KOOMIKKO, NÄYTTELIJÄ, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Omaa nimeään kantavan talk show’nkin televisioon saanut Joonas Nordman, 37, on päässyt alallaan pitkälle.
Amerikkalaiset viihteellisten keskusteluohjelmien tekijät kuten Conan O’brien olivat hänen esikuviaan.
– Samankaltaisen ohjelman tekomahdollisuus tuntui merkkipaalulta ja isolta onnistumiselta. Ympyrä sulkeutui, Nordman kertoo.
Koko kansan suosikiksi hän nousi viimeistään voitettuaan viihdeohjelma Putouksen sketsihahmokilpailun vuonna 2014 Salme Pasi -hahmollaan ja 2015 Matti Pikkuvanhasena.
– Salme Pasi oli syvä kumarrus lapsuuteni Porin suuntaan. Hän teki kunniaa tyypillisille porilaisille töksäyttelijöille.
– Matti taas oli kunnianosoitus kaikille nörteille, joiden kiinnostuksen kohteet ovat liian aikuismaisia tai erilaisia kuin muilla. Siinä oli ripaus omaa itseäni ja lapsuudesta tuttuja erityislapsia.
YSTÄVIÄ, KOULUKAVEREITA ja kotiväkeä jutuillaan, sketseillään ja imitoinneillaan jo lapsena huvittanut Nordman on tehnyt pitkän, väliin kiemuraisen ja kompastelevankin matkan haaveidensa toteutumista kohti.
Luova toiminta alkoi kuvaamataitoluokalla piirtämisestä, poikakuorosta ja harrastajateatterista, jonka esityksistä saadut hyvät lehtikritiikit vahvistivat omaa polkua. Ammatilliset haaveet olivat näyttelemiseen liittyviä. Arkkitehdin ja papin työkin olivat vaihtoehtoja.
– Papin homma näyttäytyi esiintymisenä, näytelmän pääosaroolina iloisissa perhejuhlissa. Sitä roolihenkilöä kaikki kunnioittivat.
”Esiinnyin liiankin neuroottisena ja lyötynä.”
Tampereella käyty ilmaisutaitolukio oli tärkeä. Jo 16-vuotiaana Joonas Nordman uskaltautui tekemään stand up -keikkoja.
– Tiettyä pelottomuutta piti olla ja itsekritiikin puutetta. Lavalle noustessa täytyi ajatella, ettei ota itseään liian vakavasti.
Nuoren koomikon esitykset nousivat itseironiasta ja omien heikkouksien käsittelemisestä. Hän noudatti neuvoa, jonka mukaan on ensin naurettava itselleen ennen kuin voi nauraa muille.
– Menin liian pitkälle sillä tiellä. Esiinnyin liiankin neuroottisena ja lyötynä.
Lavakuolematkin tulivat tutuiksi. Yleisö yski ja katsoi kelloa nauramatta ja antamatta aplodeja.
Armeijassa pärjääminen, reserviupseerikoulua myöten, vaikutti vänrikin henkiseen kasvuun ja itsetunnon vahvistumiseen. Tiedostava nuori oli menossa siviilipalvelukseen, mutta isä sanoi, että saatat katua. Armeija olisi sosiaalisesti kiinnostava kokemus ja hyödyllinen näyttelijäntyönkin kannalta.
– Se oli hyvin ajateltu diplomi-insinööri-isältäni. Ystävystyin ihmisiin, joita en ollut aiemmissa piireissäni tavannut. Pärjätäkseen armeijassa ei tarvinnut olla macho, vaan tärkeintä oli se, mitä oli korvien väissä.
”Se, että suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menevät saunaan ja kaikilla on kivaa, ei naurata ketään.”
ASEPALVELUKSENSA LOPUN Joonas Nordman suoritti Ruotuväki-lehdessä. Sen jälkeen hän hakeutui toimittajaksi Iltalehteen ja eteni neljän vuoden aikana uutispäälliköksi.
Ymmärrys politiikasta ja yhteiskunnan toiminnasta antoi myöhemmin aineksia esimerkiksi poliittiseen satiiriohjelmaan Pelimieheen, jossa Nordman imitoi poliitikkoja. Nykypäivänä koomikkokin saa sopeutua puhumaan poliittisesti korrektisti.
– Minulla ei ole onneksi huumoripuolella mitään isoja menneitä syntejä, vaan vain jatkuvia lievempiä syntejä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Huumori voi olla roisia ja rajoja kokeilevaa ilman että se on loukkaavaa tai ketään pois sulkevaa. Toisaalta vitsillä on aina joku uhri, muuten se ei naurata, Nordman muotoilee humoristin henkisen liikkumatilan.
– Se, että suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menevät saunaan ja kaikilla on kivaa, ei naurata ketään. Tyylitajua ja makua täytyy tietysti aina olla toisista vitsaillessa.
Törkeät jutut naurattavat monia. Esimerkiksi sovinistinen vitsi ei välttämättä kuitenkaan kerro modernin koomikon omasta maailmankuvasta.
– Se saattaa olla tapa osoittaa, että maailmassa on jokin virhe, että epätasa-arvoista ajattelua on edelleen olemassa.
”Joskus moraalisaarnat saattavat mennä yli siten, että moralisointia käytetään vallankäytön välineenä.”
YKSI VIIME vuosien iso taidekysymys on ollut, kuka saa esittää tai kuvata ketä.
– Eri taiteenlajeissa tekijät leikkivät jotain toista ihmisistä ja eläytyvät hänen nahkoihinsa. Jos esimerkiksi jonkin etnisen tai seksuaalisen vähemmistön edustajan esittäjäksi pitäisi löytyä aina saman ryhmän edustaja, se muuttaisi koko leikin hengen.
Heterosuhteessa elänyt näyttelijä saattaa saada kovaa kritiikkiä, mikäli esittää homoa, Nordman havainnollistaa.
– Mutta mitä me tiedämme hänen seksuaalisuudestaan? Pitäisikö näyttelijän kirjoittaa CV:nsä rinnalle kokemuslista kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt ja voisi tehdä?
– Ihmismielen salattu sisin on hirvittävän monimutkainen, ja sieltä voi löytyä oikeutusta monenlaisiin rooleihin.
Kulttuurien omimisesta syyttäminen pistää taiteilijat miettimään tekemistensä oikeutusta.
– Eikö näyttelijä saisi enää eläytyä toisen ryhmän edustajaksi? Onko se rasismia tai kulttuurista omimista?
Nordman ottaa esille tapauksen Yhdysvalloista, jossa nuori valkoinen kaveri pukeutui meksikolaisten ponchoon ja sombreroon. Hän kyseli yliopiston kampuksella, onko asuste loukkaava. Opiskelijoiden mielestä se oli. Meksikolaiset itse sen sijaan pitivät gallupissa asuun pukeutumista erittäin hienona eikä ensinkään loukkaavana.
– Meillä täytyy olla moraalista selkärankaa ja hienotunteisuutta olla loukkaamatta toisia, mutta joskus moraalisaarnat saattavat mennä yli siten, että moralisointia käytetään vallankäytön välineenä. Se on tapa ottaa moraalinen ilmatila haltuun.
”En levittele synkkyyttäni näkyvästi kapakan pöydässä”
MONET SUURIMMISTA viihdyttäjistä ovat olleet siviilissä synkkiä ja raskasmielisiä. Joonas Nordman toteaa, että hän osasi lapsena käsitellä murheessa rypemisensä terveellä tavalla. Muutaman tunnin pyöräily piristi mielen. Nyttemmin hän pyrkii työstämään ahdistuksensa yksin tai jonkun läheisen kanssa.
– Murheen alhossani en levittele synkkyyttäni näkyvästi kapakan pöydässä tai avaudu pitkillä tilityksillä someen. Ne ovat itsekeskeisiä, narsistisia ja huomiohakuisia tapoja käsitellä yksityisiä asioita.
Omat kärsimykset ovat sitä paitsi monesti suhteellisen pieniä, hän huomauttaa. Ne kumpuavat ammatillisista riittämättömyyden tunteista, joita ovat edeltäneet ammatilliset saavutukset ja etuoikeudet.
Herkän miehen kasvuhaasteena on ollut riitatilanteiden liika pelkääminen.
– Nuorempana olen välillä jäänyt jalkoihin tai kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joka on jäänyt käsittelemättä. Negatiivisia tunteita on ollut vaikea ilmaista, ja ne ovat tulleet sitten ulos liian voimakkaasti.
Aikuisiällä kiivaus ja ärhäkkyys ovat vaatineet itsehillinnän opettelua. Synnynnäisesti empaattiselta diplomaatilta vaikuttava Joonas sanoo, ettei aina osaa pehmentää tarpeeksi sanomisiaan.
– Ärsyynnyn etenkin sellaisista ihmisistä, jotka aliarvoivat ja kyseenalaistavat minua ammatillisesti eivätkä kuuntele.
”Sain tavata oikean filmitähden.”
JOONAS NORDMANIN uran koskettavimpia töitä ovat olleet omien onnistumisten sijasta hänen ohjaamiensa Putous-kausien 2018 ja 2019 sketsihahmot: Tanhupallo (Kiti Kokkonen) sekä Aina Inkeri Ankeinen (Pilvi Hämäläinen), Suomen epätyytyväisin ihminen, joka tapasi anella: ”Luoja, ota minut jo pois täältä!”
– Komediahahmon ei tarvitse olla yksioikoinen, yhtä asiaa hokeva tekoviiksi, vaan se voi olla ihan oikea henkilöhahmo. Näiden kahden jutut saivat minut liikuttumaan kyyneliin. Ne olivat samaan aikaan hauskoja ja valtavan inhimillisiä.
Joonas Nordman kyynelehti, kahteen eri katsomiskertaan, myös kun lapsuuden sankari James Bond kuoli valkokankaalla, viimeisen kerran vapaan maailman ja meidän puolestamme.
– Se oli todella koskettava ja liikuttava hetki.
Bond-sarja on uudistunut maailman muutosten mukana, Nordman sanoo, ja kumoaa Bond-tyttöihin liittyvän luulon.
– Vanhojen Bond-elokuvien naiset eivät olleet aina vain tahdottomia esineitä, vaan myös itsenäisiä ja aktiivisia naishahmoja vuoden 1962 Doctor No:sta lähtien!
Nordman on ehtinyt tavata monia merkkihenkilöitä, mutta erityisen vaikutuksen häneen on tehnyt juuri James Bond eli näyttelijä Roger Moore. Iltalehden uutispäällikkö pääsi haastattelemaan häntä hotelli Tornissa.
– Sain tavata oikean filmitähden. Se oli pikkupoikamainen kokemus lapsesta saakka ihailemani hahmon kanssa. En ole elämässäni monta selfietä ottanut, mutta se yhteiskuva on tallessa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
MITÄÄN KOHUOTSIKOITA Joonas Nordmanista ei ole repäisty. Suhde-elämäkin on pysynyt pitkälti piilossa, vaikka miehen suhteet ovat sekavia. Koetetaan siis vääntää kompleksinen kuvio rautalangasta. Ensinnäkin Joonaksen kanssa asuva Lenni on monisairas.
– Hänellä on krooninen ummetus ja keuhkosairaus. Hän ei elä vanhaksi, taiteilija toteaa surullisena.
Yhteiselo on ”hyvää ja mielenterveyttä edistävää vuorovaikutusta”, mutta varjopuolena on hoitajan rooliin joutuminen.
– Kyttään koko ajan, montako kertaa hän on yskinyt ja käynyt tarpeillaan.
Lenni asui alunperin pitkään Joonas Nordmanin ja tämän ex-avopuolison kanssa. Avopuolisolla oli entuudestaan oma Fanninsa, joka ei lopulta mahtunut Lennin kanssa saman katon alle, kun molemmat muuttivat eron myötä exän luo.
– Molempien sairastelu synnytti uudessa kodissa reviirikiistaa. Tuli surullinen välirikko, koomikko kuittaa.
Suhdesoppa sakeni Joonaksen nykyisen tyttöystävän myötä. Tyttöystävällä on vuorokuukausin oma hoidokkinsa yhteishuoltajuudessa entisen poikaystävänsä kanssa. Koira ei mahdu saman katon alle siamilaisen Lenni-kissan kanssa.
– Joka toinen kuukausi meillä on tyttöystäväni kanssa jonkinlainen etäsuhde, mikä rajoittaa elämäämme, mutta ihmisen täytyy sopeutua.
”Kirkossa pahojakin virheitä tehneet saavat anteeksiannon ja uuden mahdollisuuden.”
KULTUURIPIIRIEN SUOSIMA Helsingin Kallio on kuulu siitä, että siellä asuu poikkeuksellisen paljon kirkosta eronneita ihmisiä. Joonas Nordman kulkee vastavirtaan.
Taannoisessa Seura-lehden kolumnissaan hän suositteli kirkkoon kuulumista ja kirkollisveron maksamista ja listasi perusteluna monia kirkon tärkeitä työmuotoja, joista tämä kolmannen sektorin suuri hyväntekijä ei pidä tarpeeksi ääntä.
Kristinuskossa on paljon sisältöä, josta on hyötyä ja tukea elämässä, uskoo Jumalaan tai ei, koomikko katsoo.
– Olen ollut aina iloinen kirkollisveronmaksaja. Toivon, että kirkossa harjoitettavista hyvistä töistä tulisi valtavirtaa.
Nordmanin mielestä kirkon pitäisi tehdä ihmisille tiettäväksi, mihin kaikkeen hyvään kirkollisveroa käytetään. Auttamistyö ulottuu koto-Suomesta kaukaisiin maailmankolkkiin.
– Kun ihmisestä tuntuu, ettei mikään muu ovi enää aukea, kirkon ovi on viimeinen, joka pysyy aina auki. Vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset saavat apua ja pahojakin virheitä tehneet saavat anteeksiannon ja uuden mahdollisuuden.
Omasta hengellisyydestään ja sen harjoittamisesta hän ei halua tehdä suurta numeroa, vaan luonnehtii itseään suhteessa uskoon ”järjestöihmiseksi ja rahastonhoitajaksi”.
– Mieluummin kuin omasta uskostani puhun kirkollisverosta. Pohdin näitä asioita kyllä itsekseni silloin, kun on aikaa pysähtyä ajattelemaan syvemmin.
Kristitty taiteilija ei tunnustaudu eteväksi raamatuntuntijaksi. Tarinat vaikkapa Nooan arkista tai Vanhan testamentin ankarasta ja leppymättömästä Jumalasta ovat hänestä kiinnostavia, jos miettii käsittämättömien yksityiskohtien sijasta sitä, mitä tarinoilla tahdotaan sanoa.
– Hassut ja hurjatkin tarinat kiteytyvät usein lopulta perushyveiksi, joita pitäisi tavoitella.
Ole lojaali ja uskollinen, älä valehtele. Mieti, kuka on se Jumalasi, jolta otat käskyjä vastaan. Mitä olet valmis tekemään tärkeiden asioiden puolesta?
”Papin homma on harrasta ja rituaaleihin sidottua. Se on herkullinen hahmo rikottavaksi.”
Papit tarjoavat oivaa materiaalia koomikoille. Väärä ääni tai outo narahdus hautajaisissa, pappi sanoo kesken seremonian jotain kammottavaa tai törkeää ja kaikki menee pieleen…
– Papin homma on harrasta ja rituaaleihin sidottua. Se on herkullinen hahmo rikottavaksi.
Siskonpeti-sarjaan Nordman teki papin, joka heittäytyi henkisesti julmaksi. ”Omaisenne on nyt madonruokaa.”
– Pappi, jonka pitäisi olla empaattinen ja lämmin, onkin totaalisen kylmä.
Viime syksynä ilmestyneessä Häät ennen hautajaisia -elokuvassa Nordman puolestaan esittää empaattista, hyvin työnsä hoitavaa pappia.
– Vakava ja perinteinen pappi on normaali tolkun tyyppi keskellä outoa tilannetta.
Rippikoulussa orastava koomikon alku kysyi papilta, saako Jeesuksestakin vitsailla, ja sai vastauksen: ”Kyllä saa. Hänelle on tehty pahempiakin juttuja.”
Vitsailu ei vähennä Nasaretin miehen eksistentiaalista merkitystä.
– Kristinuskon koko symboliikka ja tarina perustuu hänen ympärilleen. Ilman Jeesusta kristinuskolta putoaa pohja.
Kristuksen tarinaa Joonas Nordman lähestyy varsinkin joulun ja pääsiäisen kertomusten kautta.
– Pääsiäinen on vielä kiehtovampi ja mystisempi, kevään ja uuden toivon heräämisen aika, jolloin valon lisääntyminen yhdistyy hienosti juhlan sanomaan.
Draaman taitajaa puhuttelee pääsiäisen dramaturgia. Pimeydessä noustaan valoon.
– Juon vähän punaviiniä ruoan päälle ja kuuntelen passiota, annan ajatusten viedä ja aistin pääsiäistarinan dramatiikan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
KRISTINUSKOSTA NOUSEVAT ajatukset siitä, miten ihmisten tulisi kohdella toisiaan, ja miten meidän pitäisi täällä elää, ovat pääpiirteissään edelleen kannatettavia, Joonas Nordman katsoo.
– En ole koskaan kokenut kirkon olevan vastoin maailmaankuvaani, vaikka tasa-arvoinen avioliittoasia onkin vielä heidän osaltaan kesken.
Lähimmäisenrakkaus on ehkä merkittävin ohjenuora, joka kristinuskosta löytyy, Nordman pohtii. Omassa työssäänkin hän pyrkii suhtautumaan kanssaihmisiin suopeasti.
Vieraita esityksiinsä valittaessa isäntä sanoo vain harvoin, ettei halua jotakuta ohjelmaansa. Joidenkin kohdalla hän kuitenkin miettii, onko itsellä riittävästi kykyä ja halua näyttää toinen hyvässä valossa.
– Lähtökohta pitää olla, että kaikki ihmiset saavat saman kohtelun. Heillä on oltava hauskaa ja kivaa, jotta he pääsevät näyttämään itsestään rennon puolen.
Nordman voi olla vitsaillessaan piikikäs, kuten hänen nimikkoshow’nsa kolmas tuotantokausi, roastaukseen eli pohjimmiltaan hyväntahtoiseen pilkkaamiseen perustuva Grillikausi osoitti. Ilkeä hän ei kuitenkaan ole.
Ihmisystävällisyys näyttää olevan koomikon lähtökohta?
– Ehdottomasti.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 7.7.2023.