Kirsi Hiilamo sateenkaari-ihmisiä tukevan Yhteys-liikkeen uudeksi puheenjohtajaksi

Perheneuvoja, psykoterapeutti ja pastori Kirsi Hiilamo on valittu Yhteys-liikkeen uudeksi puheenjohtajaksi liikkeen syyskokouksessa 26.11. Helsingissä. Hän aloittaa tehtävässä 1.1.2019. Edelliset kuusi vuotta puheenjohtajana on toiminut eläkkeellä oleva kirkollinen tiedottaja Ulf Särs.

Yhteys-liike on oman määritelmänsä mukaan kirkkojen rajat ylittävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen solidaarisuus- ja tukiryhmä. Ajankohtaisena tavoitteena on samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen edistäminen. Yhteys-liike julkaisi perusjulistuksensa vuonna 2000. Liikkeen juuret ulottuvat kuitenkin jo 1970-luvulle ja erityisesti pastori Liisa Tuovisen toimintaan.

Mitä eroa on Yhteys-liikkeellä ja samanlaisia tavoitteita ajavalla Tulkaa kaikki -liikkeellä?

– Totta, tavoitteet sivuavat paljon toisiaan. Yhteys-liike on kuitenkin ekumeeninen ja kansainvälisestikin suuntautunut rekisteröity yhdistys. Tulkaa kaikki on sen sijaan laajemmin tavoittein toimiva kirkkopoliittinen verkosto, Kirsi Hiilamo sanoo.

Hän toteaa myös, että Yhteys-liike on paitsi solidaarisuusliike myös yhteistoimintaliike, joka tekee yhteistyötä esimerkiksi sellaisten seksuaalisten vähemmistöjen eturyhmien kanssa kuin Arcus, Malkus, Rahab-tuki, MCC ja Eurooppa Forum.

– Yhteys osallistuu muun muassa Sateenkaariyhdistys Malkuksen Taakasta voimavaraksi -hankkeeseen sen ohjausryhmän kautta. Yhteys tukee suhteessa oloja esimerkiksi yhdessä Kataja ry:n, Sateenkaariperheet ry:n ja Sateenkaariparit-projektin kanssa. Ihmisten tukeminen on siis yksi meidän fokuksistamme. Myös sateenkaaritoiminnan ja sateenkaarimessujen järjestämistä eri paikkakunnilla edistetään ja näin ollen ihmisten hengellistä elämää.

Yhteys-liikkeen tukiverkostossa on 800 nimeä. Maksaneita jäseniä yhdistyksellä on 140.

Kirsi Hiilamo on teologian maisteri ja hänet vihittiin papiksi 1990. Hän on toisen kauden kirkolliskokousedustaja ja Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston jäsen. Tämän vuoden alusta hän on ollut Yhteys-liikkeen johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja. Hiilamo on äskettäin valittu Helsingin seurakuntayhtymän perheneuvojaksi. Aikaisemmin hän on toiminut Käpylän seurakunnan kappalaisena, Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalapastorina, Nurmijärven seurakunnan perheneuvojana sekä tällä hetkellä yksityisenä psykoterapeuttina.

Kuva: Birgit Tolvanen

Lue myös:

Yhteys-liikkeen perustaja Liisa Tuovinen nimettiin liikkeen kunniapuheenjohtajaksi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMielipide: En tee alttariyhteistyötä naispappeja vastustavien miespappien kanssa
Seuraava artikkeliPiispoilta pyydetään tukea naispappeuden vastustajille – Arkkipiispa: Olemme saaneet kirjeen ja perehdymme siihen

Ei näytettäviä viestejä