Kirkon parisuhdeblogissa kirjoitetaan tällä viikolla rakkauden riskeistä

Evankelis-luterilaisen kirkon parisuhdetyöhön kuuluvassa Rakkauden roihu -blogissa alkaa tänään maanantaina teemaviikko, jossa kirjoitetaan näkökulmalla ”Uskalla rakastaa enemmän kuin koskaan”. Kirkon parisuhdebloggarit haastavat lukijoitaan, parisuhdeammattilaisia ja muita bloggareita kertomaan, millaista uskaltautumista, rohkeutta ja riskien ottamista rakastava suhde vaatii tai on heiltä vaatinut.

Rakkauden roihu -blogi avattiin maaliskuussa. Blogikirjoittajien joukossa on perheneuvonnan ja pariterapian ammattilaisia, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä, jotka tuovat esiin omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta.

– Rakkaudessa täytyy uskaltaa, vaikka ollessaan avoin antaa toiselle myös mahdollisuuden satuttaa. Ilman tätä riskiä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta rakastaa, sanoo pappi Ulla Oinonen, yksi parisuhdebloggareista kertoessaan siitä, miksi blogissa halutaan haastaa rakastamaan rohkeasti.

Lokakuun ensimmäisen viikon haaste kulkee sosiaalisessa mediassa tunnisteella #uskallanrakastaa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Avioliittojen ja avioerojen määrä lisääntyi viime vuonna

Perheneuvojat puhuvat rakastamisen vaikeudesta

Edellinen artikkeli”Toivon Satakunnan seurakuntiin ympärivuorokautista nettipäivystystä”
Seuraava artikkeliKirkonkellari etsii uutta alkua

Ei näytettäviä viestejä