Suomen evankelis-luterilainen kirkko on jo vuosikymmenien ajan menettänyt jäseniään. Suurissa kaupungeissa ollaan pian tilanteessa, jossa jopa puolet väestöstä on ei-luterilaisia.
Tilastoihin vaikuttaa kaupungeissa myös maahanmuutto.
Edessä on sellainen aika, että kansankirkkoidentiteetti joudutaan työstämään teologisesti uudelleen. Mitä on vähemmistössä tai melkein vähemmistössä elävän luterilaisen kansankirkon identiteetti? Pohjoismainen historiallinen kokemus ei anna tähän tilanteeseen työkaluja.
***
Kirkon yhteiskunnallinen asema tulee muuttumaan. Mitä on sen vaikutus eri instituutioihin, kun emme puhu enää enemmistökirkosta? Valtion suhtautuminen kansankirkkoon voi myös muuttua – joskaan ei välttämättä. Kyse on prosessista, jossa kirkon yhteiskuntasuhteiden on oltava kunnossa.
Tärkeä ja vähän vaiettukin aihe on raha: mikä on kirkollisveron tulevaisuus? Onhan se myös oikeasti yksi niistä liimoista, jotka pitävät luterilaista kirkkoa koossa. Onko kirkolla taloudellista suunnitelma B:tä?
On aika tehdä perusteellisia opintomatkoja sinne, missä luterilaisuus on jo pitkään ollut vähemmistön kirkko: vaikkapa Baltian maihin, entiseen Itä-Saksaan, Unkariin ja jopa muille mantereille.
Vähemmistöaseman muotoutumisen kanssa luterilainen enemmistökansankulttuuri ja eetos säilyvät pitkään ennallaan. Monikulttuuristuvassa maassa ne voivat jopa kokea renessanssin.
***
Suomi lienee viimeisiä Länsi-Euroopan protestanttisia maita, joissa teologian opintoihin ja pappisuralle hakeutuu edelleenkin riittävästi ihmisiä. Toki on hiippakuntia, joissa vihkimystä pyytävien jono piispan oven takana voisi olla pitempikin.
Se, että kirkon kyky maksaa palkkoja tulevaisuudessa väistämättä huonontuu, näkyy myös papiksi haluavien määrässä. Tästä ja muista syistä myös viran ikeen ottavien ikä-, sukupuoli- ja sosiaalinen jakauma tulee muuttumaan. Varsinkin nuori mies papiksi vihittävänä saattaa 20 vuoden kuluttua olla harvinaisuus.
***
Prosenteista huolimatta kansankirkko on edelleen reippaasti yli 3,8 miljoonan jäsenen kirkko, joka ei koskaan häviä Suomesta. Se voi pienentyä, mutta siihen myös liitytään, ja kirkko jatkaa edelleen arvokasta Kristukselta saatua työtään.
Kirkon edessä on varmasti vaikea aika. Mutta jos luterilaisuuden teologisesta identiteetistä ja tunnustuksesta, papiston koulutuksen tasosta sekä taitavasta julistus-, kasvatus- ja diakoniatyöstä pidetään kiinni, kantaa se kaikki myös hyvää hedelmää.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.