Talouden laskusuhdanteesta ja jäsenkadosta kärsivillä seurakunnilla on edessään mahdottomalta tuntuva urakka: Mitä tehdä yhä useammin tyhjiksi jääville toimitiloille, joista osa suorastaan rapistuu käsiin ja kosteus kalvaa perustukset?
Kirkollisen rakennuskannan ylläpitoa valvoo kirkossa valtakunnallisesti itse asiassa vain yksi virkamies, yliarkkitehti Antti Pihkala Kirkkohallituksessa.
Pihkala ei kuitenkaan suostu heittäytymään pessimistiksi. Vaikka julkisuudessa otsikoita hallitsevat homekirkot ja puheet viikot tyhjillään olevista kirkkosaleista, on hän kaikesta huolimatta toiveikas. Seurakunnissa on nyt todella herätty huolehtimaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan säilyttämisestä.
Pihkala vetoaa myös tilastoihin. Tähän mennessä yhdenkään kirkkolaissa määritellyn varsinaisen kirkon käyttötarkoitusta ei ole muutettu. Myöskään kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat eivät sittenkään ole suurin ongelma ja seurakunnissa ollaan ymmärtämässä tilojen käytön priorisoinnin ja säästöihin tähtäävän kiinteistöstrategian merkitys.
”Tilanne vaatii todellista seurakuntarakenteen muutosta”
Sen Antti Pihkala myöntää, että helppoa ei kirkon rakennuskannan ylläpito tule olemaan. Eikä halpaa. Siitä ei selvitä ilman todellista seurakuntarakenteen muutosta.
Varsinkin kun ei edes tarkkaan tiedetä, paljonko seurakunnilla on kaikkiaan seiniä lämmitettävänä. Tällä hetkellä kirkolla ei ole mitään ajan tasalla olevaa valtakunnallista tilastoa rakennuskannasta, on vain noin-lukuja.
Yliarkkitehti Pihkalan luvut ovat varmasti varmimmasta päästä. Hänen mukaansa seurakuntien hoidossa on yhteensä noin 5 000-6 000 rakennusta. Niistä kirkollisiksi tiloiksi määriteltyjä on noin 1 500, joista kirkkoja on 800, siunauskappeleita 250, kellotapuleita 325 ja hautakappeleita 125.
Jos sitten katsotaan euroja, niin seurakuntien yhteenlasketut kiinteistömenot olivat vuonna 2015 noin 260 miljoonaa euroa, joka on 25 prosenttia seurakuntien kaikista noin miljardin euron käyttötalousmenoista – tai noin neljännes kaikista verotuloista.
Jos mennään vielä suurempiin lukuihin ja puhutaan kirkon kiinteistömassasta, niin kirkkojen, seurakuntatalojen, hautausmaiden ja muiden kiinteistöjen arvo seurakuntien yhteenlasketusta 3,2 miljardin euron taseesta on noin puolet. Mutta silloin puhutaan arvoista, joita on mahdotonta rahassa määritellä – sillä kuka haluaisi ostaa esimerkiksi Helsingin tai Turun tuomiokirkon ja määritellä niille jonkin hinnan.
Yhteinen kiinteistöhallintajärjestelmä antaa jatkossa täsmällisempää tietoa
Parin vuoden kuluttua kirkossa ollaan kuitenkin viisaampia sen suhteen, missä kunnossa seurakuntien rakennuskanta on ja kuinka paljon kiinteistöjä kaikkiaan on. Viime vuonna käynnistyi kirkon yhteisen kiinteistöhallintajärjestelmän käyttöönotto. Järjestelmän avulla hoidetaan seurakuntien omistamien ja käytössä olevien rakennusten, kiinteistöjen, toimitilojen ja arvoesineiden hallintaan, reaaliaikaiseen ylläpitoon sekä tietojen hyödyntämiseen liittyvät tehtävät.
Yhteisessä kiinteistöhallintajärjestelmässä on tässä vaiheessa mukana jo 70 seurakuntaa ja loput kaikkiaan 285 seurakunnasta on tarkoitus saada järjestelmään vuoteen 2018 mennessä.
Pihkala on toiveikas sen suhteen, että kaikki saadaan mukaan, sillä tarjolla on keppiä ja porkkanaa: vuoden 2018 jälkeen seurakuntien on turha hakea rakennusavustuksia, jolleivät ne ole mukana järjestelmässä.
Vanhat kirkot parhaassa kunnossa
Mitä tiedetään jo nyt seurakuntien rakennuskannasta? Siis muutakin kuin se, että rakennuksia on paljon ja jokaisen kuution lämmittäminen maksaa.
Karkeasti arvioiden voi sanoa, että parhaassa kunnossa ovat yllättäen vanhat keskiaikaiset kivikirkot ja itse asiassa kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut kirkot, jotka ovat automaattisesti suojelukohteita.
Perinteisen yksinkertaisen rakennustekniikan lisäksi yhtenä selityksenä tähän on Pihkalan mukaan 1960 luvulla toteutettu suuri kivikirkkojen korjausbuumi, jolloin paanukattoja uusittiin, rakenteita korjattiin ja kirkkoja restauroitiin.
Suurimpia korjaustarpeita näyttää olevan 1970–80 -luvuilla rakennetuissa, arkkitehtuurisesti näyttävissä, mutta samalla rakennusteknisesti haastavissa moderneissa kirkossa, joihin myös kosteusongelmat suurelta osin keskittyvät.
Siihen väliin sijoittuvat sitten muut toimitilat, lukemattomat seurakuntakodit, leirikeskukset, kerhohuoneistot, monitoimitilat – joiden osalta kunnon lisäksi usein suurin ongelma on siinä, että niitä on yksinkertaisesti liikaa ja aika on ajanut niistä ohi.
Hankkeissa panostetaan ongelmien ennaltaehkäisyyn
Paljon otsikoissa olevat kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat eivät Pihkalan mukaan ole kirkollisten rakennusten suurin ongelma. Niitä toki on, mutta esimerkiksi kirkkohallitukselle osoitettujen rakennusavustushakemusten kärjessä ovat energiatehokkuuden lisäämiseen tähtäävät lämmitysjärjestelmien uusimiset, ulkomaalaukset ja paloturvallisuutta lisäävät hankinnat – siis paljolti hankkeet, joiden tavoitteena on ennalta ehkäistä ongelmien syntymistä.
Myös uusia energiaratkaisuja on herätty käyttämään. Ensimmäiset ilmalämpöpumput ollaan parhaillaan asentamassa Suomenniemen kirkkoon. Vantaan Hämeenkylän kirkon katolle on hankittu aurinkopaneelit. Maalämpöpumppuja on otettu käyttöön jo useissa kirkoissa, leirikeskuksissa ja pappiloissa.
Kaikkinensa kirkollinen rakentaminen on lähes kokonaan siirtynyt peruskorjauksiin: enää ei kirkko nouse keskelle kylää, ei edes uusissa lähiöissä. Esimerkiksi vuosina 2011–2015 ei Suomessa valmistunut yhtään uutta kirkkoa ja seurakuntatalojakin valmistui samana aikana vain 1-3 vuodessa. Sitä vastoin kirkkojen ja seurakuntatalojen korjausinvestointikohteita oli vuosittain molempia noin 100. Euroina suhde tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vuonna 2013 uudisrakentamiseen käytettiin vain yhdeksän miljoonaa euroa, mutta korjausrakentamiseen 64 miljoonaa euroa.
”Ei siinä tarvita kuin yksi suurempi myrsky, niin katto lähtee”
Kiinteistöhallintajärjestelmän valmistumista odotellessa on Pihkalan mukaan mahdotonta määritellä, mikä seurakuntien kiinteistöjen korjausvelka on. Valtakunnalliseen kartoitukseen ei yhdellä virkamiehellä yksinkertaisesti ole ollut resursseja.
Kirkkohallituksen rooli on painottunut varsinaisten suojelukohteiden ylläpitoon ja peruskorjauksiin liittyvien lausuntojen käsittelyyn. Esimerkiksi hiippakunnissa ei ole lainkaan seurakuntien kiinteistöihin erikoistunutta henkilöstöä ja ainoastaan suurimmissa seurakuntayhtymissä on rakennusalan ammattilaisia kiinteistöjohtajina.
– Kyllä tilanne vähän pelottaa. Jos seurakunnissa joudutaan muutenkin elämään kädestä suuhun, ei silloin rahaa löydy rakennusten ylläpitoon ja peruskorjauksiin. Jos korjausvelka vain lisääntyy, näkyy se nopeasti rakenteiden heikentymisessä. Ei siinä tarvita kuin yksi suurempi myrsky, niin katto lähtee, Pihkala sanoo.
Pienemmissä seurakunnissa vanhojen kirkkojen ylläpito saattaa olla todellinen ongelma. Pihkala ottaa esimerkiksi Satakunnassa sijaitsevan noin 10 000 jäsenen Euran seurakunnan.
– Seurakunnan alueella on kaikkiaan viisi 1700–1800 luvuilta olevaa kirkkoa. Kyllä niissä on aika hoitaminen pienelle seurakunnalle. Eikä Eura ole ainoa.
Kirkko halutaan säilyttää kirkkona
Kirkoista ei Suomessa kuitenkaan olla hevin luopumassa. Pihkalan tilastojen mukaan Suomessa ei ole yhdenkään kirkon käyttötarkoitusta muutettu. Kirkkoja toki on purettu ja niitä on tuhoutunut tulipaloissa, mutta yhtäkään varsinaista kirkkoa ei ole myyty muuhun käyttöön.
– Meillä kirkko koetaan edelleen arvorakennukseksi, johon liittyy paljon tunnesiteitä. Pienemmällä paikkakunnalla se voi olla myös ainoa suuri julkinen rakennus, Pihkala sanoo.
Realiteetti kuitenkin on se, että kirkon ylläpito maksaa. Ja kun väki vähenee ja vanhenee, kirkosta huolehtiminen jää entistä kapeammille hartioille.
Kirkkohallitusta on tässä tilanteessa turha huutaa apuun. Toki kirkkohallitus jakaa vuosittain peruskorjauksiin rakennusavustuksia. Tänä vuonna jaossa oli 4,7 miljoonaa euroa yhteisöveron korvaavan valtion rahoituksen mukaista avustusta, joka on osoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden suojelukohteiden korjauksiin. Lisäksi jaettiin Kirkon keskusrahaston rakennusavustusta 1,8 miljoonaa euroa.
Nämä rahat ovat kuitenkin marginaalisia korjaustarpeeseen verrattuna eikä valtion rahaa voi edes käyttää muiden kuin suojelukohteiden korjauksiin.
– Ei kirkossa ole mitään salaista rahaa korjauksiin. Kyllä ainoa ratkaisu on rakennemuutos, seurakuntien ja toimitilojen yhdistäminen. Suurempiin yksiköihin on myös mahdollista palkata kiinteistöalan ammattilaisia, jotka osaavat vastata rakennusten peruskorjaustarpeen kohdentamisesta.
Niin rakennusalan ammattilainen kuin Pihkala onkin, ei hän kuitenkaan näe kirkkorakennuksia ja seurakuntien muita toimitiloja itsetarkoituksena.
– Ei kirkon ensisijainen tehtävä ole rakennusten ylläpito. Mutta kyllä tämä hetken suuri kysymys on, miten kirkon rakennuskannan ylläpidon rahoitus pystytään varmistamaan, Pihkala sanoo.
Kuvat: Kirkon kuvapankki/ Aarne Ormio ja Hannu Kuosmanen. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
1. Valtakunnallisesti kirkollisten rakennusten ylläpidon valvonta on yhden virkamiehen vastuulla. Hän on yliarkkitehti Antti Pihkala Kirkkohallituksesta. Vanhat keskiaikaiset kivikirkot, kuten Vantaan Pyhän Laurin kirkko, ovat vähiten alttiita rakenteellisille vaurioille, kunhan katon kunnosta huolehditaan. Muuta restauroimista niissä kyllä riittää. Kuvakollaasi: Emilia Karhu
2. Jos uutta rakennetaan, on trendi pientä ja toimivaa. Antti Pihkalan mukaan Kampin kappeli on toimiva kokonaisuus liike-elämän ja liikennevirtojen keskellä. Kuva: Aarne Ormio/ Kirkon kuvapankki
3. Paljon julkisuudessa olevat kosteusvauriot keskittyvät 1900 luvun lopun uusiin kirkkoihin. Syyt ovat hyvin samanlaisia: valumuotit on jätetty lahoamaan perustuksiin, salaojat ovat liian korkealla, kosteus nousee sisätiloihin, kuten on käynyt esimerkiksi Espoonlahden kirkossa. Kuva: Hannu Kuosmanen
Lue myös:
Kosteuden runtelema kirkko täysremonttiin – kulut kuriin uudella toimintamallilla