Kirkon mediasäätiön syysjaossa suurin tuki meni dokumenttisarjalle Jeesus Nasaretilaisesta

Kirkon mediasäätiö on syksyn hakukierroksella myöntänyt 81 500 euron tukea yhteensä 17 hankkeeseen. Säätiö jakaa tukea kaksi kertaa vuodessa. Syksyn hakuun se kaiken kaikkiaan 59 hakemusta.

Nyt tukea saaneissa hankkeissa käsitellään uskonkysymysten lisäksi erityisesti luontoa ja ekologista kestävyyttä, kuoleman kohtaamista ja ihmiselämää.

Ristinmies ja minä – Nasaretin Mestarin tarina -dokumenttisarjalle Kirkon mediasäätiö myönsi 20 000 euroa tuotantotukea, mikä on toinen erä sarjalle annettavasta kokonaisrahoituksesta. Sarja kertoo Jeesus Nasaretilaisen tarinan uusimman tieteellisen tutkimuksen valossa ja avaa juutalaisuudesta käsin Jeesuksen toiminnan historiallista taustaa. Sarjan tuottaa Luterilaisen Kulttuurin Säätiö, joka on aiemmin tuottanut tv-dokumentit Martti ja minä – reformaattorin tarina, Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina sekä Paavo ja minä – viimeisten kiusausten tarina. Säätiön puheenjohtaja on Kuopion piispa Jari Jolkkonen.

Kirkon mediasäätiö myönsi 800 euroa tuotantotukea Iiris Härmän dokumenttielokuvalle Kurkien äiti. Guerilla Filmsin tuottama elokuva kertoo ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, elämänilosta ja naisen asemasta länsimaisessa ja iranilaisessa kulttuurissa viimeisen sadan vuoden aikana.

Luontodokumentti kuolevista linnuista sai puolestaan 5 000 euroa ennakkovalmistelutukea. Koko Production oy:n tuottama elokuva tutkii ihmisen mieltä, tunteita ja muutospotentiaalia murroksessa, jossa koko yhteiskunnan tulisi pystyä muuttamaan toimintaansa suhteessa elämäntapaamme ja luontoon.

Klaus Härön ohjaama elokuva Nie allein – Ei koskaan yksin sai 4 000 euroa tuotantotukea. Elokuva kertoo toisen maailmansodan vaiheesta, jolloin Euroopassa eletään pimeää aikaa. Suomi vastaanottaa pakolaisia Saksasta ja Itävallasta, ja auttamisen keskiössä on suomalainen kauppias Abraham Stiller. Elokuvan tuottaa Tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Productions oy.

Tuotantoyhtiö Danish Bear Productions oy sai 3 500 € ennakkovalmistelutukea dokumenttielokuvaan Kuinka kuolemme. Elokuvassa seurataan saattohoidon vapaaehtoisia.

Kirkon mediasäätiö on 24 seurakunnan ja seurakuntayhtymän sekä Kirkkohallituksen vuonna 2005 perustama säätiö, joka tukee ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien sekä sähköisten hankkeiden tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa.

Tuen arviointikriteereinä ovat evankelis-luterilaisen kirkon arvoperusta ja valtakunnallisuus sekä peruslähtökohtana, että tukea myönnetään uskontoa ja elämänkatsomusta käsitteleville ohjelmille.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

 

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä
Seuraava artikkeliArkkipiispa, Espoon piispa, Kirkon Ulkomaanapu ja joukko pappeja vetoavat tulitauon saamiseksi Gazaan

Ei näytettäviä viestejä