Kirkon tulevaisuuskomitean uudessa mietinnössä lähestytään mahdollisia kirkkoa koskevia tulevaisuuden skenaarioita.
Yksi laajasta mietinnöstä nouseva asiakokonaisuus on kirkko-oppi ja kirkon mallit.
Komitea on laatinut kolme mahdollista tulevaisuudenskenaariota. Ne kaikki ovat samalla jonkun kirkko-opin ja rakenteen demonstraatioita.
Kaksi malleista arvioi maailmaa, jossa kirkon asema suhteessa yhteiskuntaan pysyisi suunnilleen ennallaan.
Mutta kolmas, kaikkein epätodennäköisin mutta kaikkein mielenkiintoisin tulevaisuuskomitean hahmottelemista malleista on, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko eräänä päivänä tulevaisuudessa luopuu julkisoikeudellisesta asemastaan.
Tässä skenaariossa kirkon jäsenmäärä on pienentynyt alle puoleen kansasta ja yhteiskunnallinen paine kirkon statuksen muuttamisesta on lisääntynyt. Kirkko voisi myös ainoastaan oman harkintansa seurauksena päättää eräänlaisen vapaakirkon asemaan siirtymisestä. Tuolloin kirkon yhteiskunnalliset tehtävät pitäisi arvioida radikaalisti uudelleen. Ylipäätään muutos olisi suuri ja koskisi koko yhteiskuntaa.
Käytännössä suuri muutos kirkolle tuolloin olisi verotusoikeudesta luopuminen.
Raportin mukaan kyseeseen tulisivat tuolloin erilaiset rahoitusmallit. Yksi niistä voisi olla Ruotsin ja eräiden muiden Euroopan maiden mallin mukainen ”kirkkomaksu” tai ”vakaumusvero”, jolloin kirkollisverotus käytännössä jatkuisi, uudella nimellä.
Suomessa tähän ei raportin mukaan kuitenkaan välttämättä suhtauduttaisi yhteiskunnassa suopeasti. Niinpä edessä voisi olla yhdistyskirkkojen tie, rahojen kerääminen itsenäisesti omilta jäseniltä. Lahjoitukset kirkolle voisivat olla verotuksessa vähennyskelpoisia.
Tämä kaikki merkitsisi kuitenkin kirkon tulojen merkittävää pienentymistä ja henkilökunnan vähentämistä. Vapaaehtoisuus olisi uudella tavalla merkittävää.
Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena raportti toteaa, että luterilaisen kirkon aseman muuttuessa ortodoksisen kirkonkaan nykyiselle asemalle ei olisi perusteita.
Mietinnössä on myös hyvin teologista analyysia siitä, minkälainen ”annos” kirkkoa muodostaa kirkon. Asiaa käsittelee Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen.
Kyse on siitä, että kirkkojen teologisessa itseymmärryksessä ja jopa semantiikassa Uuden testamentin sana ”ekklesia” voi tarkoittaa hyvinkin eri kokoluokan asioita. Saarisen mukaan protestanttisessa perinteessä on suosittu ”seurakunta”-termiä, mutta ortodoksisessa ja katolisessa traditiossa taas ”kirkko” on ollut ekklesian vastine.
Tästä jaosta seuraa tulevaisuusselonteon artikkelissa paljon variaatioita ja nyansseja.
Raamatussa ekklesia on seurakunnan kokoontuminen ja hengellinen todellisuus. Uskontunnustukset, luterilaiset tunnustuskirjat ja kirkon elämän käytänteet tuovat siihen oman mausteensa. Puhutaan kansankirkosta, missionaarisesta kirkosta sekä episkopaalisesta että synodaalisesta kirkosta.
Luterilainen kirkko-oppi vapauttaa Saarisen mukaan kirkon opin laista ja taloudesta, mutta johtaa luterilaisuuden usein naiiviin ajatteluun rahan ja juridiikan kysymyksissä.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Komitea: Piispat ja kirkkoherrat voitaisiin palkata pätkätöihin
Kirkon tulevaisuuskomitea: Kirkko ei ole kriisissä, mutta sen on muututtava