On aika vaihtaa fokuksemme siihen, että priorisoimme suhteita paljon enemmän seurakunnissamme, Helsingin Saalem-seurakunnan uusi johtaja Stefan Sigfrids sanoo Ristin Voitto -lehden haastattelussa. Suomen helluntaiseurakunnista suurimman tilanne on heikentynyt jo vuosia. Uudella johtajalla on kokemusta siitä, miten vanha seurakunta elävöitetään solutoiminnalla. ”Uskon, että soluja tarvitaan. Ihmiset voivat niiden avulla tulla seurakuntaan sisään, ja ilman suhteita on paljon helpompi päätyä seurakunnasta ulos”, Sigfrids toteaa.
Luterilaisia seurakuntia on vähän vaikea nähdä solutoimintana muuten kuin siten, että niiden sisään syntyy jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka perustuvat erilaisin soluihin. Solu on siis pienryhmä, jolla on omia kokoontumisiaan. Sen sijaan Sigfridsin ajatus ihmissuhteiden painottamisesta kannattaa panna merkille.
* * *
Vaikka seurakunnassa olisi kaikki mahdollinen toiminta ja messuja joka makuun, mutta ihminen ei siellä tutustu ihmiseen, turhaan kumisevat kirkon kellot. Suomalaisittain tämä on vaikeaa, koska me erityisen mielellämme jätämme tutustumatta uusiin ihmisiin. Tuttuja on aina kiva tavata ja messussa olla oman jumalasuhteen äärellä. Mutta että esittäytyisi jollekulle uudelle!
Pohdin tätä erityisesti viime viikolla pidetyssä pappien synodaalikokouksessa. Toimittajana on pakko oppia jo työnsä puolesta marssimaan tuntemattomienkin ihmisten puheille, esittäytymään ja aloittamaan keskustelu. Pappisväelle tämä ei tunnu olevan itsestäänselvyys. On helpompi asettua ryhmiin tuttujen kanssa. Jos seurueeseen liittyy tuntematon, saattaa olla, ettei minkäänlaista esittelyä tapahdu.
* * *
Onneksi ongelma on helposti ratkaistavissa. Kiusallisia tilanteita syntyy, jos ei ole varma miten toimia. Varmuutta saa siitä, jos hallitsee etiketin eli hyvät tavat.
Hyvien tapojen mukaan, jos vain sinä tunnet seurueeseen liittyvän henkilön, velvollisuutesi on esitellä hänet muille. Tämä pätee silloinkin, jos et ole varma tuntevatko kaikki toisensa. Jos taas olet tilanteessa, jossa et tunne ketään, valitse joku ystävällisen oloinen henkilö ja esittäydy. Kirkkokahveilla tai missä tahansa seurakunnallisessa tilaisuudessa, papin tehtävä on huolehtia siitä, että kaikki huomioidaan: tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, antaa myös jokin täky, josta saadaan keskustelua aikaiseksi.
Tulipa mieleen, että ehkä pappien koulutukseen pitäisi liittää vuorovaikutus- ja etikettikasvatusta. Siitä voisi olla yllättävästi tukea työhön. Esimerkin voimasta tavat voisivat levitä seurakuntalaisten joukkoon ja näin saataisiin, jossei ihmissuhteita alulle, niin ainakin viihtymistä aikaan. Viihtyvä ihminen tulee toisenkin kerran.
Ilmoita asiavirheestä

