Valtakunnallisten Kirkon musiikkijuhlien messussa viime sunnuntaina koettiin outoja. Samalla kun Helsingin Senaatintorilla kerättiin kolehti, kirkkokansan keskuudessa kulki romanikerjäläisiä pahvimukeineen. Tilanne oli hämmentävän ristiriitainen kaikille, jotka sen havaitsivat.
Musiikkijuhlien järjestysmiehet yrittivät hätistää romanikerjäläisiä pois, mutta heikolla menestyksellä. Kerjäläiset ovat tottuneet järjestysmiehiin ja osaavat vältellä heitä tai palata hetken kuluttua takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kerjäläiset vetosivat muun muassa siihen, että he ovat kristittyjä.
En osaa sanoa, kuinka moni messuvieras havaitsi kerjäläisten läsnäolon. Itse olin alttarilta katsottuna penkkirivien oikealla puolella Aleksanteri II:n patsaan luona. Ainakin siinä syntyi pientä hämminkiä, jonka itse kukin kätki hyvin sisäänsä. Kylmäksi tilanne tuskin jätti ketään.
Mieleen juolahti myös kysymyksiä siitä, mitä on uskonrauhan rikkominen ja oliko kerjäläisten toiminta sitä.
***
Samaan aikaan toisaalla eli Turussa Kirkkopäivien juhlajumalanpalveluksessa, Turun tuomiokirkon edessä. Kotimaan toimitukseen tulleen palautteen mukaan eräät paikalla olleet pitivät asiattomana sitä, että Kirkkopäivillä kerättiin kolehti Kirkkopäiville eikä johonkin yleishyödylliseen kohteeseen. Kolehtikohde vaikutti sisäänpäin kääntyneeltä: kirkollinen kupla kerää rahaa itselleen.
Mutta maltetaan hetki moraalisen närkästyksen kanssa. Kolehtikohde ei ollut vain Turun erikoisuus, vaan Kirkkohallituksen päättämä.
Näin todetaan sen yleiskirjeessä kolehtikohteesta 21.5.: ”Kirkkopäivien järjestämiseen. Kolehti käytetään yhteisen kohtaamisen ja rakentavan vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi Kirkkopäivillä Kirkkopalveluiden kautta”.
***
Kolehti ei ole pelkkä muodollisuus, jumalanpalveluksen pakollinen osa. Siihen liittyy tunteita ja arvopohdintaa. Minne annan rahaa ja kuinka paljon?
Kirkollinen ajatus varmaan olisi, että annetaan riippumatta kohteesta – antajan käsi ei ajattele. Mutta niinkin voi toimia, että antaa enemmän, kun kyse on akuutista katastrofista. Jos taas kohteena on itselle tuiki tuntematon järjestö, antaa vähemmän tai ei ollenkaan.
Tällainen valikoiva asenne voi olla jonkun mielestä kova ja tyly, mutta toisaalta sille on perustelunsa. Oman eettisen vakaumuksen mukainen lahjoittaminen voi tuntua itsestä parhaiten omia arvoja vastaavalta toiminnalta.
Kuvat: Olli Seppälä. Kolehdinkeruuta Kirkon valtakunnallisten musiikkijuhlien päätösmessussa.