Kirkon uudistajat turhautuvat helposti. Miksi kaiken pitää olla niin jähmeää?
Saman tunteen jakaa joukko maallikoita, pappeja, piispoja ja kirkolliskokouksen jäseniä. Valta ei vaikuta auttavan, sillä järjestelmää ei muuteta hetkessä. Ei ole myöskään helppo tietää, mitä pitäisi tehdä. Mitä paremmin perehtyy kirkon organisaatioon ja päätöksentekoon, sitä vaikeammaksi kaikki käy.
Asiat, jotka ensi alkuun vaikuttavat itsestään selviltä, ovatkin mahdottomia. Radikaalit ideat osoittautuvat yksinkertaisesti tyhmiksi. Kirkon taloudellisia huolia ei voi ratkaista leikkaamalla keskushallintoa – kuten usein ehdotetaan – koska jonkun pitää tehdä keskushallinnon työt. Sitä paitsi byrokraattisen organisaation muuttamisella on tapana tuottaa lisää byrokratiaa.
Kysynkin, voisimmeko aloittaa toisesta päästä. Voimmeko tehdä ilman hankalia byrokraattisia prosesseja jotain, mikä muuttaa kirkkoa oikeaan suuntaan?
Muutama ehdotus:
1. Kaikkien Kotimaan lukijoiden pitäisi ottaa tehtäväkseen huolehtia, että jokainen jumalanpalvelukseen tuleva lapsiperhe saa kuulla, että heidän messussa olemisensa on hyvä asia. Heidän pitäisi kuulla, että lapset eivät häiritse jumalanpalveluselämää, vaan tekevät siitä elävää. Seuraavaa messua silmällä pitäen perheille voisi tarjota apua. Radikaalit uudistajat voivat soveltaa ehdotusta jumalanpalveluksessa oleviin rippikoululaisiin.
2. Seurakunta voisi ainakin joitakin kertoja vuodessa (pääsiäinen! helluntai!) järjestää lounaan, jota varten kaikki tuovat ruokaa seurakuntatalolle ja kattavat suuren juhlapöydän. Tämä on malliesimerkki siitä, miten syntyy kokemus yhteydestä. Ihmiset saavat mahdollisuuden olla osallisina jossain, missä he ovat hyviä. Kun rikotaan muutamia tarpeettomia sääntöjä siitä, ketkä saavat työskennellä keittiössä, tehdään hyvää sielulle.
3. Jokainen seurakunta voisi ottaa vuoden teemaksi ryhmien sekoittamisen keskenään. Nuorisoryhmä ja eläkeläisryhmä huolehtivat yhdessä leirikeskuksen kukkapenkkien kevätsiivouksesta. Renessanssimusiikkiin erikoistunut kuoro ja päiväkerholaiset järjestävät konsertin. Jos olemme yhtä Kristuksessa, meidän täytyy voida olla sitä yhdessä!
4. Lopettakaa heti paikalla kaikki päätöshartaudet. Joskus vaikuttaa, että toiminnasta tulee jotenkin kristillistä vasta, kun siihen liittyy hartaus. Jos asia on niin, eikö kirkon pitäisi tehdä jotakin ihan muuta? Tämä kokeilu voi saada meidän näkemään paremmin sen, mikä tekee kirkosta kirkon!
5. Meidän täytyy antaa pappien näkyä vähemmän. Ehdotan, että kiität pappia silloin, kun hän on järjestänyt messun niin hienosti, että kukaan tuskin huomasi hänen olevan paikalla. Miksi kiität pappia saarnasta, joka on ainoa asia, jonka hän tekee yksin?
6. Kysy diakoniatyöntekijöiltä. He tietävät!
Jos sinulla on muita ehdotuksia, kommentoi vapaasti!
Kirjoittaja on teologi ja kirjailija.
Ruotsista kääntänyt: Meri Toivanen
Kuva: Pasi Leino
Lue myös:
Kolumni: Kirkon pitäisi hylätä strategiat, sillä niillä käytetään valtaa
Kolumni: Onko avioliitto sittenkin sakramentti?
Patrik Hagmanin laaja haastattelu: ”Kristinusko puolustaa oikeaa elämäntapaa”