoimia

Ei näytettäviä viestejä