Kirkkoon uusi vihkimys?

Kirkolliskokous kokoontuu kevätistuntoonsa ensi viikon maanantaista lähtien Turussa. Arkkipiispa Kari Mäkinen avaa istuntokauden ja pitää avajaispuheen Turun kristillisellä opistolla.

Kirkolliskokous käsittelee istunnossaan muun muassa kirkkohallituksen esitystä diakonaatin virasta. Diakonaatti olisi kirkossa kristilliseen sanomaan perustuvia julistus-, kasvatus-, ja palvelutehtäviä varten.Tavoitteena on vahvistaa kirkon hengellisessä työssä toimivien viranhaltijoiden identiteettiä ja sitoutumista kirkon perustehtävään.

Diakonaattiin voitaisiin vihkiä henkilö, jolla on koulutus seurakunnan lehtorin, kanttorin, diakoniatyöntekijän, nuorisotyönohjaajan, lähetyssihteerin, lapsityönohjaajan tai lapsityönjohtajan virkaan. Piispa ja tuomiokapituli päättäisivät vihkimyksestä. Vihkimisen toimittaisi piispa. Vihkimys ei kuitenkaan olisi kelpoisuusehto seurakunnan virkaan toisin kuin papeilla.

Lisäksi kirkolliskokous keskustelee viikon varrella muun muassa kirkkoherran vaalitavan uudistamisesta, kirkon tulevaisuusselonteosta sekä mahdollisuudesta perustaa seurakuntia ja seurakuntayhtymiä kuntarajoista riippumatta.

Edellinen artikkeliBrittipiispa sallisi kirkkohäät myös kirkkoon kuulumattomille
Seuraava artikkeliZyskowicz teki kirkkohistoriaa

Ei näytettäviä viestejä