Kirkolliskokousedustajat huolestuivat pappien lähetystiedosta

Kirkolliskokoukselle on tehty aloite, jossa vaaditaan jokaiselta kirkon virassa toimivalta papilta ja nuorisotyönohjaajalta perustietoja missiologiasta eli lähetystyötä tutkivasta tieteestä. Aloitteen on allekirjoittanut 18 edustajaa.

”Muun muassa Kirkon lähetystyön keskuksen taholta on viime aikoina kiinnitetty huomiota siihen, että kirkon pappisvirkaan voi pätevöityä ilman minkäänlaisia missiologian opintoja. Sama koskee kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan pätevöityviä. Tästä johtuen kirkossa on viroissa pappeja ja nuorisotyönohjaajia, joille lähetystyön kysymykset ovat varsin vieraita, vaikka lähetystyö on kirkon perustehtävä”, aloitteessa todetaan.

Aloitteentekijöiden mukaan pappien pastoraalikoulutukseen kuuluu viiden opintopisteen jakso Diakonia, missio ja globaali vastuu. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, koska pastoraalitutkinto suoritetaan yleensä vasta, kun on jo oltu joskus jopa vuosia seurakuntavirassa. Kaikki eivät välttämättä edes suorita tutkintoa. Nuorisotyönohjaajille vastaavaa jatkokoulutusta ei ole tarjolla.

Aloitteentekijöiden mukaan kirkko voisi vastata lähetystieteen koulutuksesta joko itse tai yhteistyössä kouluttavien oppilaitosten tai kirkon lähetysjärjestöjen kanssa.

Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kirkolliskokousedustaja Ville Auvinen. Turussa paraikaa koolla oleva kirkolliskokous kävi aloitteesta lähetekeskustelun ja päätti lähettää sen yleisvaliokuntaan.

Kuva: Ari Vitikainen/ Suomen Lähetysseura. Kacchiheimon lapsia savesta rakennetussa koulussa Sindhin läänissä Pakistanissa.

Lue myös:

Kirkon työntekijöiden lähetyskoulutus riutuu

Edellinen artikkeliKilpailu: Tee nuorille laulu veteraaneista
Seuraava artikkeliKonkariedustaja: ”Uudet kirkolliskokousehdokkaat tuskin tietävät, että Kirkkohallituksen täysistunto

Ei näytettäviä viestejä