Koko maailmassa puhuttujen kielien arviot liikkuvat usein 6 000–8 000 kielen välillä. Tästä joukosta paljon vähäisempi määrä on kirjoitettuja kieliä. Ja vielä paljon pienempi on niiden kielien joukko, joilla julkaistaan monipuolisesti proosaa, lyriikkaa, populaarikulttuuria ja journalistista aineistoa, sekä uskonnollista ja tieteellistä tekstiä.

Kieli kannattelee ihmiskunnan kulttuureja. Mutta painetun sanan kohdalla se ei tee sitä maailmassamme kovin tasaisesti. Jokunen kymmenen kirjallisesti merkittäviä kieliä hallitsee globaalisti kuvaa. Aivan ylivoimaisessa asemassa on vain kourallinen ”maailmankulttuurien” kieliä.

KETÄÄN TUSKIN yllättää, että maailman ylivoimaisesti yleisin julkaistun kirjallisuuden kieli on englanti. Liki 400 miljoonan äidinkielisen puhujan englanti on maailman kolmanneksi suurin kieli, mutta englantia osaa kakkos-, työ- tai kulttuurikielenä vielä paljon suurempi ihmisjoukko.

Englanti ruhtinoi varsinkin tieteellisen julkaisemisen ja populaarikulttuurin kielenä. Globaalisti tieteellisistä kirjoista ja artikkeleista ehkä 4/5 julkaistaan englanniksi, hieman alasta riippuen.

Muita suuria julkaisukieliä ovat kiina, japani, ranska, saksa, venäjä, indonesia, espanja ja hindi.

Ihmiskunnan kulttuurisen moninaisuuden kannalta ongelma ei tietenkään ole se, että suurilla kielillä julkaistaan paljon. Sehän on eräänlainen luonnonlaki: kuluttajia riittää.

Ongelma on se, että maailmassa tuhansien pienten kielten käyttäjät joutuvat käymään koulua, oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan kielillä, jotka eivät ole heidän äidinkieliään. Myöhemmin heidän käyttämänsä ja tuottamansa ammatti- ja muu kirjallisuus ja koko muu kulttuuri on sekin usein ei-äidinkielistä.

Tällainen on johtanut jatkuvaan pienten kielten näivettymiseen suurten ”tappajakielien” tai maailmankulttuurien viedessä kulttuurisen elintilan. Miksi käyttää kieltä, jolla ei julkaista juuri mitään? Miksi opettaa lapsille kieltä, jonka status on alhainen?

Miksi käyttää kieltä, jolla ei julkaista juuri mitään? Miksi opettaa lapsille kieltä, jonka status on alhainen?

MONIKIELISYYDESSÄ ON toki hienot puolensa ja laajalti ymmärretyt isot kielet ovat kansainvälisessä maailmassamme nykyisin paitsi välttämättömiä, myös rikkautta. Mutta pienten kielten kuolemat ovat suuri menetys.

Jos ajatellaan kielien runsautta kuin biodiversiteettiä, merkitsee suurien kielien jyrääminen ja pienien kato ihmiskunnan kulttuurien köyhtymistä: jokainen kieli näkee yhteisen maailman omalla uniikilla tavallaan. Siksi pienten kielten asemaa on pyrittävä lujittamaan lainsäädännössä, kouluissa, kulttuurissa ja tieteessä.

Sellainen pieni kieli on myös suomi. On harhaa kuvitella sen aseman olevan monikielistyvässä tulevaisuudessa itsestään ja varmasti kiveen hakattu. Jos suomen kielen halutaan säilyvän, on suomalaisten sitä aktiivisesti käytettävä, hoidettava ja puolustettava. Kukaan toinen ei sitä puolestamme tee.