Kirkkoherraraati sopimuksista messuyhteisöjen kanssa: Onko kirkkoherran oltava messupoliisi?

Piispat suosittavat, että seurakunta ja jumalanpalvelusyhteisö laativat kirkkoherran johdolla kirjallisen sopimuksen ”kirkon päätösten mukaisen jumalanpalveluselämän toteuttamisesta.” Olennaista piispojen mukaan on, että ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi. Koko suositusteksti löytyy Sakastista.

Mitä tämä tarkoittaa? Miten tällainen sopimus on mahdollista laatia esimerkiksi sellaisen jumalanpalvelusyhteisön kanssa, jossa ei hyväksytä naispappeutta? Kirkkoherraraadilla on monenlaisia mielenkiintoisia näkemyksiä aiheesta.

”Outoa, että kirkkoherra valvoo herätysliikkeiden jumalanpalveluselämää”

Timo Suutari, Kuhmon seurakunta, Kuopion hiippakunta

On omituista, että kirkkoherra valvoo alueensa herätysliikkeiden jumalanpalveluselämää, varsinkin niiden toimittajia. Yhdistyksillä tulee olla oikeus toimia oman perinteen mukaisesti. Seurakuntavierailut ovat asia erikseen. Ohjeistus korostaa liikaa seurakunnan toimintaan integroimista. Herätysliikkeiden tulisi saada olla herätysliikkeitä eikä vain jotain seurakunnan alue- tai ikäryhmätoimintaa. Mihin on unohtunut ajatus ykseydestä moninaisuudessa? Ei kaikkea pidä tasapäistää tasa-arvon nimissä.

”Virkakysymyksessä molempien osapuolien on joustettava”

Karl af Hällström, Lovisa svenska församling, Porvoon hiippakunta

Lähtökohtana on oltava, että kaikki paikkakuntalaiset saavat kuulla evankeliumia. Monimuotoisuus ei ole uhka, kunhan kaikki tapahtuu rauhallisesti, asiallisesti, avoimesti keskustellen ja rakentavassa hengessä. On hyvä että säännöt ovat kaikille selvät. Piispojen ohjeistus puhuu auki sen hyvän käytännön, joka varmaan on ollut jo olemassa monin paikoin. Jos taustalla on eri näkemykset virkakysymyksessä ja se halutaan hyväksyä, niin molempien osapuolten on joustettava. Seurakunta joustaa, kun sallii yhteisön olemassaolon, joten yhteisön olisi joustettava esimerkiksi siinä, ettei aseta esteitä naispuolisten pappien osallistumiselle ehtoolliseen.

Minun seurakunnassani ei toimi erillisiä jumalanpalvelusyhteisöjä. Viime vuonna eräs muualla toimiva pappi aikoi pitää paikkakunnallamme sarjan jumalanpalveluksia eräässä ”maallisessa” tilassa, jotta ”Jumalan sanaa saarnattaisiin” meilläkin. Piispa oli häneen yhteydessä. Tämä oli kyseisen papin yksityisyrittelijäisyyttä, mikä ei ole hyväksyttävää. Sen sijaan meillä on välillä vierailevia saarnaajia herätysliikkeistä, eikä siinä ole ollut ongelmaa.

”Syrjiminen ei voi olla yhteistyösopimuksen hinta”

Annakaisa Rantala, Orimattilan seurakunta, Tampereen hiippakunta

Messu on seurakunnan ja virka kirkon. Seurakunnan yhteisessä messussa on tarjolla Sana ja ehtoollisen sakramentti, jumalanpalvelusyhteisön messussa ilmeisesti lisäksi jotain muuta. En tiedä, millä ehdoilla sopimuksen voisi solmia yhteisön kanssa, joille miespappeus on lähtökohta – se ei minulle piispojen suosituksesta aukene. Olen hieman hämmentynyt sen äärellä. Piispainkokouksen pöytäkirjaotteesta näkyy, että piispat Häkkinen ja Salmi olisivat mieluummin jättäneet ohjeesta pois lauseen ”Olennaista on, että ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi.” Mitähän he ajattelivat? Itselleni juuri tuo lause on ohjeessa tärkeä. Syrjiminen ei voi olla yhteistyösopimuksen hintana. Orimattilan seurakunnassa asia ei ole ajankohtainen.

”Asia olisi ollut viisaampaa hoitaa ylätasolla järjestöjen johdon kanssa”

Petri Hautala, Vähänkyrön seurakunta, Lapuan hiippakunta

Paperi on aika mielenkiintoinen. Otsikossa sanotaan, että ”piispankokouksen suositus” ja tekstissä käytetään sanoja ”tulee laatia”, ”kirkkoherra vastaa”. Ajatus siitä, että myötävaikutetaan hengellisen elämän rikastumiseen, on hyvä. Kirkkoherran tulee tietää, minkälaista jumalanpalveluselämää seurakunnan alueella vietetään. Mielestäni on outoa, että vastuu sysätään paikallisseurakunnalle (kirkkoherralle). Alueellamme ei toimi tällaisia jumalanpalvelusyhteisöjä, mutta jossain saattaa toimia useampikin. On melkoinen työ hoitaa piispankokouksen teesien mukainen sopimus eikä se varmasti onnistu kaikkien kanssa. Olisiko ollut viisaampaa hoitaa asia ylätasolla, korkeimmalla tasolla? Tällaisien jumalanpalvelusyhteisöjen taustajärjestöjä ei ole niin monta, etteikö asia olisi voitu hoitaa järjestöjen johdon kautta. Painoarvo olisi myös toisenlainen.

”Onko minun oltava messupoliisi, jolle ilmiannetaan luvattomat messut?”

Arto Marttinen, Imatran seurakunta, Mikkelin hiippakunta

Piispojen mukaan ”kirkkoomme on muodostunut sekä oman seurakunnan jumalanpalveluselämään että sen rinnalle muita jumalanpalvelusyhteisöjä”. Kun kristillinen järjestö järjestää säännöllisesti Sanan ja rukouksen illan kirkossamme, se ei ole messuyhteisö, vaan uskonyhteisö. Kun esikoislestadiolaiset järjestävät seurat rukoushuoneella, kyseessä ei ole messuyhteisö, vaan seuroihin kokoontunut uskonyhteisö. Kun kirkon virallinen lähetysjärjestö aikoo viettää rukoushuoneellaan ehtoollista, se lähettää minulle Kirkkojärjestyksen mukaisesti ennakkosuunnitelman. Tässä tapauksessa tunnistan jumalanpalvelusyhteisön, mutta meillä on jo toimiva sopimus. Onko minun lisäksi oltava messupoliisi, jolle ilmiantajat paljastavat palkkiota vastaan luvattomat messut? Ei hyvä. Kaipaan täsmennyksiä.

”Mihin se johtaa, jos ihmiset eivät enää mahdu yhteiseen messuun?”

Ilkka Järvinen, Hyvinkään seurakunta, Espoon hiippakunta

Piispainkokouksen suositus ohjaa selkeyteen ja antaa hyvät ohjeet yhteistyön rakentamisessa messuyhteisöjen kanssa. Seurakunnan messu on avoin kaikille. Toimittajien suhteen ei tehdä eritysjärjestelyjä mihinkään suuntaan. Ne, jotka eivät hyväksy kirkkomme virkakäsitystä, ovat anoneet tuomiokapitulilta lupaa viettää ehtoollista omissa tiloissaan. Vuonna 2009 Espoon tuomiokapituli myönsi ehtoollisen jako-oikeuden Sley:lle heidän paikalliseen toimitilaansa. Seurakunnan tilaa ei anottu ja se helpotti puoltamista. Messun toimittavat herätysliikkeen omat, kirkkomme pappisvirassa olevat papit. Piispainkokouksen suositus sanoo, että herätysliikkeet, järjestöt ja muut jumalanpalvelusyhteisöt voivat rikastuttaa seurakunnan hengellistä elämää. Mihin se johtaa, jos ihmiset eivät mahdu enää samaan messuun ja yhteiseen ehtoollispöytään? Muitakin kysymyksiä voi tulla jakamaan kirkkoa kuin virkakysymys. Ovatko messuyhteisöt uhka vai mahdollisuus? Voivatko ne vaikuttaa jopa ihmisten haluun pysyä kirkon jäseninä? Jännitteitä tulee varmasti olemaan, mutta hyvä, että etsitään väyliä mennä eteenpäin ja katsotaan mahdollisuuksien puolta.

”Muusta voi joustaa, mutta saarnassa on keskityttävä Kristukseen”

Jussi Mäkelä, Helsingin Vuosaaren seurakunta, Helsingin hiippakunta

Suositus tuo mieleeni jo unohdetun sloganin ”kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä”. Sillä tarkoitetaan, että hyvin eri lailla ajattelevat kristityt mahtuvat kirkkoomme ja olemme ylpeitä siitä. Paperin mukaan ”olennaista on, että ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi.” Suositus siis korostaa, ettei naispappeja saa syrjiä, mutta ei myöskään niitä, joilla on vakaumuksensa vuoksi eri virkakäsitys. Suosituksen henki on siis yhteistyöhön kannustava eri lailla ajattelevien kesken. Jos vain on tahtoa ja suvaitsevaisuutta, sopimus on mahdollista laatia jokaisen järjestön kanssa. Tosin saarnan on oltava tunnustuksen mukainen. Oleellista siis on, että keskitytään Kristuksesta julistamiseen Raamatun mukaisesti!

”Naispuoliset pappimme olivat yksimielisiä: Sleyn kanssa voi tehdä yhteistyötä”

Kaisa Huhtala, Porin Teljän seurakunta, Turun arkkihiippakunta

Piispainkokouksen ohje mahdollistaa erilaisten jumalanpalveluyhteisöjen elämän seurakunnan yhteydessä. Omassa seurakunnassamme on kaksi vahvaa ja kasvavaa jumalanpalvelusyhteisöä, pääkirkon aamumessu ja Väinölän kirkon iltapäivämessu. Molempia kuvastaa kutsuva ja kohtaava yhteisöllisyys. Väinölässä messut toimitetaan yhteistyössä Sleyn kanssa. Seurakuntaneuvosto on hyväksynyt sopimuksen ja keskustelee joka vuosi asiasta uudestaan. Ennen yhteistyön aloittamista keskusteltiin perusteellisesti myös työyhteisön kanssa. Naispuolisten pappien yksimielisyys asiassa oli ratkaiseva. Haluamme seurakunnassamme toimia niin, että virkakysymyksessä perinteisesti ajattelevat voivat toimia kirkossamme ja sen parhaaksi kunnioittavassa yhteydessä.

”Suositus toimii, jos seurakunnassa hyväksytään myös perinteinen virkakäsitys”

Heikki Holma, Tervolan seurakunta, Oulun hiippakunta

Piispainkokouksen antama suositus on hyvä. Siinä haetaan kaikille mahdollisuutta osallistua messuun. Suositus on muistutus, että ketään ei syrjittäsi vakaumuksen tai virkakäsityksen vuoksi. Se sisältää huolen niiden seurakuntalaisten messumahdollisuudesta, joiden mukaan pappisvirka on tarkoitettu vain miehille. Muistutus, että ketään ei syrjittäisi sukupuolen vuoksi, sisältää toiveen, että naiset voisivat toimia pappeina kaikkien jumalanpalvelusyhteisöjen messuissa. Nämä kaksi asiaa eivät voi toteutua yhtä aikaa. Nykyään ei ketään voi pakottaa osallistumaan messuun.

Jumalanpalvelusyhteisöihin hakeutuvat seurakuntalaiset eivät tule toimeen ilman Jumalan sanaa ja ehtoollisen sakramenttia. Monilla heistä on perinteinen käsitys pappisvirasta. He hakeutuvat messuihin, joissa voivat ottaa vastaan Jumalan lahjoja vakaumuksensa puitteissa. Jos se ei onnistu kirkon rakenteiden sisällä, he etsivät kaipaamansa ulkopuolelta. Piispainkokouksen suositus toimii siellä, missä kirkkoherralla ja seurakunnan muilla papeilla on niin laaja käsitys pappisvirasta, että siihen mahtuu myös perinteinen virkakäsitys.

Kuva Sley:n messusta Luther-kirkossa Helsingissä: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliSeurakunta valmistautuu jouluun 2: lastenohjaajat ja nuorisotyönohjaaja kertovat
Seuraava artikkeliKolumni: Millainen kansakunta Suomesta olisi tullut ilman kristinuskoa?

Ei näytettäviä viestejä