Kolumni: Pitäisikö rippikoulussa ottaa pari askelta taaksepäin ja lukea enemmän Vähää Katekismusta?

Kotimaassa (2.11.) espoolainen Markku Malmgren väitti kirjoituksessaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulutyö on liian hallitsevassa asemassa kirkon nuorten parissa tehtävässä työssä.

Kirjoitus oli rohkea. Harva tämän kirkkomme menestystuotteen statusta tohtii silti kritisoida.

Itse olen seurakuntapappina tai muussa roolissa ollut takavuosina pitämässä joitakin kymmeniä rippikouluja.

Rippikoululla on huomattava merkitys kansankirkon jäsenten kasvulle. Suuret mitat saanutta kirkosta eroamista rippikoulukaan ei ole estänyt, mutta ehkä eroajia olisi muuten ollut vielä enemmän?

***

Lienee niin, että rippikoulussa opetetusta melko suuri osa menee pian toisesta korvasta ulos, ellei siihen rippikoulun jälkeen saada vahvistusta. Siksi kotikasvatus ja kirkon varhaisnuoriso- ja nuorisotyö ovat niin tärkeitä.

Elämänmittaista pääomaa saattaa kuitenkin olla se, mikä opetellaan rippikoulussa ulkoa. Siellä on uskontunnustus, Herran rukous ja muutakin.

Olen miettinyt, oliko entisaikojen rippikoulu, jossa kaiketi opeteltiin ulkoa Katekismusta nykyistä laajemmin, sittenkään niin huono pedagogisesti.

Eihän vanhanaikainen ulkoluku useinkaan mielekkäältä tunnu, eikä se ole oppimisen taikasauva. Mutta sen tuloksena päähän ehkä painuisivat esimerkiksi Vähän Katekismuksen uskontunnustuksen, käskyjen ja muiden selityksetkin. Kenties muutakin.

Näin valmennettu ihminen voisi joskus keski-iässä hengellisten kysymyksien aktualisoituessa tehdä nykyistä enemmän löytöjä. Mitä se meidän kirkkomme siis opettikaan Jumalasta, silloin kun se ei puhu sukupuolisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta? Mihin tämä laitos uskoo?

***

On olemassa muslimeita, jotka osaavat koko Koraanin ulkoa tai ainakin siteeraavat siitä pitkiä osia. Ihminen ei toki aina ymmärrä sitä, mitä hän lukee – varsinkaan vieraalla kielellä – mutta voipa ymmärtääkin.

Koraanimainen Raamatun ulkoluku ei toki kuulu rippikouluun eikä siellä muutenkaan pidä vaatia liikaa, mutta entäpä jos koko kirkon kasvatustyössäkin palattaisiin pari askelta vanhaan ja kestävää sikäli, että elämyksellisyyden rinnalla löydettäisiin kirkon oppi uusin voimin?

Moni kristitty kiittäisi kirkkoaan, joka välitti hänestä nuorena niin paljon, että vaati opettelemaan ulkoa oman uskon sanoittamiseksi kaikki ne opinkohdat, selitykset ja rukoukset.

Kuva:

Lue myös:

Kolumni: Saksassa jyrää katolinen työetiikka

Edellinen artikkeliKommentti: Maata Näkyvissä -festarit nosti taas näkyviin kirkon kipupisteen
Seuraava artikkeliMarian kappelin kellot kuuluvat tunturiin – ”Muutamat jakoivat kipeitäkin asioita elämästään”

Ei näytettäviä viestejä