Kirkolliskokousedustaja teki kirjan kokemuksistaan

Kemijärveläinen oikeustieteen maisteri Janne Kaisanlahti teki verkossa vapaasti luettavan kirjan kokemuksistaan kirkolliskokouksessa vuosina 2012–2015.

Kaisanlahti on koonnut kirjaansa päiväkirjamaisia merkintöjä, lainauksia puheenvuoroista ja omaa pohdintaansa kirkolliskokouksessa käsiteltävänä olevista asioista. Hänellä on kemijärveläisenä myös vahva pohjoisen näkökulma kommentoinnissaan.

Kaisanlahti myös pohdiskellee jakoa konservatiiveihin ja liberaaleihin: ”Kun kauteni alussa koin, etten ollut konservatiiveille tarpeeksi hurskas ja enkä liberaaleille tarpeeksi moderni, niin iloitsin tietysti jokaisesta tuenilmauksesta, joka tuli osakseni”.

Seurakuntarakenneuudistuksen käsittelyn yhteydessä hän kirjoittaa:

”Ulospäin joku saattoi kuvitella, että seurakuntarakenneuudistuksessa oli kyse taas tutusta konservatiivit vs. liberaalit -jaottelusta. Myöhemminhän muistaakseni ainakin Kotimaa-lehdessä kauhisteltiin, kuinka kirkolliskokouksessa on edustajajoukko, joiden tehtävä on vastustaa kaikkea mahdollista ja estää kehitystä. (Minut luettiin varmasti tähän joukkoon.) – Seurakuntarakenteesta äänestettäessä jakauma ei mennyt kuitenkaan tällaisten arvoluokittelujen mukaan. Päinvastoin, monet kirkolliskokouksen tunnetut konservatiivit äänestivät pakkoyhtymien puolesta.”

Janne Kaisanlahti valittiin 9.2. pidetyissä vaaleissa toiselle kaudelleen kirkolliskokoukseen.

Kaisanlahden kirja on nimeltään Toimintani kirkolliskokouksessa 2012–2015.

Kuva: Kirjan kuvitusta. Janne Kaisanlahti pitämässä iltahartautta kirkolliskokouksessa vuonna 2013.

Katso video kirkolliskokouksesta vuodelta 2013:

Edellinen artikkeliKRS haastaa rukoilemaan Uskon päivänä
Seuraava artikkeliJäsen360: Peili ja taskulamppu samassa paketissa

Ei näytettäviä viestejä