Jumalanpalveluksen päätteeksi seurakuntalaiset taputtivat sydämellisesti. Pappi oli juuri kertonut Launeen seurakuntalaisille, että jumalanpalveluksessa käyvä nuori afgaanimies oli saanut Suomesta turvapaikan. Oma perheeni oli seurannut tilannetta läheltä, ja osallistuimme nyt iloon päätöksestä. Monen muun turvapaikanhakijan kohdalla odotus on päättynyt heidän sekä heidän tukijoidensa pettymykseen ja suruun.
Seurasin kirkkoherran virassa vuosia sitten erään kurdiperheen vaiheita. Perhe haki seurakunnastani turvaa. Perheenjäsenten tueksi tuli työntekijöitä ja vapaaehtoisia ystäviä. Oikeusprosessin aikana kurdiperhe asui kuukausien ajan leirikeskuksessa. Seurakunta toimi silloin Suomen ekumeenisen neuvoston ohjeiden mukaan turvaa tarjotessaan, ja poliisi oli tietoinen tilanteesta. Kielteisen päätöksen jälkeen perhe palasi poliisin saattamana omaan maahansa. Kaikkien helpotukseksi perheen elämä on jatkunut palautuksen jälkeenkin.
Nyt ja tulevien kuukausien kuluessa yhä useammalla turvapaikanhakijalla on lainvoimainen päätös joko turvapaikasta tai sen epäämisestä. Jälkimmäisen päätöksen saaneille se merkitsee paluuta kotimaahansa – mieluiten vapaaehtoisesti. Paperittomilla ei ole määräajan jälkeen oikeutta jäädä maahan. Heitä odottaa viime kädessä maasta poistaminen.
Monissa sydämissä on syttynyt hätä paperittomien puolesta ja halu toimia. Jotkut ovat vaatineet heille sosiaaliturvaa. Helsingin Diakonissalaitos on moittinut paperittomien surkeaa majoitusta (HS 11.1.). Joistakin puheenvuoroista saa sen kuvan, että Suomen valtio olisi synnyttämässä paperittomien ihmisten ongelman tehdessään kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Tästä taas seuraa rikollisuutta ja radikalisoitumista.
Keskustelu hämmentää mieltäni. Ihmisen tasolta katsoen kristityn velvollisuus on toimia hädässä olevien auttamiseksi. Omassa maassaan hengenvaarassa eläville on tarjottava turvapaikka. Suomella on velvollisuutensa hädän lievittämisessä ja mahdollisuus auttaa suurta apua tarvitsevien joukkoa. Matalan syntyvyyden Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Ydinperheen yhdistämisen tulisi olla nykyistä helpompaa.
Mutta asialla on myös toinen puoli. Suomesta turvapaikkaa hakeneiden lähes 30 000 ihmisen osalta asiaa on tutkittu. Kaikilla ei ole perustetta turvapaikan saamiseen, vaikka kriteereitä väljennetään. Johonkin raja on vedettävä, ja aina jää ihmisiä rajan toiselle puolelle.
Minkä viestin antaisi turvapaikkamenettelystä se, jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jäädä maahan sosiaaliturvan piiriin? Monien on vaikea hyväksyä rajojen vetämistä. Jos taas päädytään rajattomuuteen, olisi edessä pakolaisten virta, jota yhteiskunta ei kestä.
Kirjoittaja on kenttäpiispa.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös: