Sata vuotta täyttäneen tasavallan syntymäpäivien aikaan on hyvä muistaa, että Suomi on paljon sataa vuotta vanhempi maa ja kansakunta. On myös hyvä tiedostaa se, että vuosisataisen kansakunnan rakentumisen yksi olennainen elementti on näillä Pohjan perilläkin ollut kristinusko.
Niin on ollut kaikkialla muuallakin Euroopassa. Liekö EU:ssa kansakuntaa, joka ei olisi nykyisenlainen suurelta osin siksi, että kauan sitten sen keskuuteen kohosivat kirkot, luostarit ja muut kristinuskon ulkoiset ja sisäiset merkit?
Suomalaisetkin ovat kristinuskon tuotetta. Toki me olemme sellaisia, kuin olemme, myös monien ilmastollisten, taloudellisten, kulttuuristen, poliittisten ja aatteellisten tekijöiden ja kehityskulkujen summana. Mutta jos Suomen kansan yllä ei olisi ollut risti, olisimme jotakin muuta, kuin olemme.
Pelkästään jo se, että se risti olisi ollut latinalaisen ristin asemesta kahdeksanpäätyinen venäläinen risti, olisi tehnyt suomalaisista kylläkin kristityn, mutta nykyiseen verraten aivan toisenlaisen, Pohjan- ja Suomenlahden rannoilla Luoteis-Venäjällä elävän heimojen ryppään.
***
Aina silloin tällöin törmää ajatuksiin, joiden mukaan kristinusko ja kirkko olisivat tuoneet Suomenniemellä kaskiaan viljeleville ja metsän otusta pyytäneille esi-isillemme vain vieraan ikeen ja nykyaikaan tultaessa paljon muutakin kielteistä.
Jotakin on vuosituhannen aikana kenties mennytkin pieleen. Kirkko on ollut myös inhimillinen, eli erehtyvä. Tosin emme tiedä sitäkään, minkälaisen ”hyvinvointivaltion” Euroopan rauhaan jättämät kantasuomalaiset olisivat tänne ilman kristinuskoa luoneet.
Hengellisiä tai aatteellisia tyhjiöitä ei ole. Mitä Ukko Ylijumalan, Tapion tai Lemminkäisen temppeleissä olisi puuhattu?
***
Uskonnon merkitystä kansakunnille voidaan laajentaa globaaliksi. Monet kansakunnat, joihin islam on vaikuttanut, identifioituvat nimenomaan uskonnon kautta. Arabinationalismi ja Turkin kemalismi ovat jo häipymässä ajan tuuleen. Koraani pysyy.
Samoin Intiassa, Kiinassa ja eräissä muissa paikoissa etsitään identiteettiä omasta muinaisesta spiritualiteetista.
Kaikesta tästä johtuu, että monikulttuuriset kansakunnat ja valtiot ovat isojen haasteiden edessä. Mikä ajatus, idea, -ismi tai muu ihmisiä niissä yhdistäisi? Jotakin on oltava.
Ellei tulevaisuuden suomalaisia hitsaa yhteen kristinuskon perinne tai ainakin sen värittämä arvomaailma, sen tilalle astuu jotakin muuta. Uskonnottomuus ei pidemmän päälle ole vaihtoehto.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Luterilainen Pohjola on omaleimainen maailmankolkka
Kolumni: Moni kiista koskee Raamattua – se ei tarkoita sitä, että Pyhästä kirjasta pitäisi luopua