Kirkon tulevaisuuskomitean syksyllä julkaistun mietinnön liiteosa sisältää Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevan analyysin ohessa ansiokkaat katsaukset myös ulkomaisiin sisarkirkkoihimme.
On mielenkiintoista lukea ajankohtaista tietoa paitsi Ruotsin myös Norjan ja Tanskan kirkkojen tilanteesta ja suhteesta valtioon. Onhan Skandinavia ollut nykypäivään saakka valtiokirkkojärjestelmien luvattua maata.
Valtiokirkosta ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Selvää kuitenkin on, että Tanskan kansankirkko on sellainen. Siltä puuttuu kirkkolaki, kirkolliskokous, kirkkohallitus, piispainkokous ja arkkipiispa. Kirkon ylimmän hallinnon hoitavat Tanskan eduskunta ja kirkkoministeriö.
Norjan hieman samankaltaista valtiokirkkojärjestelmää ollaan purkamassa. Nyt sielläkin on kirkolliskokous ja kirkkolaki. Piispainkokous sen sijaan on norjalaisittain jo vanha.
Ruotsin valtiokirkkojärjestelmä purettiin vuosituhannen vaihteessa. Silloin siellä siirryttiin kirkon ja valtion suhteissa suunnilleen Suomen kaltaiseen järjestelyyn.
Valtiokirkko on tänään monelle kirosana, mutta Pohjolan menestyneet kansat ovat kasvaneet vuosisatojen ajan sellaisissa. Järjestelmässä on ollut teologiset ja muut ongelmansa, mutta jokseenkin homogeenisen väestön maissa systeemi on myös toiminut.
Nykyaikaa valtiokirkot eivät kuitenkaan enää ole. Uskonnonvapauden ja katsomuksien tasa-arvon maailmassakaan valtio ja uskonnot eivät silti voi olla toisilleen muukalaisia. Euroopassa tarvitaan aina jokin järjestely valtion ja suurimpien uskontokuntien välillä.
Valtiokirkko ei ole ollut mikään papillinen juoni. Se on kauan ollut valtion etu. Onhan siten pidetty sormea yhden kansaan vaikuttavan organisaation valtimolla.
Tätä taustaa vasten yksi 2000-luvun mielenkiintoinen ilmiö Pohjolassakin on eräänlainen uusvaltiokirkollisuus. Se tarkoittaa poliittisia intohimoja, joissa kirkkoja pyritään suostuttelemaan kulloistenkin poliittisten agendojen taakse. Oman oppinsa ja traditionsa pohjalta toimivat kirkot voidaan ehkä kokea jonkinlaisiksi uhkiksi.
Kovin vähän vettä on ehkä sittenkin virrannut Tiberissä tai Bosporinsalmessa Konstantinus Suuren jälkeen.
Kuva: Olli Seppälä. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kirkolliskokouksessa syksyllä 2015.
Lue myös:
Kolumni: Eikö Jeesus olekaan ainoa tie Jumalan luo?
Kolumni: Todennäköisesti Jeesus sovitti synnit
Kolumni: Selkokristinuskoa muslimeille