Kompromissipaavi pisti liikkeelle katolisen kirkon uudistumiskehityksen

Johannes_XXiiiJohannes XXIII oli kompromissipaavi, joka vaikutti katoliseen kirkkoon enemmän kuin kukaan paavi satoihin vuosiin ennen häntä. Sen lisäksi hänet tunnetaan kansan parissa nimellä papa buono, hyvä paavi.

– Vatikaanissa laaditaan papabilialistoja, eli listoja henkilöistä jotka voisivat tulla valituksi jos konklaavi alkaisi. Johannes XXIII ei ollut listoilla. Hän oli tyyppinä vääränlainen, liian liberaali, liian vanha, liian moderni, ei mediaseksikkään näköinen eikä oloinen, kertoo paaviuden historiasta kirjoittanut tutkija Jussi Hanska.

Huhujen mukaan valinnasta ei päästy yksimielisyyteen, joten konklaavi valitsi kompromissipaavin, vanhemman miehen ikäänkuin ylimenopaaviksi. Virallisesti konklaavi valitsee paavin Pyhän Hengen inspiroimana.

– Tavallaan valinta onnistui, Johannes XXIII oli paavina 5 vuotta. Kuitenkin paavi pisti liikkelle uudistuskehityksen, joka vaikutti enemmän katoliseen kirkkoon kuin satoihin vuosiin sitä ennen.

Vatikaanin II konsiilin alkamisesta on lokakuun alusta kulunut 50 vuotta. Konsiili aloitti muun muassa idän ja lännen kirkkojen välisen eron kaventamisen, joka lopulta päättyi molemminpuolisten kirkonkirousten kumoamiseen 1965. Ne ehtivät olla voimassa yli 900 vuotta.

Lisää Johannes XXIII:sta ja Vatikaanin II konsiilista Horisontissa sunnuntaina 14.10. klo 11 YLE radio 1:ltä.

(Kuva:Wikipedia)

Edellinen artikkeliNobelin rauhanpalkinto EU:lle
Seuraava artikkeliJuutalaisille sinkuille iPhone-puhemies

Ei näytettäviä viestejä