Kirkko hyväksyi viime vuonna uuden rippikoulusuunnitelman. Sen henki on selvä: Nuori on toimija. Kirkko haluaa, että hän voi rippikoulussa kokea elämänsä ihmeeksi. Nuorille ei opeteta, vaan heitä kuunnellaan. Kukaan ei omista totuutta, vaan sitä kohti tehdään matkaa yhdessä. Rippikoulusuunnitelman voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Samaan aikaan rippikoulu on edelleen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta ja ehtoolliselle kasvattamista. Rippikoulu osoittaa, mitä ihmisen pitää kirkon mielestä tietää uskosta, jotta hänet voidaan konfirmoida. Rippikoulu on seurakunnan koulu, eivätkä nuoret voi kokonaan päättää sen sisällöstä. Sekin todetaan suunnitelmassa.
***
Luterilaisen tunnustuksen keskeiset sisällöt on kirjattu katekismukseen. Nämä uskon sisällöt rippikoulusuunnitelma haluaa saattaa mielekkääseen vuoropuheluun nuorten elämän kanssa.
Rippikoulun tavoitteissa mainitaan nuorten osallisuus ja oikeus, tunne ja kokemus, hengellisyys, eettisyys, kirkon jäsenyys – mutta myös tietosisältö. Suunnitelmaan sisältyy häkellyttävän laaja kokonaisuus oppia, etiikkaa ja elämää.
Myös perinteiset ulkoläksyt ovat edelleen osa rippikoulun todellisuutta. Suunnitelmassa niitä pidetään hyvänä perintönä, jolla rippikoulu varustaa nuoria elämään kristittyinä maailmassa ja liittymään seurakunnan jumalanpalveluselämään. Kaikki opettelevat vähintään uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, Herran siunauksen ja kymmenen käskyä.
***
Entä miten opittua sitten arvioidaan?
Rippikoulun tavoitteista keskustellaan nuorten kanssa ja nuoria kannustetaan mukaan päättämään myös arvioinnin tavoista. Opitun arvioimista tärkeämpää on innostaa. ”Sen sijaan, että arvioitaisiin rippikoululaisia ja heidän toimintaansa, on tarpeellisempaa arvioida rippikoulun toteutusta ja ohjaajien toimintaa”, suunnitelmassa todetaan.
Eikä arvioimista pidä jättää vain rippikoulun loppuun. Suunnitelman mukaan sitä pitäisi tehdä joka päivä.
Suunnitelma ohjaa siis arvioimaan kokonaisuutta ja kokemusta enemmän kuin testaamaan opittua. Se on hyvä.
Tiedon omaksumisen tarpeellisuutta ei kuitenkaan ole syytä ohittaa. Silloin, kun ihminen saa rippikoulussa hengellisyytensä tueksi tietoa, jota hänellä on lupa haastaa, hänestä – toivottavasti – kasvaa sitoutunut mutta kriittinen kirkon jäsen. Ja sellaisia kirkko tarvitsee.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Tällainen on rippileirin loppukertaus nykyään – ohjaajat kertovat, mitä toivovat nuorten muistavan
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.